Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Pöytäkirja 22.12.2022/Pykälä 146


 

 

Perhe- ja vammaispalveluiden lautakunnan jaoston vaali

 

Ahall 07.12.2022 § 358 

 

 

 

 Valmistelija: Va. hallintojohtaja Janne Niemeläinen, janne.niemelainen@pshyvinvointialue.fi, 044 717 9460

 

Hyvinvointialueesta annetun lain 35 §:n mukaan aluevaltuusto voi asettaa:

 

1) aluehallituksen alaisena toimivia lautakuntia hoitamaan pysyväisluonteisia tehtäviä;

2) johtokuntia liikelaitoksen tai tehtävän hoitamista varten;

3) jaostoja aluehallitukseen, lautakuntaan ja johtokuntaan.

 

Aluehallitus ja aluevaltuuston päätöksen nojalla muukin toimielin voi asettaa toimikunnan määrätyn tehtävän hoitamista varten.

 

Aluehallituksen, lautakunnan ja johtokunnan jaostoihin sovelletaan, mitä asianomaisesta toimielimestä säädetään.

 

Hyvinvointialueesta annetun lain 36 §:n mukaan aluevaltuusto voi päättää, että:

 

1) muu toimielin kuin aluevaltuusto valitsee johtokunnan jäsenet tai osan jäsenistä;

2) johtokunnan jäsenet tai osa sen jäsenistä valitaan aluevaltuuston määrittämien perusteiden mukaisesti hyvinvointialueen asukkaiden, henkilöstön tai palvelujen käyttäjien esityksestä.

 

Jaoston jäsenenä voi olla myös toimielimen varajäsen. Aluevaltuusto voi päättää, että jaoston jäseneksi, ei kuitenkaan puheenjohtajaksi, voidaan valita muitakin kuin toimielimen jäseniä ja varajäseniä.

 

Toimielinten jäsenille valitaan henkilökohtaiset varajäsenet, joihin sovelletaan, mitä varsinaisista jäsenistä säädetään.

 

Hyvinvointialueesta annetun lain 37 §:n mukaan toimielimen jäsenet valitaan aluevaltuuston toimikaudeksi, jollei aluevaltuusto ole päättänyt, että heidän toimikautensa on aluevaltuuston toimikautta lyhyempi, tai jäljempänä toisin säädetä. Jos toimielin valitsee jaoston jäsenet, se päättää samalla heidän toimikaudestaan. Toimikunta asetetaan enintään sen asettaneen toimielimen toimikaudeksi.

 

Hyvinvointialueesta annetun lain 38 §:n mukaan aluevaltuusto tai muu valinnasta vastaava toimielin valitsee jäseniksi valituista toimielimen puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia.

 

Puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat valitaan samassa vaalitoimituksessa.

 

Aluevaltuustolle hyväksyttäväksi esitettävässä hallintosäännössä perhe- ja vammaispalveluiden lautakunnan jaostossa on 3 jäsentä. Aluevaltuusto valitsee lautakunnan jaoston jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Aluevaltuusto valitsee jäsenistä lautakunnan jaoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Hyvinvointialueesta annetun lain 76 §:ssä on määräykset yleisestä vaalikelpoisuudesta.

 

Vaalikelpoinen hyvinvointialueen luottamustoimeen on henkilö:

 

1) joka on kyseisen hyvinvointialueen asukas;

2) jolla on jollakin hyvinvointialueella äänioikeus aluevaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

3) jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.

 

Hyvinvointialueesta annetun lain 77 §:ssä on määräykset vaalikelpoisuudesta aluevaltuustoon. Säännöksen perusteella vaalikelpoinen aluevaltuustoon ei ole:

 

1) valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi hyvinvointialuetta koskevia valvontatehtäviä;

2) hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilö, joka toimii aluehallituksen tai lautakunnan tehtäväalueen tai hyvinvointialueen liikelaitoksen johtavassa tehtävässä tai sellaiseen rinnastettavassa vastuullisessa tehtävässä;

3) hyvinvointialueen määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun hyvinvointialueen palveluksessa olevaan henkilöön;

4) hyvinvointiyhtymän jäsenenä olevan hyvinvointialueen aluevaltuuston osalta hyvinvointiyhtymän palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun hyvinvointialueen palveluksessa olevaan henkilöön.

 

Edellä 1 momentissa tarkoitetussa palvelussuhteessa oleva on kuitenkin vaalikelpoinen valtuutetuksi, jos palvelussuhde päättyy ennen kuin valtuutettujen toimikausi alkaa.

 

Hyvinvointialueesta annetun lain 79 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen aluevaltuustoon, ei kuitenkaan:

 

1) asianomaisen lautakunnan alainen hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilö;

2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella toimivan, hyvinvointialueen määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Pääasiallisesti henkilöstöasioita hoitavaan toimielimeen sovelletaan, mitä 78 §:n 2 momentissa säädetään.

 

Johtokuntaan ja toimikuntaan voidaan valita sellainenkin henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen aluehallitukseen ja lautakuntaan tai joka ei ole kyseisen hyvinvointialueen asukas.

 

Toimielimen jäsenten valinnassa on otettava lisäksi huomioon tasa-arvolain vaatimukset. Tasa-arvolain 4a §:n mukaan valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä, hyvinvointialueen, hyvinvointiyhtymän ja hyvinvointialueiden välisen yhteistoiminnan toimielimissä sekä kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä, lukuun ottamatta aluevaltuustoja ja kunnanvaltuusto- ja, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu.

 

Valmistelijan päätösehdotus:

 

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto:

 

1) valitsee toimikaudekseen perhe- ja vammaispalveluiden lautakunnan jaostoon 3 jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen

 

2) valitsee perhe- ja vammaispalveluiden lautakunnan jaoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan

 

Sote-integraatiovaikutukset

Sosiaalihuollon yksilöasioiden oikaisuvaatimusten lain mukainen käsittely.

 

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja

 

Päätösehdotus Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto:

1) valitsee toimikaudekseen perhe- ja vammaispalveluiden lautakunnan jaostoon 3 jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen

2) valitsee perhe- ja vammaispalveluiden lautakunnan jaoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Päätös Merkitään pöytäkirjaan, että Kari Janhonen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 13.22.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Avalt 22.12.2022 § 146  

6/00.00.01/2022  

 

 

 

 

 

Päätösehdotus Aluehallituksen päätösehdotus:
Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto:
1) valitsee toimikaudekseen perhe- ja vammaispalveluiden lautakunnan jaostoon 3 jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen
2) valitsee perhe- ja vammaispalveluiden lautakunnan jaoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Päätös Aluevaltuusto päätti:
1) valita toimikaudekseen perhe- ja vammaispalveluiden lautakunnan jaostoon 3 jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen seuraavasti:
Minna Back-Hytönen, vara Helka Luttinen
Kari Riihola, vara Ville Muttonen
Tiina Niskanen, vara Tiia Eskelinen

2) valita perhe- ja vammaispalveluiden lautakunnan jaoston puheenjohtajaksi Minna Back-Hytösen ja varapuheenjohtajaksi Tiina Niskasen.