RSS-linkki
Kokousasiat:https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Aluevaltuusto
Pöytäkirja 05.05.2025/Pykälä 25
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Avalt 05.05.2025 § 25
Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Läsnä on 68 aluevaltuutettua ja vara-aluevaltuutettua.
Merkitään pöytäkirjaan, että:
- Minna Reijonen saapui klo 10.04
- Laura Meriluoto saapui klo 10.05.
Päätösehdotus Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Kutsu aluevaltuuston kokoukseen on toimitettu sähköisen kokousjärjestelän kautta. Kutsu on lähetetty Pohjois-Savon hyvinvointialueen hallintosäännön 124 §:n mukaan vähintään 7 päivää ennen kokousta. Aluevaltuuston kokouksen kutsuu koolle valtuuston puheenjohtaja.
Kokouksesta on annettu yleisesti tieto hyvinvointialuelain 99 §:n mukaan siten, että kokouskutsu on julkaistu yleisessä tietoverkossa Pohjois-Savon hyvinvointialueen internet-sivuilla.
Aluevaltuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa (2/3) aluevaltuutetuista on läsnä.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |