Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 34


Vuoden 2023 talouden raportointiaikataulu

 

 

Toiminnallisen ja taloudellisen raportoinnin aikataulu 2023 aluehallitukselle, aluevaltuustolle ja lautakunnille

 

Ahall 06.02.2023 § 34  

481/02.02.02/2023  

 

 

Valmistelija: Kari Janhonen

puh. 044?717 2078, kari.janhonen(at)pshyvinvointialue.fi

 

Pohjois-Savon hyvinvointialueen toiminta- ja taloustiedot valmistuvat seuraavan kuukauden 11. päivään mennessä. Esimerkiksi tammi-huhtikuun 2023 toiminta- ja taloustiedot ovat käytettävissä 12.5.2023 mennessä.

 

Mikäli kuukauden alkupuolella on paljon pyhäpäiviä, saattaa tietojen valmistuminen lykkääntyä päivällä tai kahdella. Tietojen nopeampi valmistuminen johtaa kuukausikohtaisten jaksotusvirheiden kasvuun.

 

Toiminta- ja talousennusteet valmistuvat yleensä 7-10 arkipäivää toiminta- ja taloustietojen toteumien jälkeen. Vuoden ensimmäinen ennuste laaditaan maaliskuun tiedoista huhtikuussa. Kesäkuun, marraskuun ja joulukuun tietojen pohjalta ei laadita ennustetta. Tuloslaskelmatoteuma toimitetaan aluehallituksen jäsenille kauden sulkemisen jälkeisenä arkipäivänä joko ko-kousmateriaalien jakelujärjestelmän kautta.

 

Muutokset aikatauluun ovat mahdollisia. Kyseessä on hyvinvointialueen ensimmäinen toiminnallinen vuosi ja ensimmäiset toiminta-  ja talousennusteet.

Esityslistan oheisaineistona:
- Vuoden 2023 taloustietojen raportointiaikataulu

Valmistelijan päätösehdotus:

Aluehallitus päättää hyväksyy toiminnallisen ja taloudellisen raportoinnin aikataulun 2023 aluehallitukselle, aluevaltuustolle ja lautakunnille.

 

Sote-integraatiovaikutukset

 Ei vaikutuksia.

 

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja

 

Päätösehdotus Aluehallitus päättää hyväksyä toiminnallisen ja taloudellisen raportoinnin aikataulun vuodelle 2023 aluehallitukselle, aluevaltuustolle ja lautakunnille.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.