Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 84



 

 

Hallintosäännön muutokset 17.12.2024 lukien

 

Ahall 02.12.2024 § 389 

 

 

 

 Valmistelija: Janne Niemeläinen, puh. 044 717 9460, janne.niemelainen(at)pshyvinvointialue.fi,

 

Hallintosääntöön on tehty seuraavia muutoksia ja täsmennyksiä:

 

§ 22: korjattu kirjoitusvirhe nuorisovaltuuston oikeudesta nimetä edustaja nuorten asioita käsitteleviin lautakuntiin

 

§ 27: poistetaan henkilöstöpalveluiden palveluista henkilöstön kehittäminen (siirtyy osaksi strategia- ja kehittämispalveluita)

 

§ 50: täsmennetty hyvinvointialuejohtajan toimivaltaa hankkeiden osalta (päättää hyvinvointialueen hankkeista, joiden omarahoitusosuus on yli 200.000 euroa ja kokonaisrahoitus (lisätty) enintään 1.000.000 euroa)

 

§ 51: lisätty ja täsmennetty talousjohtajan tehtäviä ja toimivaltaa:

 

- vastaa taloushallinnon prosesseista (lisätty)

- vastaa taloudellisuus- ja tuottavuusohjelmasta (lisätty)

- vastaa hyvinvointialueen toiminta- ja taloussuunnitelman sekä investointisuunnitelman laadinnasta (lisätty: prosesseista, näiden suunnittelusta, aikatauluttamisesta ja toimialojen talouden eri  suunnitelmien yhteensovittamisesta)

- vastaa kustannuslaskennan prosessista (lisätty)

- päättää leasing-rahoituksen käytöstä (lisätty: ja sen periaatteista);

- vastaa sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta (muutettu: vastaa sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan prosessien koordinaatiosta ja kehittämisestä 31.7.2025 asti)

- vastaa omistajaohjauksesta (muutettu: vastaa omistaohjaukseen liittyvien tehtävien valmistelusta)

 

§ 51: strategiajohtajan tehtävistä poistettu tehtävät ja toimivalta, jotka on delegoitu nyt tietohallintojohtajalle ja po. toimivalta on kirjattu hallintosääntöön tietohallintojohtajalle suoraan

 

§ 53: pelastustoimen palvelualuejohtajalle kirjattu uusi tehtävä: vastaa sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan prosessien koordinaatiosta ja kehittämisestä 1.8.2025 lukien (siirtyy talousjohtajalta)

 

§ 54: vastaavalle lääkärille täsmennetty tehtävää vastata ja valvoa lääkinnällisten laitteiden turvallisuutta

 

§ 54: sosiaalihuollon asiantuntijajohtajan ja johtaylihoitajan tehtävät korvattu uusilla tehtävillä

 

§ 93: Täsmennetty hankintojen toimivaltaa koskevaa kohtaa seuraavasti:

 

-          Hankinnat tehdään talousarviossa hyväksytyissä puitteissa seuraavasti (lisätty)

 

-          Täsmennetty aluehallituksen toimivaltaa: Aluehallitus päättää strategia- ja konsernipalveluiden osalta hankinnoista, joiden kustannus on yli 3 M€ ja lautakuntien alaisen toiminnan osalta hankinnoista, joiden kustannus on yli 5 M€

 

-          Täydennetty lääkinnällisten laitteiden hankintoja laitesidonnaisilla tarvikkeilla

Esityslistan liitteenä:

-          Hallintosääntö muutokset merkittyinä

-          Uusi hallintosääntö 17.12.2024 lukien (luonnos)

Valmistelijan päätösehdotus:

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että se hyväksyy hallintosääntöön tehdyt muutokset.

 

Ennakkovaikutusten arviointi

 -

 

Toimivallan peruste hallintosääntö 35 §, kohta 2

 

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja

 

Päätösehdotus Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että se hyväksyy hallintosääntöön tehdyt muutokset.

 

Päätös 

 Merkitään pöytäkirjaan, että:
- Jussi Lampi, Tuomo Pekkarinen, Kati Kantanen ja Kari Janhonen ilmoittivat olevansa esteellisiä (HL 28.1. kohta 4 ja 7) ja poistuivat asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 15.20 - 15.40
- Aino Kanniainen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 15.36

Hyvinvointialuejohtaja teki kokouksessa muutetun päätösesityksen kuulumaan seuraavasti:
Muutetaan:
§ 51, strategianjohtaja, kohta 8:
vastaa hyvinvointialueen tieteellisestä tutkimus-, koulutus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnasta (TKKI), ja TKKI-toiminnan kansallisesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä.

§ 51, tietohallintojohtaja, kohta 7:
vastaa osaltaan hyvinvointialueen kehittämistoiminnasta ja päättää hyvinvointialueen kehittämishankkeista, joiden omarahoitusosuus on alle 200.000 euroa ja päättää hyvinvointialueen hankkeista, joiden kokonaisrahoitus on enintään 1 miljoona euroa.

§ 54, sosiaalihuollon asiantuntijajohtajan tehtävät, kohta 12:
osallistuu tarvittaessa ministeriöneuvotteluihin

Keskustelun kuluessa Merja Rautiainen teki esityksen, että johtajaylihoitajan tehtäviin tehdään seuraavat muutokset:
§ 54
- Lisätään kohtaan 5.: sekä alueelliseen, kansalliseen ja kansainväliseen hoitotyön käytännön ja tutkimuksen kehittämis- ja arviointityöhön
- Lisätään kohtaan 6.: ja on läsnäolo- ja puheoikeutettuna sosiaali- ja terveydenhuollon lautakunnissa
- Poistetaan kohdasta 7.: toimialajohtoa asiasta kuultuaan

Keskustelun kuluessa Hannu Kokki teki esityksen, että sosiaalihuollon asiantuntijajohtajan tehtäviin tehdään seuraavat muutokset:
- Lisätään kohtaan 5: alueelliseen, kansalliseen ja kansainväliseen sosiaalityön käytännön ja tutkimuksen kehittämis- ja arviointityöhön
- Muutetaan kohta 6: vastaa palvelutuotannon ja integraation tuen asiantuntijatehtävistä sosiaalihuollon osalta
- Muutetaan kohta 12: osallistuu tarvittaessa ministeriöneuvotteluihin - Muutetaan kohta 13: sosiaalijohtajalla on mahdollisuus nimetä poikkihallinnollinen asiantuntijatiimi tuekseen
- Lisätään kohta 14: on läsnäolo- ja puheoikeutettuna sosiaali- ja terveydenhuollon lautakunnissa

Hyvinvointialuejohtajan kokouksessa muutettu päätösehdotus hyväksyttiin Merja Rautiaisen ja Hannu Kokin esittämillä muutoksilla johtajaylihoitajan ja sosiaalihuollon asiantuntijajohtajan tehtäviin.

 

 

 

Avalt 16.12.2024 § 84  

3/00.01.01.00/2022  

 

 

 Esityslistan liitteenä:

- Hallintosääntö muutokset merkittyinä (sisältää ahall 2.12.2024 muutokset)

- Uusi hallintosääntö 17.12.2024 lukien (luonnos, sisältää ahall 2.12.2024 muutokset)

 

 

 Aluehallituksen päätösehdotus:
Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että se hyväksyy hallintosääntöön tehdyt muutokset.

 

Päätös Risto Daavitsainen teki seuraavan vastaesityksen:
54 §
Sosiaalihuollon asiantuntijajohtajan tehtävät
4. varmistaa osaltaan sosiaalihuollon järjestämisen asianmukaisuutta yhteistyössä järjestämisen palveluiden toimialan ja muiden toimialojen johdon kanssa sekä talousarviovalmistelun yhteydessä
14. on läsnäolo- ja puheoikeutettuna sosiaali- ja terveydenhuollon lautakunnissa ja aluehallituksessa

Johtajaylihoitajan tehtävät
2. vastaa koko hyvinvointialueen hoitotyön johtamisen koordinoinnista sekä osallistuu osaltaan palvelustrategian valmisteluun toimialarajat ylittäen 3. toimii hoitotyön johtavana asiantuntijana palvelutuotannon tuen ja integraation asiantuntijatehtävissä sekä antaa asiantuntijalausuntoja tehtäväalansa osalta
4. varmistaa osaltaan hoitotyön järjestämisen asianmukaisuutta yhteistyössä järjestämisen palveluiden toimialan ja muiden toimialojen johdon kanssa sekä talousarviovalmistelun yhteydessä
6. toimii hoitotyön koordinaatioon kuuluvien asioiden valmistelijana tehtäväalansa osalta ja on läsnäolo- ja puheoikeutettuna sosiaali- ja terveydenhuollon lautakunnissa ja aluehallituksessa.

Esitystä kannattivat Pia Hedman, Tiina Kaartinen, Miina Morko, Juha Pitkänen, Sari Järn, Tanja Airaksinen ja Anne Aholainen.

Marjaana Pitkänen teki muutosesityksen § 93 sisällön järjestyksen muuttamsiesta luettavuuden parantamiseksi.
Pitkäsen esitys hyväksyttiin yksimielisesti teknisenä korjauksena.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu vastaesitys ja suoritetaan äänestys.

JAA aluehallituksen päätösehdotus
EI Risto Daavitsaisen vastaesitys

Merkittiin manuaalisesti annetut äänet: Matti Semi EI, Teemu Backnäs EI.

Äänestystulos:
JAA ääniä 32
Ei ääniä 16

Puheenjohtaja totesi, että aluevaltuusto hyväksyi aluehallituksen päätösehdotuksen.

Äänestyspöytäkirja on pöytäkirjan liitteenä.

Merkitään pöytäkirjaan, että
- Kari Janhonen, Minna Mykkänen, Kati Kantanen ja Jussi Lampi poistuivat esteellisinä (HalL 28 § kohta 1) klo 15.02 asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi
- Marja Berg, Annukka Ojala ja Jukka Savolainen poistuivat 15.02
- Vuokko Hämäläinen poistui klo 15.09
- Minna Back-Hytönen poistui klo 15.15.