Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 46


 

 

Oikaisuvaatimus koillisen perhekeskuksen alue-esihenkilön viran täyttämisestä

 

Ahall 06.02.2023 § 46  

653/01.01.01/2022  

 

 

 Valmistelija: Kati Kantanen puh. 044?740 1951, kati.kantanen(at)pshyvinvointialue.fi

 

Anne-Leena Pellikka on tehnyt oikaisuvaatimuksen Koillisen perhekeskuspalvelujen alue-esihenkilön viran täyttämisestä (perhe- ja vammaispalveluiden toimialajohtajan viranhaltijapäätös 29.11.2022 § 9/2022) ja hakee oikaisua siihen pyytäen, että virkavalintojen uudelleen käsittelyä, koska hänen kohdalla ansiovertailussa käytetyt tiedot ovat esimieskokemuksen osalta virheelliset. Oikaisuvaatimuksessa hän toteaa, että ansioluetteloon on kirjattu myös muita kuin todellisiin ansioihin liittyviä seikkoja, joiden vaikutusta virkavaaliin pyytää selvittämään. Hän pyytää asian uudelleen käsittelyä korjatuin ansiotiedoin. Oikaisuvaatimuksen sisältö käy tarkemmin ilmi esityslistan liitteenä olevasta oikaisuvaatimuksesta. Esityslistan oheisaineistona olevasta ansiovertailusta käy ilmi hakijoiden ansiovertailu.

 

Koillisen perhekeskuspalvelujen alue-esihenkilön virka on ollut sisäisessä ilmoittautumismenettelyssä ajalla 1.11- 8.11.2022. Hakuilmoituksen mukaan perhekeskuspalvelujen alue-esihenkilön tehtävänä on:

  • Johtaa ja kehittää alueensa toimintayksiköidensä toimintaa ja vastaa sen toiminnasta ja taloudesta. 
  • Yhteen sovittaa ja sopeuttaa alueensa toimintayksiköidensä toimintaa koko hyvinvointialueen toimintaan. 
  • Vastaa alueensa toimintayksiköille asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta ja asetettujen voimavarojen käytöstä määrätyn sitovuustason mukaisesti. 
  • Toimii oman alueensa toimintayksiköiden esihenkilönä ja päättää sijaiset. 
  • Asettaa alueensa toimintayksiköiden johtamisen ja kehittämisen kannalta välttämättömät työryhmät. 
  • Hyväksyy toimivaltaansa kuuluvat sopimukset ja sitoumukset, ellei hallinto- tai toimintasäännössä ole toisin määrätty. 
  • Valmistelee alueensa toimintayksiköitä koskevat lausunnot. 
  • Vastaa alueensa toimintayksiköitä koskevien palautteiden käsittelystä ja reklamaatioihin vastaamisesta. 
  • Toimii alueensa toimintayksiköiden edustaja palvelutuotantoa koskevissa asioissa. 
  • Vastaa osaltaan palvelujen toimivuudesta ja yhteensovittamisesta lakisääteisestä sisällöstä, palveluista tiedottamisesta sekä asiakasrajapinna toimivuudesta. 
  • Vastaa omalta osaltaan alueensa toimintayksiköiden opetus- ja tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnasta. 
  • Vastaa alueensa toimintayksiköiden osalta häiriötilanteiden jatkuvuussuunnitelmasta. 
  • Vastaa alueensa toimintayksiköiden toiminnan raportoinnista, arvioinnista, sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta sisäisen valvonnan ohjeiden mukaisesti.
  • Vastaa alueensa toimintayksiköiden henkilöstön kehittämisestä, työnjaosta ja yhteistyöstä. 
  • Vastaa alueensa toimintayksiköiden tehtävistä palveluyksikköjohtajan antamien ohjeiden mukaisesti ja suorittaa muut palveluyksikköjohtajan määräämät tehtävät 
  • Vastaa alueensa toimintayksiköiden ostopalvelujen hallinnasta. 

 

Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on soveltuva  tiedekorkeakoulututkinto, perehtyneisyys perhekeskuksen palveluihin, riittävä johtamiskokemus ja perehtyneisyys ko. toimialaan.

 

Haastatteluissa pyrittiin erityisesti selvittämään:

  • haastateltavan edellytyksiä viran menestykselliseen; hoitamiseen esimiestyötaitoja ja valmiuksia perhekeskusen johtamiseen
  • haastateltavan tuntemusta perhekeskuksen palveluista, palveluiden yhteensovittamisesta ja kehittämisestä 
  • hyvinvointialueen tasolla perhekeskuspalveluiden haasteita ja riskejä Pohjois-Savossa sekä niiden hallinnasta

 

Koillisen perhekeskuksen alue-esihenkilön virkaa valittu, Minna Jauhiainen  ja oikaisuvaatimuksen tekijä, Anne-Leena Pellikka, täyttävät viran kelpoisuusehdon. Jauhiainen on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi 1.6.2002 ja Anne-Leena Pellikka yhteiskuntatieteiden maisteriksi 4.6.2006. Heillä molemmilla on työkokemusta sosiaalityöntekijän työtehtävistä eri sektoreilla ja esimiestyöstä.

 

Virkavalinta on perustunut kelpoisuusvaatimukset täyttäneiden hakijoiden hakemusasiakirjoihin ja haastatteluihin, joiden perusteella valintaryhmä on tehnyt kokonaisarvion hakijan kyvykkyydestä hoitaa menestyksellisesti koillisen perhekeskuksen alue-esihenkilön virkatehtäviä. Hakijoita on vertailtu ja vertailussa on koulutuksen ja työkokemuksen lisäksi otettu huomioon haastattelussa esille tulleet seikat. Hakijoita on lisäksi arvioitu sekä taitojen että kyvykkyyden suhteen heidän hakemuksissaan esitetyn sekä haastattelussa esille tulleen vaikutelman pohjalta.

 

Tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella Minna Jauhiaista on pidettävä ansioituneimpana sekä viran hoitamisen kannalta menestykseempänä hakijana koillisen perhekeskuksen alue-esihenkilön virkaan ottaen huomioon hänen koulutus, työkokemus ja haastattelussa muodostunut näkemys perhekeskuksen palveluiden tuntemuksesta ja perhepalveluiden kokonaisuuden hahmottamisesta, palveluiden kehittämisestä hyvinvointialueella sekä valmiudet perhekeskuspalvelujen johtamiseen. Minna Jauhiaisella on monipuolinen kokemus sosiaalityön eri sektoreilta sekä sosiaali- että terveydenhuollosta ja sekä esimieskokemusta. 

 

 

 

Koillisen perhekeskuksen alue-esihenkilön rekrytointiprosessi on toteutettu huolellisesti; hakijoihin on tutustuttu kattavasti sekä monipuolisesti tehtävään liittyvistä näkökulmista tarkastellen. Oikaisuvaatimuksen tekijän, Anne-Leena Pellikan katsoessa, että valintapäätös on perustuslain 125 §:n vastainen; taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto, todetaan, että virkavalinta on perustunut kokonaisarvioon, eikä oikaisuvaatimuksessa ole tuotu esille sellaisia seikkoja, joiden perusteella valintapäätöstä tulisi muuttaa.

Esityslistan oheisaineistona:
- oikaisuvaatimus
- ansiovertailu

Valmistelijan päätösehdotus:

Aluehallitus hylkää Anne-Leena Pellikan oikaisuvaatimuksen koillisen perhekeskuksen alue-esihenkilön viran täyttämisestä, koska oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia seikkoja, joiden perusteella koillisen perhekeskuksen alue-esihenkilön ansiovertailussa ja valintapäätöksessä olisi tapahtunut virhe. Valintapäätös ei ole lain vastainen.

 

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja

 

Päätösehdotus Aluehallitus hylkää Anne-Leena Pellikan oikaisuvaatimuksen koillisen perhekeskuksen alue-esihenkilön viran täyttämisestä, koska oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia seikkoja, joiden perusteella koillisen perhekeskuksen alue-esihenkilön ansiovertailussa ja valintapäätöksessä olisi tapahtunut virhe. Valintapäätös ei ole lain vastainen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.