Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 18.09.2023/Pykälä 289


 

 

Eron myöntäminen Karoliina Partaselle nuorisovaltuuston jäsenyydestä

 

Ahall 18.09.2023 § 289  

6/00.00.01/2022  

 

 

 Valmistelija: Janne Niemeläinen, janne.niemelainen(at)pshyvinvointialue.fi, 044 717 9460

 

Hallintosäännön 22 §:n mukaan aluehallitus asettaa nuorisovaltuuston, jonka toiminta on tarkemmin määrätty toimintasäännössä. Nuorisovaltuustoon kuuluu 25 jäsentä. Näistä 19 jäsentä tulee kunnan vastaavista toimielimistä ja kuusi avoimella haulla. Aluehallitus nimeää edustajansa sekä palvelualueen edustajan nuorisovaltuustoon. Nuorisovaltuusto nimeää edusta-jansa aluevaltuustoon sekä perhe- ja vammaispalveluiden asioita käsittelevään lautakuntaan puhe- ja läsnäolo-oikeudella.

 

Aluehallitus on nimennyt edustajakseen Karoliina Partasen. Partanen on pyytäänyt eroa kansanedustajan tehtävän vuoksi. Aluehallituksen tulee myöntää ero Karoliina Partaselle ja nimetä uusi edustajansa nuorisovaltuustoon.

 

Valmistelijan päätösehdotus:

 

Aluehallitus päättää:

 

1)     myöntää eron Karoliina Partaselle nuorisovaltuuston jäsenyydestä

2)     nimetä uuden edustajan nuorisovaltuustoon jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Taloudellisuus-, tuottavuus- ja integraatiovaikutusten arviointi

 Ei vaikutusta

 

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja

 

Päätösehdotus Aluehallitus päättää:
1) myöntää eron Karoliina Partaselle nuorisovaltuuston jäsenyydestä
2) nimetä uuden edustajan nuorisovaltuustoon jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Päätös Merkitään pöytäkirjaan, että Karoliina Partanen ilmoitti olevansa esteellinen (HL 28.1, kohta 1) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 11.20 - 11.21.

Päätösehdotus hyväksyttiin. Aluehallitus päättää nimetä nuorisovaltuuston jäseneksi Kari Ojalan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.