Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 334


 

 

Asiakasohjaajan viran perustaminen ikääntyneiden palveluissa

 

Ahall 23.10.2023 § 334  

860/01.01.00/2022  

 

 

 Valmistelijat:  Mikko Korhonen, toimialajohtaja, Ikääntyneiden palvelut, p.044 718 6200, mikko.korhonen(at)pshyvinvointialue.fi, Kaija Kokkonen, palvelualuejohtaja, Ikääntyneiden palvelut p.044 718 6407, kaija.kokkonen(at)pshyvinvointialue.fi

 

 

Hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa hyvinvointialueeseen. Virkasuhteesta ja työsopimussuhteesta sekä virka- ja työehtosopimuksista hyvinvointialueilla säädetään erikseen. Tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa. Tällaista tehtävää varten perustetaan virka. Perustellusta syystä henkilö voidaan kuitenkin ottaa tällaiseen tehtävään virkasuhteeseen myös ilman, että tehtävää varten on perustettu virka (Laki hyvinvointialueesta 92§). Viran perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää aluevaltuusto tai hyvinvointialueen hallintosäännössä määrätty muu toimielin. Kun virka, jossa ei käytetä julkista valtaa, tulee avoimeksi, se lakkautetaan. (Laki hyvinvointialueesta 93§).

 

Julkista valtaa käytetään tehtävissä, joissa

- tehtävän suorittaja voi lakiin perustuvan toimivaltansa perusteella yksipuolisesti päättää toisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta

- tai tehtävissä, joissa tehtävän suorittaja voi lakiin perustuvan toimivaltansa nojalla yksipuolisesti antaa toista velvoittavan määräyksen

- tai muulla tavalla tosiasiallisesti puuttua toisen etuun tai oikeuteen tehtävässä, johon kuuluu esittelyä kunnallisessa päätöksentekoprosessissa

- tai tehtävässä, jossa käytetään kunnan delegoitua päätösvaltaa valmistelutoimenpiteissä, joilla on merkittävävaikutus julkisen vallan käyttöä koskevaan päätöksentekoon (vastuullinen valmistelu). (KT 2021)

 

Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluehallituksen tehtäviin kuuluu perustaa hyvinvointialueella käytettävät virat työtehtävissä.

 

Pohjois-Savon hyvinvointialueella on käynnissä koko hyvinvointialuetta koskettava yhteistoimintamenettely, jonka aikana organisaatiota rakennetaan hyvinvointialuetasoisesti vastaamaan paremmin asiakkaiden tarpeita. Yhtenä osana yhteistoimintamenettelyyn sisältyy organisaatiorakenteiden, toiminta-alueiden ja tehtäväkuvien määrittely. Prosessin seurauksena aiempi tehtävä on käynyt tarpeettomaksi ja sen sijaan esitetään perustettavaksi virka.

 

 

Rautavaaran alueella on ollut palveluohjaajan tehtävä, jossa työ on muodostunut mm. esihenkilötyötä tukevista tehtävistä (palvelupäätösten valmistelu), henkilöstön kouluttamisesta ja ohjelmien vastuukäyttäjänä toimimisesta sekä esihenkilöiden sijaistamisesta. Organisaatiouudistuksen myötä tehtäväjako on muuttunut. Palveluohjaajan uudeksi tehtävänimikkeeksi esitetään asiakasohjaajaa. Nimike on yhdenmukainen hyvinvointialueella ikääntyneiden palveluissa.

 

Asiakasohjaajan tehtävä edellyttää päätösten tekoa. Näin ollen nykyinen työsuhde esitetään muutettavaksi virkasuhteeksi.

 

Asiakasohjaajan työ tulee pitämään sisällään asiakastyötä, palvelutarpeenarviointia, hoito- ja palvelusuunnitelmien kanssa tehtävää työtä, tukipalveluiden arviointia ja järjestämistä.

 

Alkusijoituspiste on Rautavaaralla, mutta muutoksen myötä työssäkäynti-alue voi laajentua Rautavaaran lisäksi pohjoiselle palvelualueelle.

 

Muutos on tarkoituksenmukaista toteuttaa aikaisintaan marraskuussa 2023, jolloin kotihoidon ja kotona-asumisen tuen tehtävien järjestelyt ovat edistyneet ja esihenkilöiden tehtävät selvillä. Työntekijää on kuultu muutoksesta. Virkaan siirretään työsopimussuhteessa oleva henkilö, koska kyseessä on työnantajan palveluksessa olevan henkilön ottaminen virkasuhteeseen sopimuksen nojalla tapahtuneen toiminnan siirtämisen yhteydessä (henkilöstön siirtosopimus).

 

Tehtäväkuvan muutoksella on vaikutusta tehtäväkohtaiseen palkkaan. Koska uusi tehtäväkohtainen palkka on korkeampi, kuin nykyinen palkka, palkanmuutos tehdään viranvastaanottamisesta lähtien.

 

Kelpoisuusvaatimus

-          Soveltuva sosiaali- ja terveydenhuollon AMK tai aikaisempi opintoasteinen tutkinto ja rekisteröinti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden rekisteriin.

 

Valmistelijan päätösehdotus:

Aluehallitus päättää perustaa asiaselosteessa olevan asiakasohjaajan viran sekä hyväksyä tehtäväkuvan muutoksen ja palkkauksen.

 

Taloudellisuus-, tuottavuus- ja integraatiovaikutusten arviointi

 Tukee tuottavuusohjelmassa asetettuja tavoitteita ikääntyneiden

  palveluiden palvelurakenteen toteutumisessa.

 

Toimivallan peruste hallintosääntö § 64

 

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja

 

Päätösehdotus Aluehallitus päättää perustaa asiaselosteessa olevan asiakasohjaajan viran.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.