Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 32


 

 

Ikääntyneiden asumispalveluiden hankinta

 

Ahall 31.10.2022 § 280 

 

 

 

Valmistelija: Mikko Korhonen, va. ikääntyvien palveluiden toimialajohtaja, puh. 044?718 6200, mikko.korhonen@pshyvinvointialue.fi

 

Pohjois-Savon hyvinvointialueella Ikääntyneiden palveluissa asumispalveluita on tuotettu omana toimintana, ostopalveluna sekä palvelusetelillä. Asumispalveluiden osalta hyvinvointialueella kilpailutettuja sopimuksia on olemassa tehostetun palveluasumisen, tavallisen palveluasumisen sekä lyhytaikaisen hoidon osalta. Hyvinvointialueelle on siirtymässä sisällöltään ja kustannustasoltaan hyvin erilaisia sopimuksia, joten ikääntyneiden asumispalveluiden hankinta on tarpeen hyvinvointialueen yhteneväisten asumispalveluiden palvelujen, palvelujen sisältöjen sekä toteuttamistapojen saamiseksi.

 

Ostopalveluna toteutettavat sosiaali- ja terveyspalvelut tulee kilpailuttaa julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, hankintalaki) 12 luvun mukaisesti, kun hankinnan arvioitu arvo ylittää hankintalain 25 §:n 1 mom. 3 kohdan liitteen E mukaisia sosiaali- ja terveyspalveluja koskevan kynnysarvon (400 000 €). Nyt esillä oleva ikääntyneiden asumispalveluiden hankinnan hankinta-arvo on noin 75m€/vuosi 4 vuoden hankintakaudelle noin 300m€ euroa/4 vuotta.

 

Hankintalain lisäksi hankinnan käynnistämisen lisäperusteluja ovat sopimuskokonaisuuden harmonisointi ja suorahankintana tehtyjen sopimusten liittäminen osaksi hankintakokonaisuutta. Tämän lisäksi toimijat ovat syksyn 2022 irtisanoneet merkittävän osan sopimuksista liittyen kustannuskehitykseen, jonka katsovat ylittävän sopimuksissa sovitun korotustason.

 

Sote järjestämislaki asettaa myös hankinnalle ja uusille sopimuksille uudet vaatimukset, jotka syytä huomioida osana hankintaprosessia.

 

Kilpailutettava hankintakokonaisuus pitää sisällään

  • Tehostettu palveluasuminen - ympärivuorokautinen palveluasuminen
  • Tavallinen palveluasuminen - yhteisöllinen asuminen
  • Lyhytaikainen/Tilapäinen/Tuettu asuminen

 

 

Hankinnassa huomiotavat palvelustrategiset linjaukset

  • ympärivuorokautisen hoivan peittävyyden pienentäminen
  • palveluasumisen korvaaminen yhteisöllisellä asumisella ja sen peittävyyden nostaminen
  • oman tuotannon kilpailukyvyn ja osuuden palvelutuotannossa turvaaminen
  • monituottajuuden vahvistamien

 

 

Hankintamenettely linjaukset

  • Hankinta on tarkoitus toteuttaa tarkoituksenmukaisina kokonaisuuksina siten, että pienet, keskisuuret yritykset ja muut yhteisöt pääsevät tasapuolisesti muiden tarjoajien kanssa osallistumaan tarjouskilpailuun. 
  • Tavoite on, että koko hyvinvointialuetta koskeva kilpailutus toteutetaan syksyn 2022 aikana ja uusi sopimuskausi alkaa keväällä 1.4 2023 (hoitajamitoituksen nosto).
  • Mikäli tavallisen palveluasumisen eli jatkossa yhteisöllinen asumisen palvelumuotoilu muotoilu tai lyhytaikaisen tilapäisen asumien hankinta-asiakirjat eivät valmistu samassa aikataulussa liitetään ne hankintakokonaisuuteen myöhemmin
  • Dynaaminen kilpailutus, jotta uusien toimijoiden mahdollista tähän liittyä myöhemmin hankintakaudella
  • Hyödynnetään kokemuksia aiemmista kilpailutuksista
  • Palveluntuottajien kanssa käydään markkinavuoropuhelua ennen varsinaisen tarjouskilpailun käynnistymistä

Hankinta-asiakirjat valmistellaan virkamiestyönä yhteistyössä                    Sansian kanssa ja ne tuodaan hallitukselle hyväksyttäväksi ennen                    julkaisua. Hankintapäätöksen ja sopimukset tekee Sansia.

Valmistelijan päätösehdotus:

 Aluehallitus päättää käynnistää koko hyvinvointialuetta koskevan               ikääntyneiden asumisen kilpailutuksen tehostetun palveluasumisen,               tavallisen palveluasumisen (yhteisöllinen asuminen) ja lyhytaikaisen               palveluasumisen osalta.

 

 Valmistellut hankinta-asiakirjat tuodaan päätettäväksi                aluehallitukselle.

 

 Sansia valtuutetaan tekemään kilpailutuksen mukainen  hankintapäätös ja siihen liittyvät sopimukset.

 

 

Sote-integraatiovaikutukset

 Hankinta koskee sosiaalihuoltolain mukaista asumispalvelua,               terveydenhuollon integraatio hankittavaan palveluun tuotetaan               hyvinvointialueen omana työnä ja näin varmistetaan tasalaatuinen               integroitu asumispalvelukokonaisuus.

 

 

 

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja Korhonen Marko

 

Päätösehdotus Aluehallitus päättää käynnistää koko hyvinvointialuetta koskevan ikääntyneiden asumisen kilpailutuksen tehostetun palveluasumisen, tavallisen palveluasumisen (yhteisöllinen asuminen)  ja lyhytaikaisen palveluasumisen osalta. Valmistellut hankinta-asiakirjat tuodaan päätettäväksi aluehallitukselle. Sansia valtuutetaan tekemään kilpailutuksen mukainen hankintapäätös ja siihen liittyvät sopimukset.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Ahall 06.02.2023 § 32  

461/02.08.00/2022  

 

 

Valmistelija: Mikko Korhonen, Ikääntyneiden palveluiden toimialajohtaja, puh. 044?718 6200, mikko.korhonen@pshyvinvointialue.fi

 

Hyvinvointialue voi tuottaa asiakkaalle annettavia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja hankkimalla niitä yksityiseltä palveluntuottajalta sopimukseen perustuen, jos niiden hankkiminen yksityiseltä palveluntuottajalta on tarpeen tehtävien tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi. Hyvinvointialueen on huolehdittava hyvinvointialueesta annetun lain 7 §:ssä ja järjestämislain 8 §:ssä tarkoitetusta järjestämisvastuustaan sekä sen järjestämisvastuulle kuuluvien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen yhdenvertaisesta toteutumisesta myös palveluja hankkiessaan.

 

Hankintavan palvelun palvelukuvaus vastaa lupaviranomaisten vaatimuksia ja on vastaava, mitä toiminnalta omassa palvelutuotannossa edellytetään. Palveluihin ohjaudutaan hyvinvointialueen tekemän yksilöllisen palvelutarve arvionnin perusteella. Toteutettava hankinta mahdollistaa järjestämisvastuun ja asukaskohtaisen edun toteuttamisen hankinnan kohteena olevan palvelun osalta. Hankittava kokonaisuus vastaa hankinnan käynnistymisvaiheessa kooltaan sitä, mitkä siirtyi liikkeen luovutuksena aiemman järjestämisvastuun piiristä hyvinvointialueelle. Pidemmän aikavälin palvelustrategiset linjaukset  järjestämisvastuun toteuttamiseksi valmistellaan  erikseen osana palvelustrategiakokonaisuutta.

 

Hankintakokonaisuutta on valmistelu laajana virkamiestyönä.

Aikataulun kriitisyyden takia valmistelussa keskityttiin ympärivuorokautisen asumisen hankintaan.Valmistelun aikana on käyty markkinavuoropuhelu.Hankintamenettelynä on dynaamisen kaltainen kattohintakilpailutus.

 

Laatutekijöiden osalta tukeudutaan kattavaan palvelukuvaukseen ja sen vaatimusmäärittelyihin.Hankinnassa on otettu huomioon uuden järjestämislain vaatimukset koskein sopimusehtoja, mm. minimisopimusehdot varautumisesta häiriötilanteisiin.Hankinnassa varmistetaan hyvinvointialueen ohjaus- ja valvontavastuiden toteuttaminen.

 

Hankinta-asiakirja-aineisto kokonaisuus on toimitettu oheisaineistona.

 

Valmistelun aikana hankinnan arvo on täsmentynyt ollen n. 86m€ vuodessa ja 4v hankinta kautena 345m€.

Esityslistan oheisaineistona:
- Hankinta-asiakirja aineisto (ei julkinen)

Valmistelijan päätösehdotus:

Aluehallitus hyväksyy valmistellun hankinta-asiakirja aineisto kokonaisuuden ja päättää käynnistää kilpailutuksen niiden pohjalta. Sansia valtuutetaan tekemään hankintapäätös kuultuaan hyvinvointialuetta ja tekemään hankintaan liittyvät sopimukset.

 

 

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja

 

Päätösehdotus Aluehallitus hyväksyy valmistellun hankinta-asiakirja aineisto kokonaisuuden ja päättää käynnistää kilpailutuksen niiden pohjalta. Sansia valtuutetaan tekemään hankintapäätös kuultuaan hyvinvointialuetta ja tekemään hankintaan liittyvät sopimukset

 

Päätös Merkitään pöytäkirjaan, että:
- Hannu Kokki poistui ja Pekka Pollari liittyi kokoukseen klo 12.35.
- Hanna Jokinen ja Kaija Kokkonen olivat läsnä asian esittelyn ajan klo 12.35 - 12.56.
- Anne Kettunen liittyi kokoukseen klo 12.44.

Päätösehdotus hyväksyttiin.