RSS-linkki
Kokousasiat:https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 09.12.2025/Pykälä 51
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Nuovalt 09.12.2025 § 51
Päätös Puheenjohtaja aloitti kokouksen klo17.01. Nuorisovaltuusto totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätösehdotus Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Kutsu nuorisovaltuuston kokoukseen on toimitettu sähköisen kokousjärjestelmän kautta. Kutsu on lähetetty Pohjois-Savon hyvinvointialueen hallintosäännön 124 §:n mukaan vähintään 7 päivää ennen kokousta. Nuorisovaltuuston kokouksen kutsuu koolle nuorisovaltuuston puheenjohtaja.
Kokouksesta on annettu yleisesti tieto hyvinvointialuelain 99 §:n mukaan siten, että kokouskutsu on julkaistu yleisessä tietoverkossa Pohjois-Savon hyvinvointialueen Internet-sivuilla.
Nuorisovaltuusto on päätösvaltainen, kun vähintään puolet (1/2) nuorisovaltuutetuista on läsnä.