RSS-linkki
Kokousasiat:https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Aluehallitus
Esityslista 27.12.2024/Asianro 431
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Lautakuntien ja jaostojen päätösten tarkistaminen
Ahall 27.12.2024
Pohjois-Savon hyvinvointialueen hallintosäännössä § 57-59 on määritelty otto-oikeuden käytöstä seuraavaa:
Asian ottamisesta aluehallituksen käsiteltäväksi voi päättää aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja ja hyvinvointialuejohtaja.
Aluehallituksella ei ole otto-oikeutta hyvinvointialueiden yhteisen toimielimen tekemiin päätöksiin.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa 139 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus- tai valvontamenettelyä koskevia asioita
2) yksilöön kohdistuvia terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita
3) 54 §:ssä tarkoitetulle hyvinvointialueiden yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset hyvinvointialueet niin sopiva
Asia voidaan hyvinvointialuelain 97 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta aluehallituksen käsiteltäväksi.
Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunta, lautakunnan puheenjohtaja ja lautakunnan esittelijä.
Aluehallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava aluehallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista aluehallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Ilmoitus tehdään sähköisesti aluehallituksen puheenjohtajalle ja esittelijälle.
Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta aluehallituksen käsiteltäväksi.
Esityslistan lisäaineistona jaetaan pöytäkirjat:
- Ikäihmisten ja hoivapalveluiden lautakunta
- Perhe- ja vammaispalveluiden lautakunta
- Yleisten palveluiden lautakunta 12.12.2024
- Kokonaisturvallisuuslautakunta
- Asiakaskokemusjaosto
- Tulevaisuus- ja strategiajaosto
- Omistajaohjaus- ja valvontajaosto 13.12.2024
Esittelijä Toimielimen puheenjohtaja
Päätösehdotus Aluehallitus ei käytä otto-oikeutta toimielinten päätöksiin. Aluehallitus hyväksyy pöytäkirjat ja merkitsee tietoon saatetuksi.
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |