Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 342



 

 

Pohjois-Savon hyvinvointialueen pelastustoimen palvelutasopäätös 1.12.2023 - 31.12.2027

 

Kokoltk 07.09.2023 § 76 

 

 

 Valmistelija: pelastustoimen palvelualuejohtaja Paavo Tiitta puh. 044 718 8102, paavo.tiitta(at)pshyvinvointialue.fi,

 pelastuspäällikkö Juha Kärkkäinen puh. 044 717 4569 juha.karkkainen(at)pshyvinvointialue.fi

 

Laissa pelastustoimen järjestämisestä 613/2021, 3 §:ssä säädetään pelastustoimen palvelutasosta.

 

Säädöksen mukaisesti hyvinvointialueen pelastustoimen palvelutason tulee vastata kansallisia, alueellisia ja paikallisia tarpeita ja onnettomuusuhkia ja muita uhkia. Palvelutasoa määriteltäessä on otettava huomioon myös toiminta valmiuslain 1552/2011, 3 §:ssä tarkoitetuissa poikkeusoloissa ja niihin varautuminen.

 

Pelastustoimen palvelut on suunniteltava ja toteutettava siten, että ne voidaan hoitaa mahdollisimman tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla ja että onnettomuus- ja vaaratilanteissa tarvittavat toimenpiteet voidaan suorittaa viivytyksettä ja tehokkaasti.

 

Sisäministeriön asetuksessa 1225/2021 säädetään pelastustoimen palvelutasopäätösten sisällön perusteista, ja rakenteesta sekä aluehallintoviraston suorittamasta arvioinnista. Asetuksessa määritellyn mukaisesti palvelutasopäätös tulee laatia tai muuttaa asetuksen mukaiseksi viimeistään 1 päivänä joulukuuta 2023.

 

Hyvinvointialueen pelastuslaitos on valmistellut asetuksessa (1225/2021) määritellyn mukaisen luonnoksen palvelutasopäätökseksi, joka tuodaan kokonaisturvallisuuslautakunnan käsiteltäväksi. Luonnos lähetetään myös Aluehallintovirastoon arvioitavaksi.

Esityslistan oheisaineistona: Pelastustoimen palvelutasopäätös 1. luonnosversio 29.8.2023 (ei julkinen)

Valmistelijan päätösehdotus:

Hyvinvointialueen pelastuslaitos tekee palvelutasopäätösluonnokseen kokonaisturvallisuuslautakunnan tarpeelliseksi katsomat lisäykset ja korjaukset, jonka jälkeen luonnos lähetetään pelastustoimen järjestämislain 613/2021, 6 §:n mukaisesti aluehallintoviraston arvioitavaksi.

 

Esittelijä pelastustoimi- ja turvallisuuspalveluiden toimialajohtaja

 

Päätösehdotus Kokonaisturvallisuuslautakunta hyväksyy Pohjois-Savon hyvinvointialueen pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen luonnosversion ja päättää lähettää sen aluehallintoviraston arvioitavaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merkitään pöytäkirjaan, että Harri Auvinen poistui klo 16.29, ja Paavo Tiitta ja Juha Kärkkäinen poistuivat klo 16.31 asian käsittelyn lopuksi.

 

 

 

Kokoltk 05.10.2023  § 85 

 

 

 

 Valmistelija: pelastustoimen palvelualuejohtaja Paavo Tiitta puh. 044 718 8102, paavo.tiitta(at)pshyvinvointialue.fi,

 pelastuspäällikkö Juha Kärkkäinen puh. 044 717 4569 juha.karkkainen(at)pshyvinvointialue.fi

 

 

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen palvelutasopäätösesitys on lähetetty lausuntokierrokselle Itä-Suomen aluehallintoviraston arvioitavaksi, sekä Pohjois-Savon hyvinvointialueen kunnille, ikäihmisten neuvostoon, vammaisneuvostoon ja nuorisovaltuustoon osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien tarjoamiseksi.

 

Palvelutasopäätöksen lausuntoversion, aluehallintoviraston arvion sekä kuntien ja lakisääteisten vaikuttamistoimielinten saapuneiden lausuntojen pohjalta valmistellaan kokonaisturvallisuuslautakunnassa 11.10.2023 käsiteltävä varsinainen palvelutasopäätösesitys.

Esityslistan liitteenä:
- Palvelutasopäätös, lausuntoversio 15.9.2023

Taloudellisuus-, tuottavuus- ja integraatiovaikutusten arviointi

Vaikutusten arviointi laaditaan palvelutasopäätösesityksen käsittelyn yhteydessä.

 

 

Esittelijä pelastustoimi- ja turvallisuuspalveluiden toimialajohtaja

 

Päätösehdotus Kokonaisturvallisuuslautakunta päättää merkitä pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen valmistelun tilannekatsauksen tiedoksi ja käsittelee palvelutasopäätösesityksen seuraavassa kokouksessa 11.10.2023.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.  

 

 

 

 

Kokoltk 11.10.2023 § 94 

 

 

 

 Valmistelija: pelastustoimen palvelualuejohtaja Paavo Tiitta puh. 044 718 8102, paavo.tiitta(at)pshyvinvointialue.fi,

 pelastuspäällikkö Juha Kärkkäinen puh. 044 717 4569 juha.karkkainen(at)pshyvinvointialue.fi

 

Pohjois-Savon hyvinvointialueen pelastuslaitos on pyytänyt palvelutasopäätösasiakirjasta lain 613/2021, 6 § 3 mom. ja asetuksen 1225/2021, 10 §:ssä määritellyn mukaisesti lausunnon aluehallintovirastolta. Lisäksi pelastuslaitos on pyytänyt lausunnot Pohjois-Savon kunnilta sekä Pojois-Savon hyvinvointialueen lausuntomenettelyn mukaisesti lakisääteisiltä vaikuttamistoimielimiltä.

 

Hyvinvointialueen pelastuslaitos on ottanut huomioon pelastuslaitokselle toimitettujen lausuntojen sisällön ja valmistellut asetuksessa (1225/2021) määritellyn mukaisen palvelutasopäätösasiakirjan, joka tuodaan kokonaisturvallisuuslautakunnan käsiteltäväksi.

Laissa pelastustoimen järjestämisestä 613/2021, 6 §:ssä säädetään pelastustoimen palvelutasopäätöksen päättämisestä, jonka mukaisesti palvelutasopäätöksestä päättää aluevaltuusto.

Hyvinvointialueen on tehtävä uusi palvelutasopäätös, jos uhkat, riskit tai 613/2021, 8 §:ssä tarkoitetut valtioneuvoston vahvistamat strategiset tavoitteet muuttuvat oleellisesti.

 

Aluevaltuuston hyväksymä palvelutasopäätös on toimitettava aluehallintovirastolle.

Esityslistan liitteenä:

-          Pohjois-Savon hyvinvointialueen pelastustoimen palvelutasopäätös 2024 – 2027.

-          Pelastustoimen riskianalyysi 2023 (Salassapidettävä, JulkL 24 § 8)

-          Itä-Suomen aluehallintoviraston lausunto pelastustoimen palvelutasopäätöksestä.

-          Kuntien ja vaikuttamistoimielinten lausunnot.

Valmistelijan päätösehdotus:

Pohjois-Savon hyvinvointialueen pelastustoimen palvelutasopäätös 2024–2027 lähetetään esityksen mukaisena edelleen aluehallituksen käsiteltäväksi.

 

Taloudellisuus-, tuottavuus- ja integraatiovaikutusten arviointi

 

Taloudellisuus: Pelastustoimen palvelut on järjestetty kustannustehokkaasti ja henkilöstöresurssit riittää palvelutasopäätöksessä mainittuihin palveluihin. Pelastustoimen onnettomuuksien ehkäisy on järjestetty riskiperusteisesti, yhdenmukaisesti ja vaikuttavasti.

 

Tuottavuus: Pelastustoimen palvelutaso toteutuu yhdenvertaisesti ja laadukkaasti sekä valtakunnallisesti, että alueellisesti. Henkilöstö on osaavaa ja hyvinvoivaa. Pelastustoimella on välitön kyky toimia suunnitellusti kaikissa turvallisuustilanteissa, ja se säilyy turvallisuuden lähipalveluna. Pelastustoimen investoinnit tukevat palvelutuotannon vaikuttavuutta ja tuottavuutta.

 

Integraatiovaikutukset: Pelastustoimen alueellinen ja valtakunnallinen valmius sekä varautuminen mahdollistavat väestön suojaamisen kokonaisturvallisuusmallin mukaisesti kaikissa olosuhteissa. Toiminta yhteistyöalueella ja kansainvälisesti on aktiivista, suunnitelmallista ja kytkeytyy pelastustoimen kansallisiin rakenteisiin. Pelastustoimen hallinto- ja ohjausjärjestelmä on selkeä.

 

Esittelijä pelastustoimi- ja turvallisuuspalveluiden toimialajohtaja

 

Päätösehdotus Kokonaisturvallisuuslautakunta päättää:

- hyväksyä palvelutasopäätösesityksen ajalle 1.12.2023 - 31.12.2027.
- lähettää palvelutasopäätöksen aluehallitukselle ja edelleen aluevaltuustolle hyväksyttäväksi.
- esittää aluevaltuuston hyväksymän palvelutasopäätöksen lähettämistä Itä-Suomen aluehallintovirastoon.

 

Päätös Merkitään pöytäkirjaan lisäajalla saapuneet lausunnot.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Ahall 23.10.2023 § 342  

548/00.04.00/2022  

 

 

 Esityslistan oheisaineistona:

-          Pohjois-Savon hyvinvointialueen pelastustoimen palvelutasopäätös 2024 – 2027.

-          Pelastustoimen riskianalyysi 2023 (Salassapidettävä, JulkL 24 § 8)

-          Itä-Suomen aluehallintoviraston lausunto pelastustoimen palvelutasopäätöksestä.

-          Kuntien ja vaikuttamistoimielinten lausunnot.

 

Taloudellisuus-, tuottavuus- ja integraatiovaikutusten arviointi

 

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja

 

Päätösehdotus Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle hyväksyttäväksi palvelutasopäätösesityksen ajalle 1.12.2023 - 31.12.2027.

Aluevaltuuston hyväksymä palvelutasopäätös lähetetään Itä-Suomen aluehallintovirastoon.

 

Päätös Merkitään pöytäkirjaan, että:
- Janne Niemeläinen saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana klo 11.24.

Päätösehdotus hyväksyttiin.