Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 02.10.2023/Pykälä 309



 

 

Otto-oikeuden käyttäminen, yleisten palveluiden ltk 7.9.2023 § 96: Lähipalveluina tuotettavat erityispalvelujen palvelukokonaisuudet radiologisen kuvantamisen osalta

 

Yleisltk 27.04.2023 § 50 

 

 

 

 Valmistelijat: Palvelualuejohtaja Jouni Kurola, puh. 044 717 4085, jouni.kurola(at)pshyvinvointialue.fi; osastonylilääkäri Mikko Taina, puh. 044 717 9462, mikko.taina(at)pshyvinvointialue.fi

 

Pohjois-Savon hyvinvointialueen strategiassa on päätetty, että erityistason palveluja tuotetaan niin Kuopiossa, kuin myös Varkaudessa ja Iisalmessa. Tavoitteena on siis tuottaa palveluita asiakaslähtöisesti myös lähipalvelupisteissä, mutta myös hyödyntää erityisesti Varkaudessa ja Iisalmessa olevat tila- ja henkilöstöresurssit.

Erityispalveluihin kuuluva kuvantamiskeskuksen radiologian toimintayksikkö vastaa alueen lääketieteellistä ja hammaslääketieteellistä kuvantamista sekä kuvantamiseen pohjautuvasta seulontatoiminnasta, joko järjestämällä toiminnan itse tai täydentämällä sitä tarvittaessa ostopalveluilla.

Pohjois-Savon hyvinvointialueen laajuus ja väestörakenne huomioiden, alueen kuvantamisyksiköiden tiheys on pohjoismaalaisittainkin tiivis. Alueen kuvantamistoiminnan järjestämisessä pyritään hyödyntämään liikkuvia palveluita ja etädiagnostiikkaa mahdollisimman pitkälle, jotta hyvinvointialueen asukkaille pystytään tarjoamaan lähipalveluita ja erikoistuneempia kuvantamistutkimuksia lähellä potilaan asuinkuntaa.

Pohjois-Savon hyvinvointialueella on päivittäistä kuvantamistoimintaa Iisalmen sairaalassa, Puijon sairaalassa ja Varkauden sairaalassa. Näissä yksiköissä on saatavissa tietokonetomografiatutkimuksia sekä mahdollisuuksien mukaan magneettikuvantamistutkimuksia.

Perusterveydenhuollon yksiköissä sijoitettua henkilökuntaa on Kuopion pääterveysasemalla ja Siilinjärven pääterveysasemalla. Näissä yksiköissä kuvantamistutkimuksia on saatavissa päivittäin virka-aikaan. Kuopion pääterveysaseman kuvantamistoiminta pyritään siirtämään vuosien 2026–2027 aikana Puijon sairaalan yhteyteen. Tilamuutokset on osin kyetty toteuttamaan valmisteilla olevaan Uusi-Sydän sairaalaan, vanhaan vuoden 1957 vuonna valmistuneeseen pääsairaalarakennukseen peruskorjauksen yhteydessä ja osin niiden toteutusta selvitetään tulevien peruskunnostamisten ja mahdollisen uudisrakentamisen yhteyteen.

 

Liikkuvien palveluiden avulla osaviikkoaikaista kuvantamistoimintaa on Juankosken, Lapinlahden, Leppävirran, Suonenjoen perusterveydenhuollon yksiköissä. Keiteleen, Kiuruveden, Joroisten, Nilsiän perusterveydenhuollon yksiköistä ja Vuorelan hammashoitolasta kuvantamistoiminta siirtyy muihin yksiköihin.

Mikäli vuodeosastotoiminta tai perusterveydenhuollon yksikkö yllä mainittujen kuntien alueella lakkaa, kuvantamistoiminnat tullaan järjestämään muissa lähipisteissä tai sairaaloissa.

Tulevissa kuvantamislaitteiden elinkaaripäivityksissä perusterveydenhuollossa pyritään kustannusten hillitsemiseksi siirtymään liikuteltavaan laitekantaan kiinteiden kuvantamislaitteiden sijaan.

Tarkempi suunnitelma palvelukokonaisuudesta on esitetty erillisessä oheisaineistossa.

Esityslistan oheisaineistona:  

-          Radiologian palvelurakenne

Valmistelijan päätösehdotus:

Yleisten palveluiden lautakunta käy keskustelun esitetyistä erityispalvelujen lähipalveluina tuotettavista palvelukokonaisuuksista ja hyväksyy palvelukokonaisuuden 1.6.2023 alkaen.

 

Taloudellisuus-, tuottavuus- ja integraatiovaikutusten arviointi

 

Muutokset vahvistavat radiologisten palveluiden tuottamista hyvinvointialueen omana tuotantona. Toiminnan muutoksilla työvoiman käyttöä voidaan tehostaa ja kohdentaa tarpeen mukaisesti. Muutoksella saavutetaan taloudellisia säästöjä niin laitehankintojen, huoltosopimusten kuin ostopalveluiden osalta. Harventamalla olemassa olevaa kuvantamislaitekantaa, karsimalla huoltokuluja ja mahdollistamalla henkilöstön liikkumisen Pohjois-Savon hyvinvointialueella kyettäisiin pitämään perusterveydenhuollossa verrattain laajaa kuvantamisen palveluverkkoa. Pitkittämällä säätötoimia jouduttaisiin lähitulevaisuudessa todennäköisesti entistä vahvempaan kuvantamisen keskittämiseen, mikä ei ole eduksi perusterveydenhuollon toiminnalle. Nyt esitetty palvelurakenteen järkevöittäminen toisi huomattavia säästöjä ilman, että kuvantaminen siirtyisi kauas asiakkaasta.

 

Yhdessä näiden toimintamuutosten vuotuinen säästövaikutus on 883 000 euroa verrattuna nykytilanteeseen. Säästössä ei ole huomioitu Keiteleen, Joroisten ja Kiuruveden röntgenlaitteiden hankinnan osuutta, sillä näitä laitteita ei ole enää vuonna 2022 esitetty laitehankintasuunnitelmassa. Mikäli röntgentoiminta päätettäisiin palauttaa edellä mainituissa kolmeen yksiköön, tulisi säätää lisähankintabudjetti: Hankintakustannukset näiden laitteiden osalta vuosille 2023 ja 2037 olisivat n. 200 000,00 € per laite per yksikkö. Jokaiselle laitteelle tulisi laskea 10 000,00 € vuotuinen huoltosopimuskulu sekä henkilöstön liikkumisesta aiheutuvat lisäkulut. henkilöstön sijoittuminen yksiköihin olisi pois muusta kuvantamistoiminnasta.

 

Ultraäänitoiminnan suunnittelu keskitetysti alueellisena palveluna mahdollistaa toiminnan siirtymisen asteittain ostopalveluhankinnasta omatuotannoksi. Perusterveydenhuollon lääkäreiden kouluttaminen ultraäänen lähetekäytännöistä ohjaa tutkimuksia oikeille, niistä eniten hyötyville, potilaille. Yksityiseltä sektorilta hankittavan palvelun sijaan tuottamalla palvelua itse, voidaan henkilön liikkuvuus ja palkkakulut huomioiden saavuttaa edellä mainitun 883 000 euron ohella 266 544 € vuotuinen lisäsäästö.

 

Radiologialla toteutetaan jo nyt asiakaslähtöistä mallia, jossa potilas voi mennä kuvantamistutkimuksiin missä tahansa röntgenissä. Jatkossa uuden potilastietojärjestelmän ja potilaan ajanvarausmahdollisuuksien helpottumisen myötä palveluiden saatavuus selkiytyy entisestään asiakkaalle.

 

Esittelijä yleisten palveluiden toimialajohtaja

 

Päätösehdotus Yleisten palveluiden lautakunta hyväksyy erityispalvelujen lähipalveluina tuotettavan palvelukokonaisuuden radiologisen kuvantamisen osalta 1.6.2023 alkaen valmistelijoiden esityksen mukaisesti.

 

Päätös Merkitään pöytäkirjaan, että Mikko Taina oli paikalla asian esittelyn ajan klo 9.10 – 10.57. Lautakunta päätti yksimielisesti palauttaa asian jatkovalmisteluun muotoseikkojen varmentamiseksi.
Kokoustauko klo 11.00 - 11.09.

 

 

 

 

Yleisltk 07.09.2023 § 96 

 

 

 

 Valmistelija: palvelualuejohtaja Jouni Kurola, puh. 044 717 4085, jouni.kurola(at)pshyvinvointialue.fi; osastonylilääkäri Mikko Taina, puh. 044 717 9462, mikko.taina(at)pshyvinvointialue.fi

 

 

 Palvelukokonaisuudesta on käyty yhteistoimintalain edellyttämät neuvottelut 15.5 2023 ja 14.8 2023 koskien radiologian palvelurakenteen muutosesitystä ja sen henkilöstövaikutuksia Pohjois-Savon hyvinvointialueella.

 

 Esityslistan oheisaineistona:

-          yhteistoimintaneuvottelun 15.5.2023 ja 14.8.2023 pöytäkirjat liitteineen (ei julkisia)

 

 

 

Valmistelijan päätösehdotus:

Yleisten palveluiden lautakunta hyväksyy palvelukokonaisuuden 1.10.2023 alkaen.

 

Taloudellisuus-, tuottavuus- ja integraatiovaikutusten arviointi:

 

Tukee taloudellisuus ja tuottavuusohjelmaa ja uudistaa radiologian palvelurakenteen.

 

Esittelijä yleisten palveluiden toimialajohtaja

 

Päätösehdotus Yleisten palveluiden lautakunta hyväksyy erityispalvelujen lähipalveluina tuotettavan palvelukokonaisuuden radiologisen kuvantamisen osalta 1.10.2023 alkaen valmistelijoiden aikaisemman 27.4.2023 § 50 esityksen mukaisesti huomioiden tämän kokouksen erilliset liitteet.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Ahall 02.10.2023 § 309  

1629/06.00.00/2023  

 

 

 Valmistelija: Janne Niemeläinen, janne.niemelainen(at)pshyvinvointialue.fi, 044 717 9460

 

Aluehallitus päättänyt 18.9.2023 käyttää otto-oikeutta yleisten palveluiden lautakunnan päätökseen 7.8.2023 § 96.

Esityslistan liitteenä:

-          Kliinisen radiologian palvelurakenneuudistuksen henkilöstövaikutukset

-          Kannanotto kuvantamiskeskusten palvelurakenneuudistuksesta koskien suun terveydenhuollon kuvantamistutkimuksia

-          Kutsu yhteistoimintakokoukseen 14.8.2023

-          Radiologisen palvelurakenteen kehittäminen perusterveydenhuollon yksiköissä ja lähisairaaloissa

-          Radiologisten palveluiden järjestäminen hyvinvointialueelle -esitys

 

Taloudellisuus-, tuottavuus- ja integraatiovaikutusten arviointi

Vaikutusten arviointi ilmenee yleisten palveluiden lautakunnan päätöksestä.

 

 

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja

 

Päätösehdotus Aluehallitus päättää hyväksyä erityispalvelujen lähipalveluina tuotettavan palvelukokonaisuuden radiologisen kuvantamisen osalta 1.10.2023 alkaen valmistelijoiden aikaisemman 27.4.2023 § 50 esityksen mukaisesti huomioiden tämän kokouksen erilliset liitteet.

 

Päätös 

 Hyvinvointialuejohtaja teki kokouksessa muutetun päätösesityksen:

Aluehallitus päättää hyväksyä erityispalvelujen lähipalveluina tuotettavan palvelukokonaisuuden radiologisen kuvantamisen osalta 1.10.2023 alkaen valmistelijoiden aikaisemman 7.9.2023 § 96 esityksen mukaisesti huomioiden tämän kokouksen erilliset liitteet.

 

Markku Siponen teki esityksen, että:

Aluehallitus päättää hyväksyä erityispalvelujen lähipalveluina tuotettavan palvelukokonaisuuden radiologisen kuvantamisen osalta 1.10.2023 alkaen valmistelijoiden aikaisemman 7.9.2023 § 96 esityksen mukaisesti huomioiden tämän kokouksen erilliset liitteet sillä täydennyksellä, että osaviikkoaikaista kuvantamispalvelua järjestetään jokaisessa Pohjois-Savon hyvinvointialueen seutupalvelupisteessä. Laitteistojen suunnitellut siirrot toteutetaan eikä valmistelijoiden aikaisemman 7.9.2023 § 96 esityksen ulkopuolisia investointeja tehdä.

 

Ilpo Kärkkäinen, Annukka Ojala, Markku Rossi, Merja Rautiainen, Aino Kanniainen ja Kati Åhman kannatti Markku Siposen esitystä.

 

Puheenjohtaja totesi, että koska asiassa on tehty pohjaesityksestä poikkeava vastaesitys, suoritetaan asiassa äänestys.

 

Äänestyksessä JAA on pohjaesitys ja EI Markku Siposen vastaesitys.

 

Äänestyksessä annettiin ääniä seuraavasti:

JAA-ääniä: 6

EI-ääniä: 7

 

JAA-ääniä antoivat: Riitta Raatikainen, Kari Ojala, Hannu Kokki, Soile Sirkka, Kirsi Moisander, Risto Daavitsainen

EI-ääniä antoivat: Markku Siponen, Ilpo Kärkkäinen, Annukka Ojala, Markku Rossi, Merja Rautiainen, Aino Kanniainen, Kati Åhman

 

Päätökseksi tuli Markku Siposen esitys. Äänestyspöytäkirja on pöytäkirjan liitteenä.

 

Merkitään pöytäkirjaan, että asian käsittelyn jälkeen kokouksesta poistuivat Hannu Kokki, Kirsi Moisander, Hannu Tsupari, Kati Hynninen ja Minna Reijonen.

 

Kokoustauko klo 13.00-13.40.