Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Pöytäkirja 29.12.2023/Pykälä 104


# osallisuusohjelma alhall 4.12.23

 

 

Osallisuusohjelma 2030 ja toimenpideohjelma 2023-2025

 

Ahall 04.12.2023 § 410 

 

 

 

 Valmistelija: Anne Aholainen puh. 044 714 2676, anne.aholainen(at)pshyvinvointialue.fi

 

Osallisuuden edistämisestä säädetään hyvinvointialuelaissa (611/2021) luvussa 5. Asukkaiden osallistumisen mahdollisuuksia kuvataan laajasti 29§. Pykälän ensimmäisessä momentissa todetaan: ”Aluevaltuuston on pidettävä huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksista ja menetelmistä.”

 

Osallisuusohjelmalla edistetään asukkaiden ja henkilöstön osallisuutta päätöksenteossa sekä palvelujen kehittämisessä. Osallisuusohjelmassa asetetaan hyvinvointialueelle osallistumisen ja osallisuuden edistämisen tavoitteita ja kehittämistoimenpiteet. Ohjelmassa on kuvattu olemassa olevat osallisuuskanavat ja vastuutahot niiden osalta.

 

Osallisuusohjelmassa annetaan osallisuuslupaus: Yhdenvertaisina yhdessä tehden, sillä meillä on tahtoa rakentaa kaikille mahdollisuuksia osallistua ja olla osallinen. Arvoina ovat vuorovaikutteisuus, rohkeus, avoimuus ja luottamus. Tavoitteet asettuvat toimintalinjoiksi:

  1. osallistumisen kanavat ja työvälineet
  2. työntekijöiden osallisuuden edistäminen
  3. osallisuustiedon hyödyntäminen ja vaikuttavuus
  4. yhteisöjen toiminta hyvinvointialueella. Toimenpiteitä on yhteensä 18.

 

Osallisuusohjelman edistämiseksi hyvinvointialueella on osallisuustyöryhmä, joka on parhaillaan käynnistämässä toimintaansa ohjelmatyön myötä. Ohjelman toimeenpano hyötyy osallisuuskoordinaation nimeämisestä hyvinvointialueella.

 

Osallisuusohjelma on ollut lausuntokierroksella lautakunnissa (kokonaisturvallisuus 5.10. perhe- ja vammaispalvelut 30.10, yleiset palvelut 2.11. ja ikääntyvien palvelut 2.11.), asiakaskokemusjaostossa 11.10. sekä tulevaisuus- ja strategiajaostossa 26.10, ikäihmisten neuvostossa 11.10. ja vammaisneuvostossa 12.10. Nuorisovaltuustolla ei ollut kokousta lausuntoajankohtana, mutta nuoret ovat osallistuneet ohjelman tekemiseen aikaisemmissa vaiheissa mm. digiraadissa ja Vaikuta! -teemapäivissä Iisalmella ja Vesannolla. Ohjelman valmistelussa päädyttiin laajaan ja osallistavaan kierrokseen, jotta tietoisuus osallisuustyöstä lisääntyisi päätöksentekijöillä.

 

Lausuntokierroksella esiin tulleet asiat huomioidaan ohjelmaa toimeenpantaessa. Kierroksella tuotiin esiin viestinnän merkitystä osallistumisen mahdollistajana, aluevaltuutettujen roolia oikean tiedon antamisessa, lakisääteisten vaikuttamistoimielinten aitoa osallistumista päätöksenteon prosessiin sekä aluevaltuutettujen roolia hyvinvointialueen tiedon välittäjänä. Neuvostot toivat esiin tarpeen tuottaa lyhyempi ja selkokielisempi versio ohjelmasta.

Esityslistan liitteenä:

-          Osallisuusohjelma 2030 ja toimenpideohjelma 2023-2025

Valmistelijan päätösehdotus:

Aluehallitus päättää hyväksyä osallisuusohjelman valmistelun ja lähettää sen edelleen hyväksyttäväksi aluevaltuustolle.

 

Taloudellisuus-, tuottavuus- ja integraatiovaikutusten arviointi

 

Toimivallan peruste hallintosääntö 35 §

 

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja

 

Päätösehdotus Aluehallitus päättää hyväksyä osallisuusohjelman ja lähettää sen edelleen hyväksyttäväksi aluevaltuustolle.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Avalt 29.12.2023 § 104  

13705/00.01.05/2023  

 

 

 Esityslistan liitteenä:

-          Osallisuusohjelma 2030 ja toimenpideohjelma 2023-2025

 

 

 Aluehallituksen päätösehdotus:
Aluehallitus esittää, että aluevaltuusto hyväksyy osallisuusohjelman.

 

Päätös Merkitään pöytäkirjaan, että Tuula Väätäinen ja Jari Saarinen poistuivat klo 15.49.

Päätösehdotus hyväksyttiin.