Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 03.10.2022/Pykälä 226


 

 

Eron myöntäminen aluevaltuuston ja aluehallituksen jäsenyydestä

 

Ahall 03.10.2022 § 226  

6/00.00.01/2022  

 

 

 Valmistelija: Muutosjohtaja Janne Niemeläinen, puh. 044?717 9460, janne.niemelainen@kuh.fi

 

 

Aluevaltuuston ja aluehallituksen jäsen Antti Kivelä on pyytänyt eroa aluevaltuuston ja aluehallituksen jäsenyydestä.

 

Hyvinvointialuelain 75 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

 

Hyvinvointialuelain 25 §:n mukaan, jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, aluevaltuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen vielä valtuutetuksi kutsumattoman varavaltuutetun.

 

Pohjois-Savon hyvinvointialueen hallintosäännön § 35 mukaan aluevaltuusto päättää jäsenten valitsemisesta luottamustoimielimiin.

 

Valmistelijan päätösehdotus:

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää:

 

1)     myöntää eron Antti Kivelälle aluevaltuuston jäsenyydestä.

 

2)     myöntää eron Antti Kivelälle aluehallituksen jäsenyydestä sekä eron Kivelän henkilökohtaiselle aluehallituksen varajäsenelle Juho Pulkalle.

 

3)      myöntää eron Antti Kivelälle aluehallituksen tulevaisuus- ja strategiajaoston jäsenyydestä sekä eron Kivelän henkilökohtaiselle tulevaisuus- ja strategiajaoston varajäsenelle Markku Siposelle.

 

4)     valita aluehallituksen jäsenen Antti Kivelän tilalle ja tälle henkilökohtaisen varajäsenen.

 

5)     valita aluehallituksen 2. varapuheenjohtajan Antti Kivelän tilalle

 

6)     valita aluehallituksen tulevaisuus- ja strategiajaoston varapuheenjohtajan Antti Kivelän tilalle.

 

7)     merkitä tiedoksi, että aluevaltuuston puheenjohtaja on kutsunut jäljellä olevaksi toimikaudeksi aluevaltuuston jäseneksi Antti Kivelän tilalle Heikki Smolanderin.

8)      

 

 

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja

 

Päätösehdotus Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää:

1) myöntää eron Antti Kivelälle aluevaltuuston jäsenyydestä.

2) myöntää eron Antti Kivelälle aluehallituksen jäsenyydestä sekä eron Kivelän henkilökohtaiselle aluehallituksen varajäsenelle Juho Pulkalle.

3) myöntää eron Antti Kivelälle aluehallituksen tulevaisuus- ja strategiajaoston jäsenyydestä sekä eron Kivelän henkilökohtaiselle tulevaisuus- ja strategiajaoston varajäsenelle Markku Siposelle.

4) valita aluehallituksen jäsenen Antti Kivelän tilalle ja tälle henkilökohtaisen varajäsenen.

5) valita aluehallituksen 2. varapuheenjohtajan Antti Kivelän tilalle

6) valita aluehallituksen tulevaisuus- ja strategiajaoston varapuheenjohtajan Antti Kivelän tilalle.

7) merkitä tiedoksi, että aluevaltuuston puheenjohtaja on kutsunut jäljellä olevaksi toimikaudeksi aluevaltuuston jäseneksi Antti Kivelän tilalle Heikki Smolanderin.

 

Päätös Merkitään pöytäkirjaan, että:
- Antti Kivelä ja Markku Siponen ilmoittivat olevansa esteellisiä (HL 28.1. kohta 1) ja poistuivat kokouksesta klo 11.21 - 11.27.
- Tuomo Pekkarinen poistui kokouksesta klo 11.21.

Päätösehdotus hyväksyttiin.