Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 82


 

 

Ikääntyneiden palveluiden vanhustyön johtajan viran lakkaaminen ja uuden asiakasohjaajan viran perustaminen

 

Ahall 13.03.2023 § 82  

97/01.01.00/2023  

 

 

 Valmistelija:

 Ikääntyvien palveluiden toimialajohtaja Mikko Korhonen, p. 044 718 6200, mikko.korhonen(at)pshyvinvointialue.fi

 Ikäkeskuspalveuiden palvelualuejohtaja Kaija Kokkonen, p. 044 718 6407, kaija.kokkonen(at)pshyvinvointialue.fi

 

Pohjois-Savon hyvinvointialueen Ikääntyneiden palveluiden asiakasohjauksen palveluyksikköön siirtyi  Tuusniemen vanhustyönjohtajan virka. Hyvinvointialueen uudelleen järjestäytymisen myötä vanhustyön johtajan virka on jäänyt tarpeettomaksi. Tammi-helmikuun aikana viranhaltija on vastannut siirtymävaiheen tehtävistä sekä asiakasohjauksesta Tuusniemen alueella.

 

Ikääntyneiden asiakasohjauksen järjestäytyminen ja yhdenmukaistaminen hyvinvointialueella edellyttää asiakasohjaaja-resurssia koko alueelle. Hyvinvointialueen palvelutarpeen arvioinnin haltuunotto ja toteutuminen hyvinvointialueen toimintamallin mukaisesti edellyttää asiakasohjaajan virkapohjaa Tuusniemellä.

 

Valmistelijan päätösehdotus:

Vapautunut vanhustyön johtajan  virka laukkautetaan ja perustetaan   asiakasohjaajan virka. Vanhustyön johtajan viran palkkavaraus kattaa asiakasohjaajan palkkavarauksen.

 

Kelpoisuusvaatimus: Soveltuva sosiaali- ja terveydenhuollon AMK tutkinto tai aikaisempi opistoasteinen tutkinto

 

 

Sote-integraatiovaikutukset

Asiakasohjaajan työ tukee integroidun palvelukokonaisuuden asiakaskohtaista toteuttamista.

 

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja

 

Päätösehdotus Aluehallitus päättää:
1. Lakkauttaa Ikääntyneiden palveluiden vanhustyön johtajan viran
2. Perustaa Ikääntyneiden palveluiden asiakasohjaan viran ja antaa täyttöluvan sille.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.