Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 05.02.2024/Pykälä 32


 

 

Hoitotyön henkilöstövuokrauksen hankinnan kilpailutuksen toimeksiannon ja in-house yhtiön toimintamallin kokonaissuunnittelun käynnistäminen

 

Ahall 05.02.2024 § 32  

15642/02.08.00/2023  

 

 

 Valmistelija: Arja Sistonen, puh. 044 717 2954, arja.sistonen(at)pshyvinvointialue.fi; Mari Antikainen, puh. 044 718 6401, mari.antikainen(at)pshyvinvointialue.fi 

 

 

Hoito- ja hoivahenkilöstön henkilöstövuokrauksen (ns. vuokratyön) käyttö hyvinvointialueella on ollut keskitetyssä palvelussa vuonna 2023 noin 7 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi toimialoilla on ollut jonkin verran omaa palveluhankintaa. Suurin henkilöstövuokrausta käyttävä toimiala on ikääntyneiden palvelut. Henkilöstövuokrauksen eli vuokratyövoiman käyttöön vaikuttaa osaltaan se, että palvelutuotannossa on ollut täyttämättömiä vakituisia hoito- ja hoivatyöntekijöiden tehtäviä.

 

Henkilöstövuokrauksen eli vuokratyövoiman tuntihinnan kustannukset ovat korkeat verrattuna oman henkilöstön tuntihintoihin ja erityisen korkeat kustannukset ovat virka-ajan ulkopuolella tehtävästä työstä.

 

Hyvinvointialueelle siirtyneillä organisaatioilla on ollut runsaasti erilaisia henkilöstövuokrauksen/vuokratyövoiman hankintakäytäntöjä ja näin ollen hyvinvointialueelle on siirtynyt useita kymmeniä erilaisia sopimuksia.

 

Toimintakäytänteiden yhtenäistäminen ja vuokratyövoiman kriittinen arviointi sekä hintakehitys on ollut osa tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaa. Projektiryhmässä on vuoden 2023 aikana käsitelty muun muassa vuokratyövoiman käytänteitä, niihin liittyviä ohjeistuksia ja arvoitu sopimuskokonaisuutta. Vuokratyövoiman prosessin kehittämisen tavoitteena on ollut, että yhtenäiset vuokratyövoiman hankintakäytännöt otetaan käyttöön kaikkialla.

Henkilöstövuokraussopimukset luovuttajaorganisaatioilla viidellä alueella

Keskisellä alueella (Kuopio, Vehmersalmi, Riistavesi, Juankoski, Tuusniemi, Kaavi) on ollut käytössä Sansian kilpailuttamat kotihoidon vuokratyövoimapalveluiden sopimukset ja nämä jatkuvat vuonna 2024 edelleen. Tuusniemellä on lisäksi ollut käytössä in house -yhtiö Temporen sopimus.

Eteläisellä alueella Varkaudessa ollut käytössä pääasiallisesti in House toimijan Tempore Oy:n sopimukset, jotka ovat siirtyneet hyvinvointialueelle. Lisäksi alueella on käytetty muitakin aikaisemmin ko. alueella vuokratyövoimaa tarjoavien yritysten palveluita.

Koillisella alueella Siilinjärvellä ja Lapinlahdella on ollut käytössä in House toimijan Tempore Oy:n sopimukset, jotka ovat siirtyneet hyvinvointialueelle.  Lisäksi alueella on käytetty muitakin aikaisemmin ko. alueella vuokratyövoimaa tarjoavien yritysten palveluita.

Pohjoisella ja läntisellä alueella vuokratyöntekijöitä on hankittu eri tavoin eri toimittajilta ja näitä sopimuksia on osittain jatkunut hyvinvointialueen käynnistyttyä.

Vuoden 2024 muutokset järjestämis- ja tuotantovastuussa

 

Hoito- ja hoivatyön vuokratyön sopimusten toiminnallinen ja taloudellinen vastuu on 1.1.2024 alkaen palvelutoimialoilla. Vuoden 2024 talouden ja toiminnan suunnittelun yhteydessä on päädytty siihen, että sekä vuokratyövoiman että pitkäaikaisten sijaisten määrärahat on budjetoitu palvelutuotannon yksiköihin. Vuokratyövoiman käyttöä vähennetään määrätietoisesti hyvinvointialueella. Uuden hankinnan kohteena olevaa henkilöstövuokrausta on tarkoitus hankkia vain, jos henkilöstövajetta ei saada täytetyksi omalla varahenkilöstöllä tai sisäisin henkilöstöjärjestelyin tai mahdollisen in house -toimintamallin kautta.

 

Hyvinvointialueen säästötavoitteet edellyttävät myös vuonna 2024 vuokratyövoiman käytön kustannusten hillintää. Kustannusten vähentämiseen voidaan vaikuttaa järkeistämällä sijiastyövoiman hankintaa. Hyvinvointialueen järjestämisvastuun selkiyttäminen edellyttää nykyisten sopimusten irtisanomista ja kilpailutuksen käynnistämistä koko hyvinvointialueen laajuisesti. Kilpailutuksen käynnistäminen edellyttää toimeksiantoa Sansia Oy:lle.

 

Vuokratyön sopimusten kilpailuttamisen lisäksi osana tuottavuusohjelmaa on suunnittelu myös in house -yhteistyön laajentamista hyvinvointialuetasoiseksi, koska kustannusten hillitseminen on johtanut keskusteluun siitä, että kannattaisiko vuokratyövoiman hankinta keskittää volyymiperusteiden hinnoittelun johdosta in house-yhtiölle eli Tempore Oy:lle. In House- yhtiönä Tempore kykenee tarjomaan volyymiperusteista hinnoittelua. Tempore Oy on in house -yhtiö, jonka sopimus kohdentuu tällä hetkellä vain Varkauden, Siilinjärven, Lapinlahden ja Tuusniemen alueille.

 

Tulevan toimintamallin suunnittelun yhteydessä tehdään kustannusvertailua, kuvataan hyvinvointialueen varahenkilöstön, keikkalaisten ja henkilöstövuokrauksen prosessi sekä arvioidaan erilaisten toimintamallien mahdollisuudet ja riskit sekä toiminnan sujuvuus tukien esihenkilötyötä. Mahdollisuuksien mukaan huomioidaan myös digitaalisten alustojen käyttö toiminnan suunnittelussa.

 

Henkilöstövuokrauksen eli vuoratyövoiman kokonaistilanne ja oman henkilöstön ensisijaisuus on käsitelty yhteistoimintalain mukaisesti sekä yhteistoimintamenettelyssä 27.11.2023 että yhteistoimielimessä 20.12.2023.

 

Palvelutuotannon toimialat, HR, hyvinvointialueen hankintapalvelut ja Sansia Oy perustavat hankinnan suunnitteluun ja in house -toimintamallin suunnitteluun yhteisen työryhmän. Mallin suunnittelun edellytyksenä on, että aina ennen henkilöstövuokrausta hyvinvointialueella on oman henkilöstön ja oman varahenkilöstön käyttö ensisijaista. Palveluiden tuottaminen tarvittavilta osin ennen uutta sopimuskautta turvataan yhteistyössä hankinta-asiantuntijoiden kanssa tarvittaessa määräaikaisin järjestelyin.

 

Valmistelijan päätösehdotus:

Aluehallitus päättää

-          hyväksyä 6.2.2024 alkaen toimeksiannon Sansia Oy:lle hoitotyön henkilöstövuokrauksen kilpailuttamiseksi vuoden 2024 aikana ja

-          valtuuttaa viranhaltijat irtisanomaan nykyiset sopimukset uuden kilpailutuksen aikataulun ja uuden sopimuskauden mukaisesti ja

-          että uuden kilpailuttamisen suunnitteluprosessin kanssa samanaikaisesti aloitetaan neuvottelut in House -yhtiö Tempore Oy:n roolista ja laajuudesta osana henkilöstövuokrauksen kokonaisuutta ja

-          todeta, että Pohjois-Savon sairaanhoitopiiriltä on siirtynyt hyvinvointialueelle osake, joka oikeuttaa Tempore oy:n in house yhtiön aseman.

 

Taloudellisuus-, tuottavuus- ja integraatiovaikutusten arviointi

 

Toimivallan peruste hallintosääntö 36 §

 

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja

 

Päätösehdotus Aluehallitus päättää:
1) hyväksyä 6.2.2024 alkaen toimeksiannon Sansia Oy:lle hoitotyön henkilöstövuokrauksen kilpailuttamiseksi vuoden 2024 aikana ja
2) valtuuttaa viranhaltijat irtisanomaan nykyiset sopimukset uuden kilpailutuksen aikataulun ja uuden sopimuskauden mukaisesti ja
3) että uuden kilpailuttamisen suunnitteluprosessin kanssa samanaikaisesti aloitetaan neuvottelut in House -yhtiö Tempore Oy:n roolista ja laajuudesta osana henkilöstövuokrauksen kokonaisuutta ja
4) todeta, että Pohjois-Savon sairaanhoitopiiriltä on siirtynyt hyvinvointialueelle osake, joka oikeuttaa Tempore oy:n in house yhtiön aseman.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.