Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 19.09.2022/Pykälä 204



 

 

Pohjois-Savon hyvinvointialueen suostumus ulkopuolisella rahoituksella toteutettavien hankkeiden siirtymiseksi hyvinvointialueen vastattavaksi 1.1.2023 alkaen

 

Ahall 19.09.2022 § 204  

156/00.04.00/2022  

 

 

 Valmistelija: Jussi Lampi, puh. 044?714 2631, jussi.lampi@pohjois-savo.fi, Juuso Tamminen, puh. 044?717 2111, juuso.tamminen@kuh.fi, Tarja Miettinen, puh. 044?714 2664, tarja.miettinen@pohjois-savo.fi

 

 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021) mukainen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille 1.1.2023, ja sillä on vaikutuksia edellä mainituille tahoille myönnettyihin valtionavustuksiin. Valtionavustuksen siirto edellyttää valtionavustuksen saajalta hakemusta valtionavustuksen siirrosta sekä tulevan saajan suostumuksen. Huomioitava on, että molempien vuosien (2020 ja 2021) valtionavustuspäätöksiin tarvitaan kummallekin omat siirtohakemukset hyvinvointialueille ja sosiaali- ja terveysministeriön tekemät muutospäätökset.

 

 Pohjois-Savon hyvinvointialueen hallinnoitavaksi siirtyvät hankkeet

 

 Pohjois-Savon kunnilta ja kuntayhtymiltä on siirtymässä seuraavat hankkeet Pohjois-Savon hyvinvointialueen hallinnoimaksi (avustuksen saajaksi) 1.1.2023 alkaen:

-          VN/8680/2020 POSOTE20 Tulevaisuuden sote-keskus hankkeen I vaihe yhteensä 3.367.000 €, hankkeen tilintarkastukset ja loppuraportointi 30.4.2023 mennessä. Hankehallinnoija Pohjois-Savon liitto. Ministeriölle on ilmoitettu, että hanke raportoidaan alkuperäisen aikataulun mukaisesti, koska raportointiajan siirtyminen vuoteen 2024 voi vaikeuttaa sen toteutusta. Tästä syystä ei hankkeen mahdollisesti käyttämättä oleville varoille 31.12.2022 haeta jatkoaikaa vuodelle 2023. Hankkeen rahoitus pyritään käyttämään vuoden 2022 loppuun mennessä mahdollisimman täysimääräisesti. (Liite 1)

-          VN/26239/2021 POSOTE20 Tulevaisuuden sote-keskus hankkeen II vaihe yhteensä 6.783.525 €, hanke päättyy 31.12.2023. Raportointi 30.4.2024 mennessä. Hankehallinnoija Pohjois-Savon liitto.(Liite 2)

-          VN/5427/2022 RRP Kestävää kasvua Pohjois-Savoon hanke yhteensä 1.498.500 €, hankkeen tilintarkastukset ja loppuraportoinnit 30.4.2023 mennessä. Hankehallinnoija Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, tekninen Pohjois-Savon liitto. (Liite 3)

-          VN/27902/2021 ja VN/27902/2021-STM-2 Tulevaisuuden kotona asumista tukevien palvelujen kehittämishanke 1.443.000 €, hanke päättyy 31.12.2023. Raportointi 30.4.2024 mennessä. Hankehallinnoija Varkauden kaupunki. (Liite 4)

-          VN/28634/2021 Tulevaisuuden sote-keskus hankkeita koskevat koordinointitehtävät yhteistyöalueilla yhteensä 1.948.000 €, rahoitus 80%, hanke päättyy 31.12.2023. Raportointi 30.4.2024 mennessä. Hankehallinnoija Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri. (Liite 5)

-          VN/30576/2021 ja VN/30576/2021-STM-6 Päihteitä käyttävien raskaana olevien naisten ja vauvaperheiden palveluketjujen ja palvelukokonaisuuksien (VAURAS) hanke, yhteensä 700.000 €, hanke päättyy 31.12.2023. Raportointi 30.4.2024 mennessä. Hankehallinnoija Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri.(Liite 6)

-          VN/21908/2021 ja VN/21908/2021-STM-3 Lastenasiaintalo/Barnahus hanke yhteensä 520.000 €, hanke päättyy 31.12.2023 edellytyksellä että valtion talousarviossa 2023 on sille määräraha. Raportointi 30.4.2024 mennessä. (Liite 7)

 

 Siirtyvät hankkeet yhteensä 16.260.025 €.

 

 Lisäksi Pohjois-Savon sairaanhoitopiiristä on siirtymässä hyvinvointialueelle hallinoitavaksi

-          EURA 2014/9495/09 02 01 01 ESAELY Työllisyyden ja osaamisen edistämiseen sekä sosiaaliseen osallisuuteen liittyvä kehittämishanke KYS Ajopoli, yhteensä 506.828 €, rahoitus 80%, hanke päättyy 31.8.2023.

 Rahoittajalle ilmoitetaan hallinnoijan muutos Pohjois-Savon sairaanhoitopiiristä Pohjois-Savon hyvinvointialueeksi. Yhdyshenkilö Virve Kärkkäinen KYSissä.

 Siirtyvä hanke yhteensä 506.828 €.

 

 Hyvinvointialueen hallintosäännön mukaan hyvinvointialuejohtajalla on oikeus 49§

-          kohta 17 päättää hyvinvointialueen hankkeista, joiden omarahoitusosuus on yli 200.000 euroa ja enintään 1.000.000 euroa ja

-          kohta päättää hyvinvointialueen hankkeista, joiden kokonaisrahoitus on enintään 5 miljoonaa euroa tai omarahoitusosuus enintään 500.000 euroa strategia- ja kehitysjohtajan esityksestä.

 

 Hyvinvointialuejohtajan päätöksellä 18.8.2022 on annettu suostumus valtionavustuksen siirtoon seuraavasta Pohjois-Savon hyvinvointialueelle siirtyvästä hankkeesta:

-          VN/18594/2021 Palliatiivisen hoidon palvelujen tuottaminen ja laadun parantaminen -ohjelma, yhteensä 1.000.178 €, hanke päättyy 31.12.2023. Raportointi 30.4.2024 mennessä. Hankehallinnoija Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri.

 

 Väliaikaisen hyvinvointialuejohtajan päätöksellä 10.8.2022 annettu suostumus valtionavustuksen siirtoon seuraavasta Pohjois-Savon hyvinvointialueelle siirtyvästä hankkeesta:

-          VN/3469/2022, VN/3469/2022-STM-3, hakuilmoitus VN/14675/2019 valtionavustus Kansallisen syöpäkeskuksen koordinoivan yksikön perustamiseen ja alueellisten syöpäkeskusten toiminnan käynnistymisen tukemiseen (Itäinen syöpäkeskus, FICAN East)  yhteensä 499.961 €, hanke päättyy 31.12.2022. Hankkeelle haettu STMstä lisäaikaa 31.12.2023 saakka, mutta päätöstä asiasta ei vielä ole saatu. STM ohjeistanut suostumuksen hakuprosessiin etupainotteisesti. Hankehallinnoija Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri.

 Hyvinvointialuejohtajien päätöksillä siirtyvät hankkeet yhteensä 1.500.139 €.

 

 Hyvinvointialueelle siirtyvät vastattavaksi avustukset, jotka ovat käyttämättä yo hankkeista 31.12.2022 jälkeen.

 

 Pohjois-Savon hyvinvointialue on osatoteuttajana hankkeissa

 Pohjois-Savon hyvinvointialue on 1.1.2023 alkaen osatoteuttajana Pirkanmaan hyvinvointialueen hallinnoimassa hankkeessa VN/16561/2022 Pakolaisten mielenterveysosaamisen vahvistaminen  (PASEK) hanke, yhteensä 90.246 euroa ja päättyy 30.6.2023. Raportointi 31.10.2023 mennessä. Avustus on 80%. Hankepäätöksen osatoteuttajana on Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, miltä vastuu Pohjois-Savon hyvinvointialueen suostumuksella siirtyy 1.1.2023 hyvinvointialueen vastattavaksi.

 

 Lisäksi Pohjois-Savon hyvinvointialueelle siirtyy osatoteuttamisvastuita Pohjois-Savon sairaanhoitopiirista HUSn hallinnoimista Finngen 1 ja 2 (Biopankki) ja Finngen data-analyytikko (liittyy Finngen Biopankki hankkeeseen) hankkeista 31.8.2023 saakka sekä Helsingin yliopiston hallinnoimasta Finngen ja neurokeruu hankkeesta 28.2.2023 saakka.

 

 Koska strategia- ja kehittämisjohtajan viran täyttöprosessi on vielä hallinnollisesti kesken, viedään kaikki siirtyvät hankkeet ja niihin Pohjois-Savon hyvinvointialueen suostumuksesta päättäminen aluehallitukselle päätettäväksi 19.9.2022 kokoukseen. Tämän jälkeen kukin hankehallinnoija (nykyinen) huolehtii omissa päätöselimissään siirtoon liittyvät käsittelyt ja päätösten toimittamiset sosiaali- ja terveysministeriölle. STM on toivonut asian pikaista käsittelyä ohjeistuksissaan. Muiden rahoittajien osalta asia ratkaistaan rahoittajan vaatimalla tavalla

 Muut strategia- ja kehittämisyksikän hankehallinnon vastattavat ulkopuoliset rahoitukset

 

 Ulkopuolisella rahoituksella siirtyvien hankkeiden lisäksi strategia- ja kehittämistoimialan hankehallinnossa on hallinnoitavana seuraavien rahoitusten käyttö:

-          ICT-ennakkorahoitus, 1 M€, rahoittaja STM

-          ICT-muutosrahoitus 11,4 M€, rahoittaja STM

-          Hyvinvointialueen toimeenpanon rahoitus 2021 0,9 M€, rahoittaja VM

-          Hyvinvointialueen toimeenpanon rahoitus 2022 2,8 M€, rahoittaja VM             

-          Lisärahoitus ICT- ja toimeenpanoon 2022 11,4 M€, rahoittaja VM

 Hallinnoitavat avustukset yhteensä 27,5 M€.

Esityslistan oheisaineistona:

-          1-7 hankkeiden suostumusasiakirjat, siltä osin kuin niitä on rahoittajan toimesta vaadittu.

Valmistelijan päätösehdotus:

Aluehallitus antaa suostumuksensa kunnilta ja kuntayhtymiltä hallinnoitavaksi siirtyvien hankkeiden siirtoon Pohjois-Savon hyvinvointialueelle. Lisäksi aluehallitus antaa suostumuksensa osatoteutettavien hankkeiden vastuiden siirtoon Pohjois-Savon hyvinvointialueella loppuun saatettavaksi.

 

Sote-integraatiovaikutukset

 

Valtionavustushankkeiden keskeinen tarkoitus on tukea soteuudistusta ja siihen liittyvien tavoitteiden (ml. integraatio) toteutumista. Hankehallinnon tehokas toimiminen ja saumaton siirtyminen nykyhallinnoijilta hyvinvointialueella tukee integraation edistymistä.

 

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja

 

Päätösehdotus Aluehallitus antaa suostumuksensa kunnilta ja kuntayhtymiltä hallinnoitavaksi siirtyvien hankkeiden siirtoon Pohjois-Savon hyvinvointialueelle. Lisäksi aluehallitus antaa suostumuksensa osatoteutettavien hankkeiden vastuiden siirtoon Pohjois-Savon hyvinvointialueella loppuun saatettavaksi.

 

Päätös Minna Reijonen, Antti Kivelä, Aino Kanniainen, Markku Siponen, Markku Rossi ja Kari Ojala ilmoittivat esteellisyydestään (HL 28.1. kohta 5) ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi klo 14.15 - 14.19.

Toisena pöytäkirjantarkastajana toimii tämän asian osalta Merja Rautiainen.

Päätösehdotus hyväksyttiin.