Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Pöytäkirja 27.02.2023/Pykälä 8

Eron myöntäminen Noora Heikkiselle aluevaltuutetun toimesta ja tarkastuslautakunnasta

Ahall 16.01.2023 § 16 

 Valmistelija: Hallintojohtaja Janne Niemeläinen

 puh. 044?717 9460, janne.niemelainen(at)pshyvinvointialue.fi

 Noora Heikkinen on pyytänyt eroa aluevaltuuston ja tarkastuslautakunnan jäsenyydestä henkilökohtaisista syistä.

 Hyvinvointialuelain 75 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

 Hyvinvointialuelain 22 §:n mukaan aluevaltuusto valitsee jäsenet toimielimiin.

 Hyvinvointialuelain 84 §:n mukaan luottamushenkilö pysyy toimessaan sen ajan, joksi hänet on valittu, ja sen jälkeenkin siihen saakka, kunnes toimeen on valittu toinen. Kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö.

 Toimeen valitun luottamushenkilön on myös hoidettava tointaan siihen saakka, kunnes asia on lopullisesti ratkaistu, jos:

 1) luottamushenkilövaalista tehdään valitus;

 2) eroa ei ole myönnetty; tai

 3) aluehallitus on 101 §:n nojalla jättänyt aluevaltuuston vaalipäätöksen täytäntöön panematta.

 Valmistelijan päätösehdotus:

 Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto:

1)     myöntää eron Noora Heikkiselle aluevaltuuston ja tarkastuslautakunnan jäsenyydestä

2)     valitsee uuden jäsenen Noora Heikkisen tilalle tarkastuslautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi

3)     merkitsee tiedoksi, että aluevaltuuston puheenjohtaja on kutsunut Noora Heikkisen tilalle aluevaltuuston jäseneksi Ulla Santin jäljellä olevaksi toimikaudeksi

Sote-integraatiovaikutukset

Ei vaikutusta

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja

Päätösehdotus Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto:

Päätös Aluehallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteltavaksi.

Ahall 06.02.2023 § 49 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Avalt 27.02.2023 § 8  

6/00.00.01/2022  

Päätösehdotus Aluehallituksen päätöehdotus:
Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto:
1) myöntää eron Noora Heikkiselle aluevaltuuston ja tarkastuslautakunnan jäsenyydestä
2) valitsee uuden jäsenen Noora Heikkisen tilalle tarkastuslautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi
3) merkitsee tiedoksi, että aluevaltuuston puheenjohtaja on kutsunut Noora Heikkisen tilalle aluevaltuuston jäseneksi Ulla Santin jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös Aluevaltuusto:
1) myönsi eron Noora Heikkiselle aluevaltuuston ja tarkastuslautakunnan jäsenyydestä
2) valitsi Päivi Karisen jäseneksi Noora Heikkisen tilalle tarkastuslautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi
3) merkitsi tiedoksi, että aluevaltuuston puheenjohtaja on kutsunut Noora Heikkisen tilalle aluevaltuuston jäseneksi Ulla Santin jäljellä olevaksi toimikaudeksi.