Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 95



 

Toimielinten päätösten tarkastaminen

 

Ahall 18.03.2024 § 95 

 

 

Pohjois-Savon hyvinvointialueen hallintosäännössä § 57-59 on määritelty otto-oikeuden käytöstä seuraavaa:

 

Asian ottamisesta aluehallituksen käsiteltäväksi voi päättää aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja ja hyvinvointialuejohtaja.

 

Aluehallituksella ei ole otto-oikeutta hyvinvointialueiden yhteisen toimielimen tekemiin päätöksiin.

 

Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa 139 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

 

Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:

1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus- tai valvontamenettelyä koskevia asioita

2) yksilöön kohdistuvia terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita

3) 54 §:ssä tarkoitetulle hyvinvointialueiden yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset hyvinvointialueet niin sopiva

 

Asia voidaan hyvinvointialuelain 97 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta aluehallituksen käsiteltäväksi.

 

Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunta, lautakunnan puheenjohtaja ja lautakunnan esittelijä.

 

Aluehallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava aluehallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista aluehallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Ilmoitus tehdään sähköisesti aluehallituksen puheenjohtajalle ja esittelijälle.

 

Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta aluehallituksen käsiteltäväksi.

 

Esityslistan lisäaineistona jaetaan pöytäkirjat:

- Ikäihmisten ja hoivapalveluiden lautakunta 29.2.2024

- Perhe- ja vammaispalveluiden lautakunta 26.2.2024, 11.3.2024

- Yleisten palveluiden lautakunta, 29.2.2024

- Kokonaisturvallisuuslautakunta -

- Asiakaskokemusjaosto, 21.2.2024

- Tulevaisuus- ja strategiajaosto 8.2.2024

- Omistajaohjaus- ja valvontajaosto -

 

Esittelijä Toimielimen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Aluehallitus ei käytä otto-oikeutta toimielinten päätöksiin. Aluehallitus hyväksyy pöytäkirjat ja merkitsee tietoon saatetuksi.

 

Päätös

Merkitään pöytäkirjaan, että:
- Marko Korhonen, Antti Hedman, Minna Mykkänen ja Tuomo Pekkarinen poistuivat kokouksesta klo 13.45 asian käsittelyn aikana
- Jukka Koponen poistui klo 13.50 asian käsittelyn aikana
- Kari Janhonen poistui klo 13.55 asian käsittelyn aikana
- Kati Kantanen poistui klo 13.56 asian käsittelyn aikana
- Hyvinvointialuejohtajan sijaisena toimi Jari Saarinen

Hannu Kokki esitti että aluehallitus käyttää otto-oikeutta yleisten palveluiden lautakunnan päätökseen 29.2.2024 24 §.

Veijo Tirkkonen, Markku Rossi, Aino Kanniainen, Kati Åhman, Laura Meriluoto ja Merja Rautiainen kannattivat Hannu Kokin esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että koska asiassa on tehty pohjaesityksestä poikkeava vastaesitys, suoritetaan asiassa äänestys.

Äänestyksessä JAA on pohjaesitys ja EI Hannu Kokin vastaesitys.

Äänestyksessä annettiin ääniä seuraavasti:
JAA-ääniä: 6
EI-ääniä: 7

JAA-ääniä antoivat: Riitta Raatikainen, Kari Ojala, Karoliina Partanen, Ilpo Kärkkäinen, Markku Siponen ja Annukka Ojala
EI-ääniä antoivat: Veijo Tirkkonen, Markku Rossi, Aino Kanniainen, Kati Åhman, Laura Meriluoto, Merja Rautiainen ja Hannu Kokki

Päätökseksi tuli Hannu Kokin esitys. Aluehallitus päättää käyttää otto-oikeutta 29.2.2024 § 24 päätökseen.

Äänestyspöytäkirja on liitteenä.

Lisäksi Hannu Kokki esitti, että yleisten palveluiden lautakunnan päätöstä 29.2.2024 24 §: Iltavastaanottojen keskittämisestä (Lapinlahti, Pielavesi, Siilinjärvi, Juankoski, Leppävirta ja Suonenjoki) saatava säästötavoite on noin 460 000 €/vuosi ja viikonloppuvastaanottojen aukiolojen yhtenäistämisen (klo 9–15, Pielavesi ja Suonenjoki) säästötavoite on noin 200 000 €/vuosi. Näitä mainittuja sopeutussuunnitelmia ei vielä ole päästy edistämään (helmikuu 2024), joten vuodelle 2024 säästöt eivät tule välttämättä toteutumaan ennakoidun suuruisina.

Muutetaan kuulumaan seuraavasti:
Iltavastaanottojen keskittämisestä (Lapinlahti, Pielavesi, Juankoski, Leppävirta) saatava säästötavoite on noin 460 000 €/vuosi ja viikonloppuvastaanottojen aukiolojen yhtenäistämisen (klo 9–15, Pielavesi ja Suonenjoki) säästötavoite on noin 200 000 €/vuosi. Näitä mainittuja sopeutussuunnitelmia ei vielä ole päästy edistämään (helmikuu 2024), joten vuodelle 2024 säästöt eivät tule välttämättä toteutumaan ennakoidun suuruisina.

Markku Rossi kannatti Hannu Kokin esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että koska asiassa on tehty pohjaesityksestä poikkeava vastaesitys, suoritetaan asiassa äänestys.

Äänestyksessä JAA on pohjaesitys (ltk 29.2.2024 § 24) ja EI Hannu Kokin vastaesitys.

Äänestyksessä annettiin ääniä seuraavasti:
JAA-ääniä: 6
EI-ääniä: 7

JAA-ääniä antoivat: Riitta Raatikainen, Kari Ojala, Karoliina Partanen, Ilpo Kärkkäinen, Markku Siponen ja Annukka Ojala
EI-ääniä antoivat: Veijo Tirkkonen, Markku Rossi, Aino Kanniainen, Kati Åhman, Laura Meriluoto, Merja Rautiainen ja Hannu Kokki

Päätökseksi tuli Hannu Kokin esitys.

Jari Saarinen, Kari Ojala, Annukka Ojala ja Karoliina Partanen jättivät päätökseen eriävän mielipiteen.