Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 03.10.2022/Pykälä 216



 

 

Poikkeuslupahakemus ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen järjestämiseen Iisalmen ja Varkauden sairaaloiden yhteydessä

 

Ahall 16.05.2022 § 87 

 

 

 Valmistelija: Antti Hedman, muutosjohtaja, puh. 044?717 2110,               antti.hedman@kuh.fi

 

Pohjois-Savon hyvinvointialue on vastuussa terveydenhuoltolain 50 § kiireellisen hoidon järjestämisestä 1.1.2023 alkaen Pohjois-Savossa sekä osaltaan yhteistyöalueella (YTA) alueella.

 

Kiireellinen hoito on tällä hetkellä järjestetty siten, että Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri on järjestämisvastuussa laajan ympärivuorikautisen päivystysyksikön tuottamisesta osana Kuopion Yliopistollisen Sairaalan (KYS) toimintaa.

 

Tämän lisäksi Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt poikkeusluvan määräaikaisesti 31.12.2022 saakka Ylä-Savon SOTE kuntayhtymälle sekä Varkauden kaupungille tuottaa ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen palvelut Iisalmen ja Varkauden sairaaloissa terveydenhuoltolain 50 §:ssä sekä Valtioneuvoston asetuksessa kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä 583/2017 6 §:ssä kuvatulla tavalla.

 

Toiminnan jatkaminen on edelleen perusteltua alueen etäisyydet, saavutettavuus sekä ensihoitopalvelun riittävyys huomioon ottaen. Lisäksi Iisalmen ja Varkauden sairaaloilla on keskeinen merkitys erityisesti ikääntyvän väestön hoitamisessa niin osastoilla kuin kotona annettavan hoidon ja hoivan tukemisessa. Pohjois-Savossa häiriötilanteiden varautumisessa niin suuronnettomuuksissa lievästi loukkaantuneiden hoitopaikkana kuin tilanteissa, joissa tarvitaan väistöratkaisuja esimerkiksi KYS:in toiminnan ollessa vakavasti uhattuna laajoissa häiriötilanteissa Iisalmen ja Varkauden sairaaloilla on tärkeä rooli.

 

Tämän perusteella on loogista, että Pohjois-Savon hyvinvointialue hakee Sosiaali- ja terveysministeriöltä poikkeuslupaa ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen järjestämisen jatkamiseen Iisalmen ja Varkauden sairaaloiden yhteydessä ajalla 1.1.2023-31.12.2025.

 

Hallintosäännön 36 §:n mukaan, mikäli toimivallasta ei ole säädetty laissa eikä määrätty hallintosäännössä tai edelleen delegointipäätök-sessä, toimivalta on aluehallituksella.

Esityslistan liitteenä:

-          Poikkeuslupahakemus ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen jatkamiseen Iisalmen ja Varkauden sairaaloiden yhteydessä ajalle 1.12.2023[1]-31.12.2025

Valmistelijan päätösehdotus:

Aluehallitus päättää, että Pohjois-Savon hyvinvointialue hakee Sosiaali- ja terveysministeriöltä poikkeuslupaa ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen järjestämisen jatkamiseen Iisalmen ja Varkauden sairaaloiden yhteydessä ajalla 1.1.2023-31.12.2025.

 

 

Esittelijä va. hyvinvointialuejohtaja Jari Saarinen

 

Päätösehdotus Aluehallitus päättää, että Pohjois-Savon hyvinvointialue hakee Sosiaali- ja terveysministeriöltä poikkeuslupaa ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen järjestämisen jatkamiseen Iisalmen ja Varkauden sairaaloiden yhteydessä ajalla 1.1.2023-31.12.2025.

 

Päätös Merkitään pöytäkirjaan, että Leila Pekkanen, Virpi Kauppinen, Ilpo Kärkkäinen ja Kati Åhman ilmoittivat esteellisyydestä (HL 28.1. kohta 4 ja 5) ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 17.00 - 17.03. Esittelijänä asian osalta toimi Jari Saarinen. 

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Ahall 03.10.2022 § 216  

94/00.01.00/2022  

 

 

 Valmistelija: Muutosjohtaja, Antti Hedman, puh. 044?717 2110,               antti.hedman@kuh.fi

 

 

Pohjois-Savon hyvinvointialue on hakenut poikkeuslupaa ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen jatkamiselle Iisalmen ja Varkauden sairaaloissa toukokuussa 2022. Voimassaoleva lainsäädäntö ei kuitenkaan tunnistanut hyvinvointialueita poikkeusluvan hakijana. Terveydenhuoltolain muutoslain (581/2022) hyväksymisen jälkeen se on nyt kuitenkin tullut mahdolliseksi 1.8.2022 alkaen.

 

Lisäksi valtioneuvosto antoi 18.8.2022 asetuksen, jonka myötä päivystysasetukseen tehtiin lupien käsittelyyn liittyvät asetusmuutokset (771/2022).  Päivystysasetuksen 6 §:n mukaan hyvinvointialue ja HUS-yhtymä voi hakea sosiaali- ja terveysministeriöltä luvan perustaa terveydenhuoltolain 50 §:n 5 momentissa tarkoitettu ympärivuorokautinen perusterveydenhuollon tai akuuttilääketieteen päivystysyksikkö tai jatkaa sellaisen ylläpitoa, jos muut samaan yhteistyöalueeseen kuuluvat hyvinvointialueet puoltavat päivystysyksikön perustamista tai sen ylläpidon jatkamista. Asetusmuutokset, joissa viitataan hyvinvointialueeseen ja HUS-yhtymään, tulevat voimaan 1.1.2023, mutta sääntelyä sovelletaan myös vuonna 2022 tehtyihin lupahakemuksiin.

 

Käytännössä sääntely tarkoittaa seuraavaa:

  1. Jos yhteistyösopimusta ei ole yhteistyöalueella vielä tehty, ja sovelletaan siirtymäaikana erikoissairaanhoidon järjestämissopimusta, joka on voimassa 1.1.2023 ja sen jälkeen, riittävää on, että toiminnasta on sovittu erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksessa.

 

  1. Jos yhteistyösopimusta ei ole tehty, ja toiminnasta ei ole sovittu 1.1.2023 voimassa olevassa erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksessa, on hakemuksen yhteyteen liitettävä muiden yhteistyöalueeseen kuuluvien hyvinvointialueiden aluevaltuustojen puollot luvan alaiselle toiminnalle.

 

  1. Vaikka yhteistyösopimus on tehty, on hakemuksen yhteydessä silti toimitettava hyvinvointialueiden aluevaltuustojen puollot luvan alaiselle toiminnalle.

 

Ministeriöön ennen 1.8.2022 vuotta 2023 koskevat lupahakemukset ministeriö käsittelee edellä mainittujen säännösten mukaisesti, ja ottaa tarvittaessa yhteyttä lisätietojen ja -selvitysten saamiseksi. Ministeriö on pyytänyt sähköpostilla lisäselvitystä 5.9.2022 päivystysten toimintaedellytyksistä ja kopiota voimassa olevasta järjestämissopimuksesta. Lisäselvitys on toimitettu ministeriöön.

 

Yhteistyöalueella ei kuitenkaan ole kuitenkaan 1.1.2023 ja sen jälkeen voimassa olevaa järjestämissopimusta, eikä sitä voida enää 1.3.2022 jälkeen solmiakaan. Siten hyvinvointialueen on pyydettävä puolto luvanalaiselle muilta tulevan yhteistyöalueen hyvinvointivaltuustoilta.

 

Esityslistan oheisaineistona:

  • Ministeriön kirje koskien terveydenhuoltolain 50 §n mukaisten poikkeuslupien käsittelyä

Valmistelijan päätösehdotus:

 

Aluehallitus päättää pyytää Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon hyvinvointialueiden valtuustoja puoltamaan Pohjois-Savon hyvinvointialueen poikkeuslupahakemusta ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen järjestämiseen Iisalmen ja Varkauden sairaaloiden yhteydessä.

 

Sote-integraatiovaikutukset

Poikkeuslupa mahdollistaa KYSin, Iisalmen ja Varkauden sairaalan ympärivurokautisten päivystysykiköiden toiminnan yhtenäisesti johdettuna ympärivuorokautisena kokonaisuutena.

 

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja

 

Päätösehdotus Aluehallitus päättää pyytää Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon hyvinvointialueiden valtuustoja puoltamaan Pohjois-Savon hyvinvointialueen poikkeuslupahakemusta ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen järjestämiseen Iisalmen ja Varkauden sairaaloiden yhteydessä.

 

Päätös Merkitään pöytäkirjaan, että Kati Hynninen, Kati Åhman, Ilpo Kärkkäinen, Leila Pekkanen ja Eija Jestola ilmoittivat olevansa esteellisiä (HL 28.1 kohta 5) ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi klo 10.23 - 10.32.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 


[1] tekninen korjaus: 1.12.2023 -> 1.1.2023. 3.10.2022/HR