Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 332


 

 

Perhepalveluiden virkojen perustaminen

 

Ahall 02.10.2023 § 305 

 

 

 

 Valmistelija: Minna Pitkänen, puh. 044 740 1956, minna.pitkanen3(at)pshyvinvointialue.fi, Katja Rautiainen, puh. 040 740 1688, katja.rautiainen(at)pshyvinvointialue.fi

 

 Hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa hyvinvointialueeseen. Virkasuhteesta ja työsopimussuhteesta sekä virka- ja työehtosopimuksista hyvinvointialueilla säädetään erikseen. Tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa. Tällaista tehtävää varten perustetaan virka. Viran perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää aluevaltuusto tai hyvinvointialueen hallintosäännössä määrätty muu toimielin, kuten aluehallitus hallintosäännön 64§ mukaisesti.

 

 Julkista valtaa käytetään mm. tehtävissä, joissa tehtävän suorittaja voi lakiin perustuvan toimivaltansa perusteella yksipuolisesti päättää toisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta; tehtävissä, joissa tehtävän suorittaja voi lakiin perustuvan toimivaltansa nojalla yksipuolisesti antaa toista velvoittavan määräyksen tai muulla tavalla tosiasiallisesti puuttua toisen etuun tai oikeuteen tehtävässä, johon kuuluu esittelyä julkishallinnollisessa päätöksentekoprosessissa; tehtävässä, jossa käytetään kunnan delegoitua päätösvaltaa valmistelutoimenpiteissä, joilla on merkittävävaikutus julkisen vallan käyttöä koskevaan päätöksentekoon.

 

 Lastensuojelulain 1.1.2024 muutosten mukaisesti yhdellä sosiaalityöntekijällä saa jatkossa olla asiakkaanaan enintään 30 lasta aiemman ja 31.12.2023 saakka voimassa olevan 35 lasta/sosiaalityöntekijä mitoitukseen nähden. Pohjois-Savon hyvinvointialueella on lastensuojelun asiakkaana yhteensä 1898 0–17-vuotiasta lasta ja 583 18–24-vuotiasta nuorta 31.8.2023 tilanteessa. Elokuun 2023 valmistelutilanteessa 1.1.2024 voimaanastuvan asiakasmitoituksen toteuttaminen edellyttää kahdeksaa uutta lastensuojelun sosiaalityöntekijän viran perustamista. Lastensuojelun asiakasmitoituksen tarkoituksena on varmistaa mahdollisuudet lastensuojelun asiakkaana olevan lapsen kanssa tehtävään henkilökohtaiseen yhteistyöhön, riittävään monialaiseen työskentelyyn sekä sosiaalityöntekijälle lastensuojelulaissa säädettyjen erityisten velvollisuuksien toteutuminen. Pohjois-Savon hyvinvointialueen lastensuojelun palvelutoimintaan on kohdistunut valvontaviranomaisen valvontaa koskien lastensuojelulain mukaisen asiakasmitoituksen toteutumista ja lastensuojelun keskeisten lakisääteisyyden edellytysten toteutumista.

 

 Lastensuojelun palveluyksikössä toimivassa perhehoidon tuki-yksikössä vastataan lasten ja nuorten perhehoitoon ja tukiperhehoitoon tarvittavien perheiden rekrytoinnista ja valmennuksesta. Osana perheiden valmennusta ja toimintaan soveltumisen arviointia tulee tukiperheet ja perhekodit hyväksyä toimintaan. Toimivallan siirtämisestä alaiselleen henkilöstölle perhe- ja vammaispalveluissa päättää perhe- ja vammaispalveluiden johtaja; perhekotien ja tukiperheiden hyväksyminen edellyttää delegoidun toimivallan mukaisesti viranhaltijapäätösten tekemistä, joilta osin kyse on viranhaltijalle kuuluvista tehtävistä. Osana lastensuojelun palveluyksikön palvelutoimintaa ja toiminnan järjestämiseksi hyvinvointialueen toimintaympäristöön, on tarpeelliseksi tunnistettu muuttaa kahden perhehoidon tuki-yksikössä työskentelevän sosiaalityöntekijän työsuhteet virkasuhteiksi. Sosiaalityöntekijät osallistuvat perhekotien ja tukiperheiden rekrytointiin, valmennukseen sekä soveltuvuuden arviointiin ja jatkossa myös hyväksyntää koskevaan päätöksentekoon.

 

Valmistelijan päätösehdotus:

Aluehallitukselle esitetään perustettavaksi alla olevat virat:

 

Lastensuojelun sosiaalityö ja -ohjaus:

8 sosiaalityöntekijän virkaa

Kelpoisuus: tiedekorkeakoulutukinto, johon sisältyy sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) mukainen laillistettun sosiaalityöntekijän kelpoisuus

 

Perhehoidon tuki-yksikkö:

2 sosiaalityöntekijän virkaa

Kelpoisuus: soveltuva sosiaalihuollon ammattikorkeakoulututkinto, ammattihenkilölain (817/2015) 8 § mukainen kelpoisuus

 

 

Taloudellisuus-, tuottavuus- ja integraatiovaikutusten arviointi

Perustettavilla viroilla turvataan palvelutoiminnan tarkoituksenmukaista järjestämistä eikä muutos virkasuhteiksi aiheuta taloudellisia vaikutuksia. Perustettavilla viroilla turvataan lakisääteisten palveluiden järjestäminen ja tuottaminen.

 

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja

 

Päätösehdotus Aluehallitus päättää perustaa seuraavat virat ja hyväksyä kelpoisuusehdot:

Lastensuojelun sosiaalityö ja -ohjaus:
8 sosiaalityöntekijän virkaa
Kelpoisuus: tiedekorkeakoulutukinto, johon sisältyy sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) mukainen laillistettun sosiaalityöntekijän kelpoisuus

Perhehoidon tuki-yksikkö:
2 sosiaalityöntekijän virkaa
Kelpoisuus: soveltuva sosiaalihuollon ammattikorkeakoulututkinto, ammattihenkilölain (817/2015) 8 § mukainen kelpoisuus

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Ahall 23.10.2023 § 332  

860/01.01.00/2022  

 

 

 Valmistelija: Perhe- ja vammaispalveluiden toimialajohtaja Kati Kantanen puh. 044 740 1951, kati.kantanen(at)pshyvinvointialue.fi

 

 

Aluehallitus on 2.10.2023 kokouksessaan perustanut perhepalveluihin sosiaalityöntekijän virkoja lastensuojelun sosiaalityöhön ja -ohjaukseen sekä perhehoidon tukiyksikköön. Perhehoidon tukiyksikön sosiaalityöntekijän viroissa on ollut virheellinen pätevyysvaatimus. Laillistetulla sosiaalityöntekijällä tulee olla koulutuksena tiedekorkeakoulututkinto, johon sisältyy sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) mukainen laillistetun sosiaalityöntekijän kelpoisuus.

 

Valmistelijan päätösehdotus:

Aluehallitus päättää muuttaa perhehoidon tukiyksikön kahden sosiaalityöntekijän viran kelpoisuusehtoa seuraavasti:

tiedekorkeakoulututkinto, johon sisältyy sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) mukainen laillistetun sosiaalityöntekijän kelpoisuus.

 

Taloudellisuus-, tuottavuus- ja integraatiovaikutusten arviointi

 

Toimivallan peruste hallintosääntö 66 §, kohta 2

 

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja

 

Päätösehdotus Aluehallitus päättää muuttaa perhehoidon tukiyksikön kahden sosiaalityöntekijän viran kelpoisuusehtoa seuraavasti:
tiedekorkeakoulututkinto, johon sisältyy sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) mukainen laillistetun sosiaalityöntekijän kelpoisuus.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.