Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 164



 

 

Pohjois-Savon hyvinvointialueen konserniohje

 

Omohjjao 26.01.2023 § 7 

 

 

 

 Valmistelija: Omistajaohjaus- ja valvontajohtaja Petteri Soininen, petteri.soininen (at) pshyvinvointialue.fi, puh. 040 526 7975

 

Hallintosäännön 32 §:n mukaan omistajaohjaus- ja valvontajaosto vastaa omistajapolitiikan, omistajaohjauksen periaatteiden ja konserniohjeen kehittämisestä ja valmistelusta aluehallitukselle.

 

Konserniohjeen sisällöstä määrätään hyvinvointialuelaissa (49 §), jonka mukaan konserniohjeessa annetaan tarpeelliset määräykset ainakin hyvinvointialuekonsernin talouden ja investointien suunnittelusta ja ohjauksesta, konsernivalvonnan ja raportoinnin sekä riskienhallinnan järjestämisestä, tiedottamisesta ja hyvinvointialueen luottamushenkilöiden tietojensaantioikeuden turvaamisesta, velvollisuudesta hankkia hyvinvointialueen kanta asiaan ennen päätöksentekoa, konsernin sisäisistä palveluista, hyvinvointialueen tytäryhteisöjen hallitusten kokoonpanosta ja nimeämisestä sekä hyvinvointialueen tytäryhteisöjen hyvästä hallinto- ja johtamistavasta sekä hyvinvointialuekonsernin valmiussuunnittelusta, varautumisesta ja näiden yhteensovittamisesta hyvinvointialuekonsernissa.

 

Konserniohjeen tarkoituksena on varmistaa konsernin kokonaisedun, valtuuston tytäryhteisölle asettamien omistajapoliittisten linjausten sekä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen osakeyhtiölain ja hyvinvointialuelain edellyttämällä tavalla. Konserniohjeessa määritellään, miten tytäryhteisöjen ohjaus, seuranta, raportointi ja valvonta järjestetään.Konsernivalvonnalla tarkoitetaan konsernijohdon vastuulla olevaa tytäryhteisöjen toi-minnan tuloksellisuuden ja taloudellisen aseman seurantaa, analysointia ja raportointia.

 

Esityslistan oheisaineistona: Konserniohjeluonnos 18.1.2022

 

Esittelijä omistajaohjaus- ja valvontajohtaja

 

Päätösehdotus Omistajaohjaus- ja valvontajaosto päättää pyytää lausuntoa konserniohjeluonnoksesta hyvinvointialueen konserniyhteisöiltä. Lausunnot pyydetään toimittamaan 13.2.2023 mennessä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Omohjjao 18.04.2023 § 34 

 

 

 

 Valmistelija: Omistajaohjaus- ja valvontajohtaja Petteri Soininen, petteri.soininen (at) pshyvinvointialue.fi, puh. 040 526 7975

 

Konserniyhteisöjen toimittamien lausuntojen perusteella on tehty tarvittavat tarkennukset konserniohjeeseen.

Esityslistan oheisaineistona:

-          Konserniohje, luonnos 10.3.2023

-          Konserniohje, luonnos 10.3.2023, muutoksilla

-          Konserniohje, luonnos 18.1.2023

 

Esittelijä omistajaohjaus- ja valvontajohtaja

 

Päätösehdotus Omistajaohjaus- ja valvontajaosto esittää aluehallitukselle ja edelleen aluevaltuustolle Pohjois-Savon hyvinvointialueen konserniohjeen hyväksymistä liitteen mukaisesti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Ahall 15.05.2023 § 164  

321/00.01.02.00/2022  

 

 

 Valmistelija: Leila Pekkanen, leila.pekkanen(at)pshyvinvointialue.fi,

 puh. 040 830 2789

 

Esityslistan oheisaineistona:

-          Konserniohje, luonnos 10.3.2023

-          Konserniohje, luonnos 10.3.2023, muutoksilla

-          Konserniohje, luonnos 18.1.2023

Valmistelijan päätösehdotus:

 Omistajaohjaus- ja valvontajaosto esittää aluehallitukselle ja edelleen aluevaltuustolle Pohjois-Savon hyvinvointialueen konserniohjeen hyväksymistä liitteen mukaisesti.

 

 

Taloudellisuus-, tuottavuus- ja integraatiovaikutusten arviointi

 

 

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja

 

Päätösehdotus Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle Pohjois-Savon hyvinvointialueen konserniohjeen hyväksymistä liitteen mukaisesti täydennettynä siten, että myös hyvinvointialuejohtaja ja aluehallituksen puheenjohtaja voivat tulle nimetyiksi hallitusehdokkaiksi kansallisesti merkittävien konserni- ja osakkuusyhtiöiden hallituksiin.

 

Päätös Merkitään pöytäkirjaan, että Kari Janhonen, Mari Antikainen, Marko Korhonen, Sami Remes, Jari Saarinen, Merja Rautiainen, Aino Kanniainen ja Tuomo Pekkarinen ilmoittivat olevansa esteellisiä (HL 28.1, kohta 5) ja poistuivat kokouksesta ennen asian käsittelyä ja päätöksentekoa klo 15.12 - 15.20

Puheenjohtaja teki kokouksessa täydennetyn päätösesityksen:
Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle Pohjois-Savon hyvinvointialueen konserniohjeen hyväksymistä liitteen mukaisesti täydennettynä siten, että myös hyvinvointialuejohtaja ja aluehallituksen puheenjohtajat voivat tulle nimetyiksi hallitusehdokkaiksi kansallisesti merkittävien konserni- ja osakkuusyhtiöiden hallituksiin.

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.