RSS-linkki
Kokousasiat:https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kokonaisturvallisuuslautakunta
Pöytäkirja 07.09.2023/Pykälä 76
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pohjois-Savon hyvinvointialueen pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen luonnos
Kokoltk 07.09.2023 § 76
548/00.04.00/2022
Valmistelija: pelastustoimen palvelualuejohtaja Paavo Tiitta puh. 044 718 8102, paavo.tiitta(at)pshyvinvointialue.fi,
pelastuspäällikkö Juha Kärkkäinen puh. 044 717 4569 juha.karkkainen(at)pshyvinvointialue.fi
Laissa pelastustoimen järjestämisestä 613/2021, 3 §:ssä säädetään pelastustoimen palvelutasosta.
Säädöksen mukaisesti hyvinvointialueen pelastustoimen palvelutason tulee vastata kansallisia, alueellisia ja paikallisia tarpeita ja onnettomuusuhkia ja muita uhkia. Palvelutasoa määriteltäessä on otettava huomioon myös toiminta valmiuslain 1552/2011, 3 §:ssä tarkoitetuissa poikkeusoloissa ja niihin varautuminen.
Pelastustoimen palvelut on suunniteltava ja toteutettava siten, että ne voidaan hoitaa mahdollisimman tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla ja että onnettomuus- ja vaaratilanteissa tarvittavat toimenpiteet voidaan suorittaa viivytyksettä ja tehokkaasti.
Sisäministeriön asetuksessa 1225/2021 säädetään pelastustoimen palvelutasopäätösten sisällön perusteista, ja rakenteesta sekä aluehallintoviraston suorittamasta arvioinnista. Asetuksessa määritellyn mukaisesti palvelutasopäätös tulee laatia tai muuttaa asetuksen mukaiseksi viimeistään 1 päivänä joulukuuta 2023.
Hyvinvointialueen pelastuslaitos on valmistellut asetuksessa (1225/2021) määritellyn mukaisen luonnoksen palvelutasopäätökseksi, joka tuodaan kokonaisturvallisuuslautakunnan käsiteltäväksi. Luonnos lähetetään myös Aluehallintovirastoon arvioitavaksi.
Esityslistan oheisaineistona: Pelastustoimen palvelutasopäätös 1. luonnosversio 29.8.2023
Valmistelijan päätösehdotus:
Hyvinvointialueen pelastuslaitos tekee palvelutasopäätösluonnokseen kokonaisturvallisuuslautakunnan tarpeelliseksi katsomat lisäykset ja korjaukset, jonka jälkeen luonnos lähetetään pelastustoimen järjestämislain 613/2021, 6 §:n mukaisesti aluehallintoviraston arvioitavaksi.
Esittelijä pelastustoimi- ja turvallisuuspalveluiden toimialajohtaja
Päätösehdotus Kokonaisturvallisuuslautakunta hyväksyy Pohjois-Savon hyvinvointialueen pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen luonnosversion ja päättää lähettää sen aluehallintoviraston arvioitavaksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Merkitään pöytäkirjaan, että Harri Auvinen poistui klo 16.29, ja Paavo Tiitta ja Juha Kärkkäinen poistuivat klo 16.31 asian käsittelyn lopuksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |