Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 04.09.2023/Pykälä 267


 

 

Palveluohjaajan viran perustaminen ja johtavan ohjaajan viran lakkauttaminen, vammaispalvelujen avopalvelut

 

Ahall 04.09.2023 § 267  

860/01.01.00/2022  

 

 

 Valmistelija:, Kati Kantanen, toimialajohtaja, kati.kantanen@pshyvinvointialue.fi, puh. 044 7401951, Seija Kärkkäinen, palvelualuejohtaja, seija.karkkainen1@pshyvinvointialue.fi, puh. 040 7470506 Sanna Suomi, palveluyksikköjohtaja, sanna.suomi@pshyvinvointialue.fi, puh. 040 8304340

 

Hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa hyvinvointialueeseen. Virkasuhteesta ja työsopimussuhteesta sekä virka- ja työehtosopimuksista hyvinvointialueilla säädetään erikseen. Tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa. Tällaista tehtävää varten perustetaan virka. Perustellusta syystä henkilö voidaan kuitenkin ottaa tällaiseen tehtävään virkasuhteeseen myös ilman, että tehtävää varten on perustettu virka (Laki hyvinvointialueesta 92§). Viran perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää aluevaltuusto tai hyvinvointialueen hallintosäännössä määrätty muu toimielin. Kun virka, jossa ei käytetä julkista valtaa, tulee avoimeksi, se lakkautetaan. (Laki hyvinvointialueesta 93§).

 

Julkista valtaa käytetään tehtävissä, joissa

- tehtävän suorittaja voi lakiin perustuvan toimivaltansa perusteella yksipuolisesti päättää toisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta

- tai tehtävissä, joissa tehtävän suorittaja voi lakiin perustuvan toimivaltansa nojalla yksipuolisesti antaa toista velvoittavan määräyksen

- tai muulla tavalla tosiasiallisesti puuttua toisen etuun tai oikeuteen tehtävässä, johon kuuluu esittelyä kunnallisessa päätöksentekoprosessissa

- tai tehtävässä, jossa käytetään kunnan delegoitua päätösvaltaa valmistelutoimenpiteissä, joilla on merkittävävaikutus julkisen vallan käyttöä koskevaan päätöksentekoon (vastuullinen valmistelu). (KT 2021).

 

Koillisen alueen vammaispalvelukeskukseen on siirtynyt hyvinvointialueen aloittaessa Siilinjärven kunnalta johtavan ohjaajan virka. Johtavan ohjaajan työtehtäviin on kuulunut kehitysvammaisten henkilöiden palvelutarpeen arviointia, palvelusuunnitelmien laatimista ja palvelupäätösten tekoa sekä toimintakeskuksen henkilöstön esihenkilötehtäviä. Työtehtävistä on työ- ja päivätoiminnan alueellisen palveluesihenkilön valinnan myötä poistunut esihenkilötehtävät. Johtavan ohjaajan viralle ei ole jatkossa tarvetta.

 

 

Hyvinvointialueen järjestäytymisen ja alueellisten vammaispalvelukeskusten työn uudelleen organisoinnin myötä on tullut tarve vahvistaa koillisen alueen vammaispalvelukeskuksen viranhaltijatyötä asiakastarpeisiin ja -määrään vastaamiseksi. Palveluohjaajan viran perustamisella turvataan lakisääteisten palvelujen toteutumista. Vammaispalvelukeskuksen palveluohjaajan työ sisältää muun muassa palvelutarpeiden arviointia ja palveluihin liittyvää päätöksentekoa. Tehtävässä käytetään julkista valtaa ja edellytetään virkasuhdetta. (laki hyvinvointialueesta 611/2021 § 92).

 

Palveluohjaajan viran perustaminen ja johtavan ohjaajan viran lakkauttaminen on käsitelty perhe- javammaispalvelujen toimialan johtoryhmässä 9.8.2023. Lisäksi viran perustamiselle on henkilöstöjohtajalta saatu lupa.

 

Valmistelijan päätösehdotus:

Aluehallitus päättää perustaa vammaispalvelujen avopalvelujen palveluohjaajan viran. Kelpoisuus: sosionomi AMK.

 

Aluehallitus päättää lisäksi lakkauttaa koillisen alueen vammaispalvelukeskuksen johtavan ohjaajan viran.
 

Taloudellisuus-, tuottavuus- ja integraatiovaikutusten arviointi

Palveluohjaajan viran perustaminen turvaa lakisääteisten palvelujen järjestämistä ja tuottamista. Päätös on kustannusneutraali, koska samalla lakkautetaan tarpeettomaksi jäänyt johtavan ohjaajan virka.

 

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja

 

Päätösehdotus Aluehallitus päättää perustaa vammaispalvelujen avopalvelujen palveluohjaajan viran. Kelpoisuus: sosionomi AMK.

Aluehallitus päättää lisäksi lakkauttaa koillisen alueen vammaispalvelukeskuksen johtavan ohjaajan viran.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.