Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 117


 

 

Työnantajan edustajien nimeäminen hyvinvointialueen yhteistoimintaelimeen

 

Ahall 16.05.2022 § 84 

 

 

 Valmistelija: Janne Niemeläinen, muutosjohtaja, puh. 044?717 9460, janne.niemelainen@kuh.fi 

 

Hallintosäännön 24 §:n mukaan hyvinvointialueella on työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain 14 §:n mukainen yhteistoimintaelin.

 

Yhteistoimintaelin koostuu työnantajan ja henkilöstön edustajista. Työnantaja ja henkilöstöä edustavat, työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain 19 §:ssä, tarkoitetut yhdistykset tai niiden rekisteröidyt paikalliset alayhdistykset nimeävät edustajansa yhteistoimintaelimeen, jonka toimikausi on neljä vuotta. Yhteistoimintaelimen toimintaan osallistuu myös 3 §:n 3 momentissa tarkoitettu yhteistoimintaedustaja.

 

Aluehallitus nimeää yhteistoimintaelimeen työnantajan edustajat.

 

Väliaikaisen valmistelutoimielimen yhteistoimintaelin

 

Väliaikaisen valmistelutoimielimen kokouksessa 5.7.2021 päätettiin lähettää henkilöstöjärjestöille nimeämispyyntö yhteistoimintaelimeen KT:n suosituksen mukaisesti 2+2+2 edustajalla.

 

Tällöin väliaikaisen valmistelutoimielimen yhteistyötoimikunnan jäseniksi esitettiin ja valittiin työntekijöiden puolelta:

 

JAU: Jyty: varsinainen jäsen Riitta Antikainen-Lapveteläinen, varahenkilö Merja Harju, Jhl varsinainen jäsen Marja Korhonen.

SOTE: Super: varsinainen jäsen Marja Kiljunen, varahenkilö Kaija Räty, Tehy: varsinainen jäsen Hilkka Kontiainen, varahenkilö Marita Koskinen.
JUKO: varsinainen Anu Muraja Murro, varahenkilö Riikka Runtti sekä varsinainen Noora-Maria Ahl, varahenkilö Tiina Jauhiainen.
 

Työnantajan edustajiksi valittiin: Leila Pekkanen, Vaten johtoryhmän pj, nykyinen va. hyvinvointialuejohtaja sekä muutosjohtaja Janne Niemeläinen ja lisäksi henkilöstösiirron vastuuvalmistelija Kaarina Halonen.

 

Hyvinvointialueen yhteistoimintaelin

 

Väliaikaisessa yhteistoimintaelimessä on sovittu pääsopijajärjestöjen kanssa, että hyvinvointialueen yhteistoimintaelimen jäsenmäärä on 15, joista pääsopijajärjestöt nimeävät 10 jäsentä ja työnantaja 5 jäsentä. Pääsopijajärjestöt ovat neuvotelleet keskenään ja sopineet paikkajaosta seuravasaa: Sote ry 4 paikkaa, Juko ry 3 paikkaa ja Jau ry 3 paikkaa.

 

Valmistelijan päätösehdostus:

 

Aluehallitus päättää:

 

1)     nimetä 5 työnantajan edustajaa yhteistoimintaelimeen, joista 1 toimii puheenjohtajana.

 

2)     pyytää pääsopijajärjestöjä nimeämään edustajansa seuraavasti: Sote ry 4 jäsentä, Juko ry 3 jäsentä ja Jau ry 3 jäsentä.

 

 

 

Esittelijä va. hyvinvointialuejohtaja Pekkanen Leila

 

Päätösehdotus Aluehallitus päättää:
1) nimetä 5 työnantajan edustajaa yhteistoimintaelimeen, joista 1 toimii puheenjohtajana.
2) pyytää pääsopijajärjestöjä nimeämään edustajansa seuraavasti: Sote ry 4 jäsentä, Juko ry 3 jäsentä ja Jau ry 3 jäsentä.

 

Päätös va. hyvinvointialuejohtaja muutti päätösesityksen keskustelun jälkeen kuulumaan seuraavasti:

Asia palautetaan valmisteluun.

Hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

Ahall 13.06.2022 § 117  

49/00.00.01/2022  

 

 

 Valmistelija: Janne Niemeläinen, muutosjohtaja, puh. 044?717 9460, janne.niemelainen@kuh.fi

 

 

Valmistelijan päätösesitys:

Aluehallitus päättää nimetä työnantajan edustajat yhteistoimintaelimeen.

 

 

Esittelijä va. hyvinvointialuejohtaja Pekkanen Leila

 

Päätösehdotus Aluehallitus päättää nimetä työnantajan edustajat yhteistoimintaelimeen.

 

Päätös Hannu Kokki esitti, että yhteistoimintaelimeen nimetään seitsemän (7) luottamushenkilöä. Kari Ojala kannatti Hannu Kokin esitystä.

Aluehallitus päätti nimetä seitsemän luottamushenkilöä ja kolme viranhaltijaa yhteistoimintaelimeen työnantajan edustajiksi.

Aluehallitus nimesi työnantajan edustajiksi yhteistoimintaelimeen seuraavat edustajat ja heille varaedustajat:

Edustaja                       Varaedustaja
Riitta Raatikainen  Aino Kanniainen
Terttu Ruotsalainen  Mira Kokkonen
Kauko Korolainen  Juho Pulkka
Veijo Tirkkonen               Marko Kyyriäinen
Sanna Kauppinen           Tanja Airaksinen
Karoliina Partanen          Susanna Kartimo-Kröger
Raimo Mäki                     Markus Jukarainen

Lisäksi Veijo Tirkkonen nimettiin puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajaksi Karoliina Partanen. 

Merkitään pöytäkirjaan, että Jari Saarinen poistui kokouksesta klo 13.45 asian käsittelyn aikana.

Aluehallitus nimesi työnantajan edustajiksi hyvinvointialuejohtajan, henkilöstöjohtajan ja yleisten palveluiden toimialajohtajan. Lisäksi yhteistoimintaelin voi kutsua kokouksiinsa tarpeelliseksi katsomansa asiantuntijat.

Merkitään pöytäkirjaan, että Kirsi Moisander poistui kokouksesta klo 13.49 asian käsittelyn aikana. Antti Hedman liittyi kokoukseen klo 13.51 asian käsittelyn aikana.