Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 29.12.2022/Pykälä 419



 

 

Sansian palvelusopimuksen hyväksyminen

 

Ahall 29.12.2022 § 419  

342/02.08.01/2022  

 

 Valmistelija: Janne Niemeläinen, janne.niemelainen@pshyvinvointialue.fi, 044 717 9460

 

Aluehallitus on hyväksynyt aiemmin Sansia Oy:n puitesopimuksen, missä on sovittu periaatteet Sansian tuottamien hankintapalveluiden tuottamisesta hyvinvointialueelle.

 

Palvelusopimuksessa sovitaan tarkemmalla tasolla hankintapalveluiden tuottamisesta. Sansia tuottaa hankintapalveluita osakkailleen kulloinkin voimassa olevan hankintalainsäädännön mukaisessa yhteishankintayksikköasemassa. Sansia tuottaa kilpailutusprosessiin liittyviä asiantuntijapalveluita sekä sopimushallintaan liittyviä palveluita.

 

Kilpailutukset toteutetan kulloinkin joko yhteis- tai erillishankintana. Palvelusopimuksessa on sovittu kilpailutusprosessin ja sopimushallinnan toteuttamisesta hyvinvointialueelle sekä osapuolten velvoitteista ja vastuista.

 

Lähtökohtaisesti Sansia kilpailuttaa kaikki hyvinvointialueen kynnysarvon yli olevat hankinnat.

Esityslistan oheisaineistona:
- Sansia Oy:n palvelusopimus

Valmistelijan päätösehdotus:

Aluehallitus päättää hyväksyä Sansia Oy:n palvelusopimuksen.

 

Sote-integraatiovaikutukset

 Yhtenäinen toimintatapa hankinnoissa koko hyvinvointialueella.

 

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja

 

Päätösehdotus Aluehallitus päättää hyväksyä Sansia Oy:n palvelusopimuksen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.