Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 27.03.2024/Pykälä 109


 

 

Perhekeskuksen kolmen alue-esihenkilöviran lakkauttaminen ja kolmen päällikköviran perustaminen perhekeskukseen

 

Ahall 27.03.2024 § 109  

860/01.01.00/2022  

 

 

 Valmistelija: toimialajohtaja Kati Kantanen, p. 044 740 1951,

 kati.kantanen@pshyvinvointialue.fi,

 palvelualuejohtaja Minna Pitkänen, p. 044 740 1956,

 minna.pitkanen3@pshyvinvointialue.fi

 

Hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa hyvinvointialueeseen. Virkasuhteesta ja työsopimussuhteesta sekä virka- ja työehtosopimuksista hyvinvointialueilla säädetään erikseen. Tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa. Tällaista tehtävää varten perustetaan virka. Perustellusta syystä henkilö voidaan kuitenkin ottaa tällaiseen tehtävään virkasuhteeseen myös ilman, että tehtävää varten on perustettu virka (Laki hyvinvointialueesta 92§). Viran perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää aluevaltuusto tai hyvinvointialueen hallintosäännössä määrätty muu toimielin. Kun virka, jossa ei käytetä julkista valtaa, tulee avoimeksi, se lakkautetaan. (Laki hyvinvointialueesta 93§). Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluehallituksen tehtäviin kuuluu perustaa hyvinvointialueella käytettävät virat työtehtävissä.

 

Pohjois-Savon hyvinvointialueella on tarkasteltu yhteistoimintaneuvotteluissa johtamisrakennetta ja haettu muutoksia, joilla johtamisrakennetta tehostetaan ja kevennetään sekä siirtymistä viidestä alueesta kolmeen alueeseen. Perhepalveluiden palvelualueella perhekeskuspalveluissa on johtamisrakenteen tarkastelussa päädytty esittämään siirtymistä maantieteellisen aluejaon sijasta kolmeen palvelulinjaan: perheiden terveyspalvelut, perheiden sosiaalipalvelut ja psykososiaalinen opiskeluhuolto.

 

Perhekeskuksissa tuotetaan sekä sosiaali- että terveydenhuollon palveluja, joita ohjaavat eri lait, käytössä ovat eri asiakas- ja potilastietojärjestelmät sekä kirjaamiskäytännöt. Perusteluina organisoitumiselle palvelulinjoihin on tarve vahvistaa lähiesihenkilöiden tukea ja mahdollistaa päälliköille riittävä asiantuntemus johtamistaan palveluista, jotta mm. asioiden valmistelu ja toimeenpano voidaan varmistaa. 

 

Aluehallitukselle esitetään lakkautettavaksi yhteistoimintaneuvottelun perusteella johtamisrakenteen muutoksen kohteena olevat virat. Tämän lisäksi aluehallitukselle esitetään johtamisrakenteen muutoksen perusteella perustettavat uudet virat. Muutosten perusteena on perhekeskuspalvelutuotannon johtamisrakenteen muutokset.

 

Yhteistoimintaneuvottelun johtamisrakenteen muutoksen perusteella aluehallitukselle esitetään lakkautettavaksi kolme perhekeskuksen alue-esihenkilön virkaa.

 

Yhteistoimintaneuvottelun johtamisrakenteen muutoksen perusteella aluehallitukselle esitetään perustettavaksi  seuraavat kolme päällikkövirkaa, jotka vastaavat palveluidensa taloudesta ja toiminnasta:  

  • Perheiden terveyspalvelujen päällikkö

Kelpoisuus: terveydenhuollon tiedekorkeakoulututukinto ja laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö, riittävä johtamiskokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan.

 

  • Perheiden sosiaalipalvelujen päällikkö

Kelpoisuus: tiedekorkeakoulututkinto, johon sisältyy sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) mukainen laillistetun sosiaalityöntekijän kelpoisuus, riittävä johtamiskokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan

 

  • Psykososiaalisen opiskeluhuollon päällikkö

Kelpoisuus: soveltuva tiedekorkeakoulututkinto ja laillistettu sosiaalihuollon tai terveydenhuollon ammattihenkilö, riittävä johtamiskokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan

 

 

 Valmistelijan päätösehdotus:

Aluehallitus päättää lakkauttaa kolme perhekeskuspalveluiden alue-esihenkilön virkaa 1.7.2024 alkaen, perustaa johtamisrakenteen muutokseen liittyvät uudet kolmen päällikön virat;  perheiden terveyspalvelujen päällikkö, perheiden sosiaalipalvelujen päällikkö ja psykososiaalisen opiskeluhuollon päällikkö 7.5.2024 alkaen ja vahvistaa virkojen kelpoisuusehdot.

 

Taloudellisuus-, tuottavuus- ja integraatiovaikutusten arviointi

Perhekeskuspalveluiden johtamisjärjestelmän organisoitumisella kolmeen palvelulinjaan tavoiteena ovat päälliköiden työn hallittavuuden ja substanssin tuntemuksen vahvistaminen, palveluiden harmonisaatio- ja kehittämistyön vahvistaminen palvelulinjoittain sekä muutoksen toimeenpanon varmistaminen tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman mukaisesti.  

 

Toimivallan peruste hallintosääntö 64 §.

 

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja

 

Päätösehdotus Aluehallitus päättää lakkauttaa kolme perhekeskuspalveluiden alue-esihenkilön virkaa 1.7.2024 alkaen, perustaa johtamisrakenteen muutokseen liittyvät uudet kolmen päällikön virat;  perheiden terveyspalvelujen päällikkö, perheiden sosiaalipalvelujen päällikkö ja psykososiaalisen opiskeluhuollon päällikkö 7.5.2024 alkaen ja vahvistaa virkojen kelpoisuusehdot.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.