RSS-linkki
Kokousasiat:https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Yleisten palveluiden lautakunta
Pöytäkirja 22.01.2026/Pykälä 13
Otto-oikeuden käyttäminen peruspalveluiden palvelualuejohtajan tekemään hallintopäätökseen 18.12.2025 § 88: Palvelualuejohtajan toimivallan delegointi
Yleisltk 22.01.2026 § 13
6614/00.01.01.01/2025
Päätös
Merkitään pöytäkirjaan, että Eija Jestola ilmoitti olevansa esteellinen (HL 28.1 kohta 1) ja poistui klo 12.05-12.13 asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Esittelijä yleisten palveluiden lautakunnan puheenjohtaja
Päätösehdotus
Yleisten palveluiden lautakunta päättää:
1) ottaa käsiteltäväksi §:ssä 10 otto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen johdosta peruspalveluiden palvelualuejohtajan tekemän hallintopäätöksen 18.12.2025 § 88: Palvelualuejohtajan toimivallan delegointi
2) ratkaista asian uudestaan seuraavasti: Peruspalveluiden toimilinjajohtaja Eija Jestola nimetään hoitamaan peruspalveluiden palvelualuejohtajan virkaa oman tehtävänsä ohella ajalla 23.1. - 31.3.2026.
Ennakkovaikutusten arviointi
Ei ennakkovaikutusten arvioinnin piirissä
Toimivallan peruste Hallintosääntö § 42, lautakunnan erityistehtävät kohta 12
Liitteet ja oheisaineisto
-
Valmistelu Yleisten palveluiden lautakunta on päättänyt §:ssä 10 käyttää otto-oikeutta peruspalveluiden palvelualuejohtajan 18.12.2025 § 88 tekemään viranhaltijapäätökseen: Palvelualuejohtajan toimivallan delegointi. Koska asia ei ole ollut lautakunnan kokouksen esityslistalla, niin hallintosäännön 174 §:n mukaan toimielin voi esittelijän ehdotuksesta tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. Jos esittelijän ehdotus on asian palauttaminen valmisteltavaksi, toimielin voi ratkaista asian päätöksellään vain perustellusta syystä.