Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 282


 

 

 

Ahall 31.10.2022 § 282  

385/01.01.03/2022  

 

 

 Valmistelija: Mari Antikainen, va. henkilöstöjohtaja, puh. 044?718 6401, mari.antikainen@pshyvinvointialue.fi 

 

 

Pohjois-Savon hyvinvointialueelle on 31.10.22 mennessä perustettu johto- ja päällikkötason sekä eräiden asiantuntijoiden virat organisaation palveluyksikkötasolle saakka.

 

Hyvinvointialueen johto-, päällikkö- ja asiantuntijatason tehtävien kolmas ilmoittautumismenettely avataan 1.11.2022 toimintayksiköiden johtamiseen alueilla sekä muille hyvinvointialueelle tarvittaville keskeisille viroille ja työsopimussuhteisille tehtäville. Jäljempänä luetellut tehtävät ja virat laitetaan haettavaksi sisäiseen ilmoittautumismenettelyyn lukuunottamatta erikseen mainittuja poikkeuksia. Virkoihin voi hakeutua liikkeen luovutuksen piirissä oleva henkilöstö.

 

Hallintosäännön 63§ mukaan aluehallitus päättää virkojen perustamisesta ja hallintosäännön 65§ mukaan aluehallitus päättää tehtävien kelpoisuusvaatimuksista. Alla on kuvattu uudet perustettavat virat ja tehtävät sekä niiden kelpoisuusehdot. Perustetut virat ja uudet tehtävät on suunniteltu sisäiseen ilmoittautumismenettelyyn siirtyvälle henkilöstölle ajalle 1.11.22 klo 12.00 - 8.11.22 klo 15.00.

 

Hallintopalvelut

 

Lakisihteeri (1) sekä asianhallintasihteeri (2)

Kelpoisuus: soveltuva korkeakoulututkinto tai aiempi opistoasteinen tutkinto. Tehtävät ovat työsopimussuhteisia.

 

Tietosuoja-asiantuntija (4)

Kelpoisuus: soveltuva vähintään kouluasteen tutkinto ja tietosuojavastaavan koulutus tai soveltuva korkeakoulututkinto. Tehtävät ovat työsopimussuhteisia.

 

Kiinteistöassistentti, tilahallinta (1)

Palvelusihteeri, kiinteistön ylläpito (1)

Kelpoisuus: soveltuva toisen asteen tutkinto tai opistoasteinen tutkinto ja kokemusta alan työtehtävistä

Tehtävät ovat työsopimussuhteisia.

 

Henkilöstöpalvelut

 

Henkilöstöasiantuntijat (5)

Kelpoisuus: soveltuva korkeakoulututkinto tai aiempi opistoasteinen tutkinto, merkonomi ja kokemusta ko. alan työtehtävistä. Tehtävät ovat työsopimussuhteisia.

 

Palvelussuhdesihteeri

Kelpoisuus: soveltuva korkeakoulututkinto tai aiempi opistoasteinen tutkinto, merkonomi ja kokemusta ko. alan työtehtävistä. Palvelussuhdesihteerin tehtävää tai vastaavalla nimikkeellä samankaltaista tehtävää tehnyt siirtyy henkilöstösiirtosopimuksen perusteella palvelussuhdesihteerin tehtäviin, joten tehtävää ei aukaista ilmoittautumismenettelyyn.

 

Työhyvinvointiasiantuntija (5)

Kelpoisuus: soveltuva korkeakoulututkinto tai aiempi opistoasteinen tutkinto.Tehtävät ovat työsopimussuhteisia. Tehtävää tai vastaavalla nimikkeellä samankaltaista tehtävää tehneet siirtyvät henkilöstösiirtosopimuksen perusteella työhyvinvointiasiantuntija tehtäviin, joten tehtäviä ei aukaista ilmoittautumismenettelyyn.

 

Työsuojeluasiantuntija (5)

Kelpoisuus: soveltuva korkeakoulututkinto tai aiempi opistoasteinen tutkinto. Tehtävät ovat työsopimussuhteisia.

 

Rekrytointiasiantuntija (6)

Kelpoisuus: soveltuva korkeakoulututkinto tai aiempi opistoasteinen tutkinto.Tehtävät ovat työsopimussuhteisia. Tehtävää tai vastaavalla nimikkeellä samankaltaista tehtävää tehneet siirtyvät henkilöstösiirtosopimuksen perusteella rekrytointiasiantuntijan tehtäviin, joten tehtäviä ei aukaista ilmoittautumismenettelyyn.

 

Henkilöstön kehittämisasiantuntija (1) ja henkilöstön kehittämiskoordinaattori (2)

Kelpoisuus: soveltuva korkeakoulututkinto tai aiempi opistoasteinen tutkinto.Tehtävät ovat työsopimussuhteisia. Tehtävää tai vastaavalla nimikkeellä samankaltaista tehtävää tehneet siirtyvät henkilöstösiirtosopimuksen perusteella tehtäviin, joten tehtäviä ei aukaista ilmoittautumismenettelyyn.

 

Keskitetyt palvelut

Palvelusihteeri, puhelinvaihde ja aulapalvelut (3)

Kelpoisuus: soveltuva toisen asteen tutkinto tai aiempi opistoasteinen tutkinto.Tehtävät ovat työsopimussuhteisia.

 

Talouspalvelut

 

Talouspäällikkö (1)

Aluehallitus on päätöksellään 13.6.22 § 118 määritellyt talouspalveluiden päälliköiden kelpoisuusehtoja. Tässä yhteydessä talouspäällikön kelpoisuudeksi on jäänyt soveltuva korkeakoulututkinto. Talouspäällikön kelpoisuus on tarkoituksenmukaista määrittää muita talouspalveluiden päälliköitä vastaavaksi eli kelpoisuus on soveltuva korkeakoulututkinto tai aiempi opistoasteinen tutkinto sekä riittävä johtamiskokemus ja riittävä kokemus ko. alan tehtävistä. Kelpoisuuden muutoksen johdosta ilmoittautumismenettelyä jatketaan muiden ns. kolmannen aallon virkojen ilmoittautumisaikojen mukaisesti.
 

Laskutussihteeri (tiimivastaava) (1), Laskutussihteeri (asiakasmaksut PTH, ESH) (1), Laskutussihteeri (kuntalaskutus) (1), Laskutussihteeri (yleislaskutus) (1). Kelpoisuus: soveltuva korkeakoulututkinto tai aiempi opistoasteinen tutkinto. Tehtävät ovat työsopimussuhteisia.

 

Laskutussihteerin virat (asiakasmaksut asumispalvelut, kotihoito ja vammaispalvelut), (17)

Kelpoisuus: soveltuva korkeakoulututkinto tai aiempi opistoasteinen tutkinto. Kyseessä on virkasuhde.

 

 

Strategia ja kehittäminen

 

ICT

 

Laiteturvallisuuden erityisasiantuntija (1)

Kelpoisuus: soveltuva korkeakoulututkinto, riittävä työkokemus ja perehtyneisyys ko. Toimialaan. Tehtävä on työsopimussuhteinen.

 

Pelastustoimen palvelualuekoordinaattori (1)

Kelpoisuus: soveltuva opistotasoinen tutkinto, riittävä työkokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan. Tehtävä on työsopimussuhteinen.

 

Hankekoordinaattori (4)

Kelpoisuus: soveltuva korkeakoulututkinto, riittävä työkokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan. Tehtävä on työsopimussuhteinen.

 

ICMT-projektipäällikkö (4)

Kelpoisuus: soveltuva korkeakoulututkinto, riittävä työkokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan. Tehtävä on työsopimussuhteinen.

 

Palvelualuekoordinaattori (6)

Kelpoisuus: soveltuva opistotasoinen tutkinto, riittävä työkokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan. Tehtävä on työsopimussuhteinen.

 

Palveluintegraatiokoordinaattori (1)

Kelpoisuus: soveltuva korkeakoulututkinto, riittävä työkokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan. Tehtävä on työsopimussuhteinen.

 

Palvelutuotannon kehittämiskoordinaattori (1)

Kelpoisuus: soveltuva korkeakoulututkinto, riittävä työkokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan. Tehtävä on työsopimussuhteinen

 

Pääarkkitehti (1)

Kelpoisuus: soveltuva korkeakoulututkinto, riittävä työkokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan. Tehtävä on työsopimussuhteinen.

 

Teknologia-arkkitehti (1)

Kelpoisuus: soveltuva korkeakoulututkinto, riittävä työkokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan. Tehtävä on työsopimussuhteinen.

 

Tietojärjestelmäarkkitehti (1)

Kelpoisuus: soveltuva korkeakoulututkinto, riittävä työkokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan. Tehtävä on työsopimussuhteinen.

 

Tuoteryhmäkoordinaattori (9)

Kelpoisuus: soveltuva opistotasoinen tutkinto, riittävä työkokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan. Tehtävä on työsopimussuhteinen.

 

Perhe- ja vammaispalvelut

 

Perhekeskuspalveluiden alue-esihenkilö (5)

Kelpoisuus: soveltuva tiedekorkeakoulututkinto, perehtyneisyys perhekeskuksen palveluihin, riittävä johtamiskokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan. Tehtävä on virkasuhde.

 

Perheoikeudellisten palveluiden esihenkilö (1)

Kelpoisuus: tiedekorkeakoulututkinto, johon sisältyy sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) mukainen laillistetun sosiaalityöntekijän kelpoisuus, riittävä johtamiskokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan.Tehtävä on virkasuhde. Viranhaltija toimii suoraan perhekeskuksen palveluyksikköjohtajan työnjohdon alaisuudessa.

 

Perhe- ja vammaispalveluiden asiantuntijalääkäri (1)

Kelpoisuus: Suomessa laillistettu lääkäri. Eduksi katsotaan soveltuva erikoislääkärin tutkinto ja kokemus. Tehtävä on virkasuhde. Viranhaltija vastaa perhe- ja vammaispalveluiden toimialan lääketieteellisestä toiminnasta ja kehittämisestä sekä toimii perhe- ja vammaispalveluiden palvelualueille sijoittuvien lääkäreiden esihenkilönä.

 

Lastensuojelun sosiaalityön ja -ohjauksen yksikön esihenkilö (1). Kelpoisuus: tiedekorkeakoulututkinto, johon sisältyy sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) mukainen laillistetun sosiaalityöntekijän kelpoisuus, riittävä johtamiskokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan.Tehtävä on virkasuhde.

 

Lastensuojelun ympärivuorokautisten palveluiden yksikön esihenkilö (1) Kelpoisuus: tiedekorkeakoulututkinto, johon sisältyy sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) mukainen laillistetun sosiaalityöntekijän kelpoisuus, riittävä johtamiskokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan. Tehtävä on virkasuhde.

 

Vammaispalvelukeskusten yksikön esihenkilö (1)

Kelpoisuus: tiedekorkeakoulututkinto, johon sisältyy sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) mukainen laillistetun sosiaalityöntekijän kelpoisuus, riittävä johtamiskokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan. Tehtävä on virkasuhde.

 

Vammaisten kotiin annettavien palvelujen yksikön esihenkilö (1). Kelpoisuus: tiedekorkeakoulututkinto, johon sisältyy sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) mukainen laillistetun sosiaalityöntekijän kelpoisuus, riittävä johtamiskokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan. Tehtävä on virkasuhde.

 

Vammaisten asumispalveluiden alue-esihenkilö (5)

Kelpoisuus: soveltuva korkeakoulututkinto, riittävä johtamiskokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan. Tehtävä on virkasuhde.

 

 

Yleiset palvelut,  Peruspalvelut

 

Sotekeskus palveluiden alue-esihenkilö (7)

Kelpoisuus: soveltuva tiedekorkeakoulututkinto, riittävä johtamiskokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan. Tehtävä on virkasuhde.

 

Osastopalveluiden alue-esihenkilö (3)

Kelpoisuus: soveltuva tiedekorkeakoulututkinto, riittävä johtamiskokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan. Tehtävä on virkasuhde.

 

Työikäisten sosiaalipalveluiden alue-esihenkilö (2) 

Kelpoisuus: virkaan soveltuva ylempi tiedekorkeakoulututkinto, johon sisältyy sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) mukainen laillistetun sosiaalityöntekijän kelpoisuus, riittävä johtamiskokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan. Tehtävä on virkasuhde.

 

Suun terveydenhuollon alue-esihenkilö (3)

Kelpoisuus: soveltuva tiedekorkeakoulututkinto, riittävä johtamiskokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan. Tehtävä on virkasuhde.

 

Ikääntyvien palvelut

 

Asumispalveluiden alue-esihenkilö (5)

Kelpoisuus: soveltuva korkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteen tutkinto, riittävä johtamiskokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan. Tehtävä on virkasuhde.

 

Kotihoidon alue-esihenkilö (6)

Kelpoisuus: soveltuva korkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteen tutkinto, riittävä johtamiskokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan.Tehtävä on virkasuhde.

 

Kotiin annettavien tukipalveluiden yksikön esihenkilö (1)

Kelpoisuus: soveltuva korkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteen tutkinto, riittävä johtamiskokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan. Tehtävä on virkasuhde.

 

Neuvonta- ja asiakasohjaus, esihenkilö (3)

Kelpoisuus: soveltuva korkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteen tutkinto, riittävä johtamiskokemus ja perehtyneisyys toimialaan.Tehtävä on virkasuhde.

 

Ostopalvelu- ja palvelusetelivastaava (1)

Kelpoisuus: soveltuva korkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteen tutkinto, riittävä kokemus sopimusten hallinnasta sekä sopimusaikaisesta yhteistyötä sekä perehtyneisyys toimialaan.

Tehtävä on työsopimussuhde.

 

Pelastustoimi- ja turvallisuus

 

Valmiuskoordinaattori (1)

Kelpoisuus:soveltuva korkeakoulututkinto tai opistotasoinen tutkinto ja riittävä työkokemus sekä perehtyneisyys toimialaan. Tehtävä on virka.

 

Turvallisuusasiantuntija (2): pohjoinen ja eteläinen alue

Kelpoisuus: soveltuva korkeakoulututkinto tai opistotasoinen tutkinto ja riittävä työkokemus sekä perehtyneisyys toimialaan. Tehtävä on työsopimussuhde.

 

Valmistelijan päätösehdotus:

 

Aluehallitus päättää:

 

  1. vahvistaa asiaselosteen mukaisten työsopimussuhteisten tehtävien kelpoisuusvaatimukset esitetyn mukaisesti  
  2. perustaa asiaselosteen mukaiset virat ja vahvistaa niiden kelpoisuudet esitetyn mukaisesti ja
  3. hyväksyä, että talouspäällikön kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto tai aiempi opistoasteinen tutkinto sekä riittävä johtamiskokemus ja riittävä kokemus ko. alan tehtävistä ja että tältä osin ilmoittautumisaikaa jatketaan ns. kolmannen aallon ilmoittautumisajankohdan mukaisesti ja
  4. hyväksyä kolmannen aallon ilmoittautumisaikatauluksi 1.11.22 klo 12.00 - 8.11.22 klo 15.00.

 

Sote-integraatiovaikutukset:

 Tehtävät täytetään ensisijaisesti siirtyvästä henkilöstöstä, ilman lisäresurssointia hyvinvointialueelle.

 

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja Korhonen Marko

 

Päätösehdotus Aluehallitus päättää:

1. vahvistaa asiaselosteen mukaisten työsopimussuhteisten tehtävien kelpoisuusvaatimukset esitetyn mukaisesti 
2. perustaa asiaselosteen mukaiset virat ja vahvistaa niiden kelpoisuusvaatimukset esitetyn mukaisesti ja
3. hyväksyä, että talouspäällikön kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto tai aiempi opistoasteinen tutkinto sekä riittävä johtamiskokemus ja riittävä kokemus ko. alan tehtävistä ja että tältä osin ilmoittautumisaikaa jatketaan ns. kolmannen aallon ilmoittautumisajankohdan mukaisesti ja
4. hyväksyä kolmannen aallon ilmoittautumisaikatauluksi 1.11.22 klo 12.00 - 8.11.22 klo 15.00.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merkitään pöytäkirjaan, että Markku Rossi ja Karoliina Partanen poistuivat kokouksesta klo 16.00 asian käsittelyn jälkeen.