Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 05.02.2024/Pykälä 37


NUORISOVALTUUSTON KOKOONPANO 19012024

 

 

Nuorisovaltuuston kokoonpano

 

Nuovalt 03.10.2023 § 41 

 

 

 

 Valmistelija: Juho Juvenius, juho.juvenius(at)pshyvinvointialue.fi

 

 Pohjois-Savon hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon on nimetty uusia edustajia aiemmin puuttuneista kunnista. Toistaisesti edustajat puuttuvat Keiteleeltä, Tervosta ja Sonkajärveltä, sekä Iisalmella ja Leppävirralla edustajat vaihtuvat.

 

 Nuorisovaltuusto myöntää eron niille valtuutetuille, joiden kuntien nuorisovaltuustoissa vaihtuu edustaja.

 

 Toimintatapana riittää, että kunta toimittaa edustajan valinnasta pöytäkirjaotteen nuorisovaltuustolle, ja nuorisovaltuuston pöytäkirjaote riittää pelkästään - päätöstä ei tarvitse PoSaNuvan mielestä käyttää kunnan korkeimmissa toimielimissä.

 

 Kuntien nuorisovaltuustojen valitut edustajat ovat:

 

 Iisalmi: puuttuu toistaiseksi

 

 Keitele: tulossa

 

 Leppävirta: Eemeli Airaksinen

 

 Tervo: Leevi Saarelainen

 

 Sonkajärvi: kokous tulossa

 

 

Esittelijä  

 

Päätösehdotus Nuorisovaltuusto myöntää eron niille valtuutetuille, joiden kuntien nuorisovaltuustoissa edustaja vaihtuu.

Nuorisovaltuusto nimeää mukaan Pohjois-Savon nuorisovaltuustoon edellä mainitut edustajat.

 

Päätös Nuorisovaltuusto myöntää eron Leppävirran edustaja Elias Vaskiharjulle.

Keiteleen edustajaksi nimetään Veera Ojala.

Nuorisovaltuusto nimesi yllä mainitut edustajat ja siirtää edustajien virallistamisen aluehallituksen käsiteltäväksi.

 

 

 

Nuovalt 12.12.2023 § 50 

 

 

 Valmistelija: Juho Juvenius, juho.juvenius@pshyvinvointialue.fi

 Nuorisovaltuuston jäsen Emmi Nurmi on lähettänyt eroamispyynnön nuorisovaltuustosta 23.10.2023. Kunnasta on valittu uusi edustaja.

 

 Nuorisovaltuuston jäsen Eve Pöysti on lähettänyt eroamispyynnön 27.10.2023 perhe- ja vammaispalveluiden lautakunnan edustajan paikasta. 

 

 Hyvinvointialuelain 75 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

 

 Perhe- ja vammaispalveluiden lautakunnan varaedustajana on toiminut Emilia Haaranen.

 

Nuorisovaltuuston jäsen Juho Juvenius on lähettänyt eroamispyynnön 10.11.2023 (ero alkaen 30.11.2023) nuorisovaltuuston sihteerin tehtävästä.  

 

Nuorisovaltuuston yleinen kokoonpano:

 

Edellisen kokouksen jälkeen kuntien nuorisovaltuustoista on nimetty uusia ja/tai kokonaan puuttuneita jäseniä.

Uusina jäseninä Pohjois-Savon hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon esitettään nimettäväksi: 

 

Rautalampi: Aada Pynnönen

 

Sonkajärvi: Katri Ryymin

 

Iisalmi: Nea Heikkinen

 

Avoin haku: Kristian Paakkari

 

Kristian Paakkari on valittu puheenjohtajiston päätöksellä nuorisovaltuustoon avoimen haun kautta.

 

Valmistelijan päätösehdotus:

Nuorisovaltuusto

 

1)myöntää eron perhe-ja vammaispalveluiden lautakunnan edustajuudesta Eve Pöystille.

 

2)valitsee lopputoimikaudeksi uudet edustajat perhe- ja vammaispalveluiden lautakuntaan. Varaedustajana toiminut Emilia Haaranen ilmoittaa mielenkiinnostaan jatkaa lautakunnassa. Nuorisovaltuusto keskustelee ja tarvittaessa suorittaa suljetun lippuäänestyksen valinnasta.

 

3)myöntää eron sihteerin tehtävästä Juho Juveniukselle.

4)valitsee Tiia Hartikaisen jatkamaan sihteerinä.

 

Lisäksi nuorisovaltuusto esittää, että aluehallitus

 

1)myöntää eron Pohjois-Savon nuorisovaltuuston jäsenyydestä Emmi Nurmelle.

 

2)nimeää Aada Pynnösen, Katri Ryyminin, Nea Heikkisen ja Kristian Paakkarin nuorisovaltuuston jäseniksi.

  

 

Päätösehdotus Nuorisovaltuusto

1)myöntää eron perhe-ja vammaispalveluiden lautakunnan edustajuudesta Eve Pöystille.

2)valitsee lopputoimikaudeksi uudet edustajat perhe- ja vammaispalveluiden lautakuntaan. Varaedustajana toiminut Emilia Haaranen ilmoittaa mielenkiinnostaan jatkaa lautakunnassa. Nuorisovaltuusto keskustelee ja tarvittaessa suorittaa suljetun lippuäänestyksen valinnasta.

3)myöntää eron sihteerin tehtävästä Juho Juveniukselle.
4)valitsee Tiia Hartikaisen jatkamaan sihteerinä.

Lisäksi nuorisovaltuusto esittää, että aluehallitus

1)myöntää eron Pohjois-Savon hyvinvointialueen nuorisovaltuuston jäsenyydestä Emmi Nurmelle.

2)nimeää Aada Pynnösen, Katri Ryyminin, Nea Heikkisen ja Kristian Paakkarin nuorisovaltuuston jäseniksi.

 

Päätös Pykälän ajaksi Vilho Klaavo ja Juho Juvenius poistuvat. Pykälän aikana puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Joona Voutilainen.

Nuorisovaltuusto
-myöntää eron Vilho Klaavolle puheenjohtajan tehtävästä ja nuorisovaltuuston edustajan paikasta.
-nimeää Kaavin edustajaksi Iida Virrantalon.
-nuorisovaltuusto nimeää perhe-ja vammaispalveluiden lautakuntaan Emilia Haarasen varsinaiseksi jäseneksi ja varaedustajaksi Juho Juveniuksen.

Nuorisovaltuusto hyväksyi päätösehdotuksen yllämainituin muutoksin ja tekee tarvittavat ilmoitukset eri tahoille.

 

 

 

Ahall 05.02.2024 § 37  

597/00.00.01/2022  

 

 

 Valmistelija: Säde Rytkönen, sade.rytkonen(at)pshyvinvointialue.fi, puh. 044 717 6370

 

Hyvinvointialueen hallintosäännön 22 §:n mukaan aluehallitus asettaa nuorisovaltuuston, jonka toiminta on tarkemmin määrätty toimintasäännössä. Nuorisovaltuustoon kuuluu 25 jäsentä. Näistä 19 jäsentä tulee kunnan vastaavista toimielimistä ja kuusi avoimella

haulla. Aluehallitus nimeää edustajansa sekä palvelualueen edustajan nuorisovaltuustoon. Nuorisovaltuusto nimeää edustajansa aluevaltuustoon sekä perhe- ja vammaispalveluiden asioita käsittelevään lautakuntaan puhe- ja läsnäolo-oikeudella.

Pohjois-Savon nuorisovaltuusto on myöntänyt eron valtuutetuille, joiden kuntien nuorisovaltuustossa vaihtuu edustaja ja nimennyt Pohjois-Savon nuorisovaltuustoon uusia edustajia.

 

Nuorisovaltusto siirtää edustajien virallistamisen aluehallituksen käsiteltäväksi.

 

Nuorisovaltuusto esittää aluehallitukselle, että aluehallitus

1)     myöntää eron Pohjois-Savon hyvinvointialueen nuorisovaltuuston jäsenyydestä Emmi Nurmelle.

 

2)     nimeään uusina jäseninä Pohjois-Savon hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon Aada Pynnösen (Rautalampi), Katri Ryyminin (Sonkajärvi), Nea Heikkisen (Iisalmi) ja Kristian Paakkarin (avoin haku) nuorisovaltuuston jäseniksi.

Esityslistan liitteenä:
- Nuorisovaltuuston kokoonpano 19.1.2024

Valmistelijan päätösehdotus:
Aluehallitus:

1)     myöntää eron Pohjois-Savon hyvinvointialueen nuorisovaltuuston jäsenyydestä Emmi Nurmelle.

2)     nimeään nimeää Aada Pynnösen, Katri Ryyminin, Nea Heikkisen ja Kristian Paakkarin nuorisovaltuuston jäseniksi.

 

Taloudellisuus-, tuottavuus- ja integraatiovaikutusten arviointi
 Ei vaikutusta.

 

Toimivallan peruste hallintosääntö 22 §, 46 §

 

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja

 

Päätösehdotus Aluehallitus päättää:
1) myöntää eron Pohjois-Savon hyvinvointialueen nuorisovaltuuston jäsenyydestä Emmi Nurmelle.
2) nimeää Aada Pynnösen, Katri Ryyminin, Nea Heikkisen ja Kristian Paakkarin nuorisovaltuuston jäseniksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.