Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 84



 

 

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän arviointikertomus 2022

 

Tarkltk 30.05.2023 § 40 

 

 

 

 Valmistelija: Katja Yli-Monni, puh. 044-711 3202, katja.yli-monni(at)pshyvinvointialue.fi

 

Arviointikertomuksen käsittely Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tarkastuslautakunnassa:

Tarkastuslautakunta 16.5.2023 44 §

 

Kuntalain (410/2015) 121 §:n mukaan tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko yhtymäkokouksen asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

HE 241/2020 mukaan hyvinvointialueille siirrettyjen kuntayhtymien kaikki toimielimet tarkastuslautakuntaa lukuun ottamatta lakkasivat kuntayhtymän siirtyessä hyvinvointialueelle. Siirtyvän kuntayhtymän tarkastuslautakunnan tulee kuitenkin osallistua vielä asianomaisen kuntayhtymän viimeisen toimintavuoden hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämiseen. Siirrettävän kuntayhtymän tilintarkastaja hoitaa myäs sopimuksensa mukaisesti kuntayhtymän viimeisen kalenterivuoden hallinnon, kirjanpidon ja tilinpäätöksen tarkastamisen ja laatii tilintarkastuskertomuksen.

 

HE 241/2020 todetaan myös, että viimeisen tilinpäätöksen allekirjoittaminen ja käsittely sekä vastuuvapauden myöntäminen tapahtuvat siinä organisaatiossa, jolle lakkaavan kuntayhtymän toiminta siirtyy. Esityksen aluevaltuustolle tekisi muodollisesti hyvinvointialueen ja yhtymän oma tarkastuslautakunta, mutta esitys perustuisi sisällöllisesti siirretyn kuntayhtymän tarkastuslautakunnan valmisteluun.

 

Esitys

 

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja:

Tarkastuslautakunta hyväksyy osaltaan vuoden 2022 arviointikertomuksen ja saattaa sen Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluevaltuustolle käsiteltäväksi.

 

Tarkastuslautakunta pyytää, että aluehallitus antaa lausunnon niistä toimenpiteistä, joihin se on ryhtynyt tai päättänyt ryhtyä arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen johdosta.

 

 Päätös

Merkittiin pöytäkirjaan, että Katja Yli-Monni poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 14:05-14:17 (HL 28.1, kohta 4). Heikki Haatainen poistui kokouksesta klo 14:11-14:14 (HL 28.1, kohta 7).

 

Tarkastuslautakunta hyväksyi osaltaan vuoden 2022 arviointikertomuksen ja päätti saattaa sen Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluevaltuustolle käsiteltäväksi.

 

Puheenjohtaja toimi pöytäkirjan pitäjänä pykälän ajan.

Esityslistan liitteenä:

-           Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän arviointikertomus vuodelta 2022

Valmistelijan päätösehdotus:

Tarkastuslautakunta hyväksyy osaltaan Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän vuoden 2022 arviointikertomuksen ja saattaa sen Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluevaltuustolle käsiteltäväksi.

 

Tarkastuslautakunta pyytää, että aluehallitus antaa lausunnon niistä toimenpiteistä, joihin se on ryhtynyt tai päättänyt ryhtyä arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen johdosta.

 

 

 

Esittelijä tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
1. Hyväksyy osaltaan Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän vuoden 2022 arviointikertomuksen.
2. Saattaa sen Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluevaltuustolle käsiteltäväksi.

Tarkastuslautakunta pyytää, että aluehallitus antaa lausunnon niistä toimenpiteistä, joihin se on ryhtynyt tai päättänyt ryhtyä arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen johdosta.

 

Päätös Merkittiin pöytäkirjaan, että Katja Yli-Monni poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 12:47-12:58. (HL 28.1, kohta 4) Esa Tuovinen poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 12:47:12:58 (HL 28.1, kohta 5).

Puheenjohtaja toimi pöytäkirjanpitäjänä pykälien 38-40 ajan.

Tarkastuslautakunta
1. Hyväksyi osaltaan Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän vuoden 2022 arviointikertomuksen.
2. Päätti saattaa sen Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluevaltuustolle käsiteltäväksi.

Tarkastuslautakunta pyytää, että aluehallitus antaa lausunnon niistä toimenpiteistä, joihin se on ryhtynyt tai päättänyt ryhtyä arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen johdosta.

 

 

 

Avalt 19.06.2023 § 39  

Esityslistan liitteenä:

-          Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän arviointikertomus vuodelta 2022

 

 Tarkastuslautakunnan päätösehdotus:
Tarkastuslautakunta saattaa arviointikertomuksen Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluevaltuustolle käsiteltäväksi.

Tarkastuslautakunta pyytää, että aluehallitus antaa lausunnon niistä toimenpiteistä, joihin se on ryhtynyt tai päättänyt ryhtyä arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen johdosta.

 

Päätös Aluevaltuusto päätti merkitä arviointikertomuksen tiedoksi ja pyytää aluehallitusta antamaan lausunnon niistä toimenpiteistä, joihin se on ryhtynyt tai päättänyt ryhtyä arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen johdosta.

 

 

 

Ahall 23.10.2023 § 348 

 

 

 

 Valmistelija: Kari Janhonen, kari.janhonen(at)pshyvinvointialue.fi, puh 044 717 2078

 

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tarkastuslautakunta on valmistellut vuodelta 2022 arviointikertomuksen jossa tarkastuslautakunta pyytää aluehallituksen vastinetta seuraaviin kohtiin:

 

• Terveydenhuoltoalaa on kohdannut parin viimeisen vuoden aikana useita erilaisia normaalia toimintaa häiritsevää tekijää. KYSissä potilaan hoidon odotuksen mediaani on yli 80 vuorokautta. Odotusaika on valtakunnallisesti heikko. Miksi juuri Pohjois-Savossa odotusajat ovat selkeästi muita yliopistosairaaloita pidemmät ja mitä tilanteelle voitaisiin tehdä tilanteen parantamiseksi?

 

• Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri teki laajaa yhteistyötä eri koulutusorganisaatioiden kanssa. Onko yhteistyötä hyödynnetty

riittävän tehokkaasti? Millä keinoin koulutuksesta valmistuvat saataisiin pysymään 1.1.2023 hyvinvointialueella?

Esityslistan liitteenä:

  • Vastineet edellä esitettyihin kysymyksiin

Valmistelijan päätösehdotus:

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle liitteiden mukaiset vastineet tietoon saatetuksi.

 

Taloudellisuus-, tuottavuus- ja integraatiovaikutusten arviointi

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin työnjatkajana hyvinvointialue jatkaa koulutusyhteistyötä eri tahojen kanssa ja pyrkii varmistamaan hoitoonpääsyn.

 

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja

 

Päätösehdotus Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle liitteiden mukaiset vastineet tietoon saatetuksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Avalt 13.11.2023 § 84  

3844/00.03.01/2023  

 

 

 Esityslistan liitteenä:

-          Vastineet edellä esitettyihin kysymyksiin


Aluehallituksen päätösehdotus:
Aluehallitus esittää aluevaltuustolle liitteiden mukaiset vastineet tietoon saatetuksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että
- Minna Pellikka poistui klo 14.32.