Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 72


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Avalt 16.12.2024 § 72 

 

Kutsu aluevaltuuston kokoukseen on toimitettu sähköisen kokousjärjestelän kautta. Kutsu on lähetetty Pohjois-Savon hyvinvointialue­en hallintosäännön 124 §:n mukaan vähintään 7 päivää ennen kokousta. Aluevaltuuston kokouksen kutsuu koolle valtuuston puheenjohtaja.

 

Kokouksesta on annettu yleisesti tieto hyvinvointialuelain 99 §:n mukaan siten, että kokouskutsu on julkaistu yleisessä tietoverkossa Pohjois-Savon hyvinvointialueen internet-sivuilla.

 

Aluevaltuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa (2/3) aluevaltuutetuista on läsnä.

 

Päätösehdotus Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Päätös

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Läsnä on 66 aluevaltuutettua ja vara-aluevaltuutettua.