RSS-linkki
Kokousasiat:https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ikäihmisten ja hoivapalveluiden lautakunta
Pöytäkirja 12.12.2024/Pykälä 114
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ikäihmisten perhehoidon toimintaohje 2025
Ikaholtk 12.12.2024 § 114
14671/00.01.02.00/2023
Valmistelija: palveluyksikköjohtaja Hanna Jokinen, p. 044 718 3303, hanna.jokinen(at)pshyvinvointialue.fi
Perhehoito on hoidon tai muun osa- tai ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä perhehoitajan yksityiskodissa tai hoidettavan kotona. Perhehoitoa säätelee lainsäädännön lisäksi perhehoidon toimintaohje sekä hyvinvointialueen ja perhehoitajan välinen toimeksiantosopimus.
Perhehoidon toimintaohjeet ovat julkisia hallinnollisia ohjeita siitä, miten Pohjois-Savon hyvinvointialueella toteutetaan, ohjataan ja valvotaan ikääntyneiden toimeksiantosopimussuhteista perhehoitoa. Toimintaohje on ensisijaisesti ohje hyvinvointialueelle ja sen työntekijöille, mutta palvelee myös perhehoitajaa.
Toimintaohje on keskeinen osa perhehoitolain toimeenpanoa, sen soveltamista käytäntöön. Toimintaohje määrittää perhehoidon järjestämisen tavat, yhdenmukaistaa toimintakäytäntöjä ja varmistaa perhehoidon suunnitelmallisuutta ja ennakoitavuutta. Toimintaohje on osa perhehoidon laadunvarmistusta, ja sen avulla varmistetaan hyvän perhehoidon toteutuminen.
Perhehoidon toimintaohje sisältää muun muassa
• hyvinvointialueen velvollisuuksien ja oikeuksien kuvauksen perhehoidon järjestäjänä
• perhehoidon osapuolten velvollisuudet ja oikeudet sekä vastuiden jakaantumisen kuvauksen
Perhehoidon toimintaohjeen tavoitteena on turvata yhtenäinen perhehoidon toteuttamistapa, lisätä ja kehittää perhehoitoa sekä yhtenäistää perhehoitajan tukimuodot.
Perhehoidon toimintaohjeeseen on vuodelle 2025 tarkennettu ohjeistusta huomioiden valtakunnalliset hyvät toimintatavat ja ohjeistuksen tulkinnanvaraisuuden selkeyttäminen. Perhehoidon kehittämistä tehdään osana RRP2 -hanketyötä.
Keskeiset tarkennukset hyväksyttävänä olevaan toimintaohjeeseen ovat
- ikäihmisten pehehoitajalta edellyttämät valmiudet on kuvattu perhehoitoliiton päivittyneiden valmiuksien mukaisesti,
- osavuorokautisen perhehoidon käsitte tarkennettu,
- irtisanomisajalta maksettavat palkkio ja irtisanomisaika lyhytaikaisessa ja osavuorokautisessa perhehodossa,
- tapaturmavakuutuksen piiriin kuuluu perhehoitotyössä tapahtuvat vammat ja sairaudet,
- hoitopalkkion korottamisen mahdollisuus 30 %:lla lyhytaikaisessa ja osavuorokotautisessa perhehoidossa, jos asiakkaalla on säännöllinen yöaikaisen avun tarve ja hän täyttää ympärivuotokautisen hoidon perusteet,
- uuden asiakkaan pitkäaikaisen perhehoidon kokeilujakson alkaminen lyhytaikaisella perhehoidolla,
- lyhytaikaisen perhehoidon jatkuessa yli 14 vuorokautta, sovelletaan ylittyvältä osalta pitkäaikaisen perhehoidon palkkioita,
- lyhytaikaisen ja pitkäaikaisen perhehoidon päättyminen asiakkaan menehtymispäivään,
- kiertävän perhehoitajan ja perhehoitajan sijaisen kilometrikorvausten maksaminen Pohjois-Savon hyvinvointialueen alueella ja
- lyhytaikaisen ja osavuorokautisen perhehoitajan oikeus vapaaseen.
Esityslistan liitteenä:
- Ikäihmisten perhehoidon toimintaohje 2025
Valmistelijan päätösehdotus:
Ikäihmisten ja hoivapalveluiden lautakunta hyväksyy liitteen mukaisen perhehoidon toimintaohjeen ikäihmisille sovellettavaksi 1.1.2025 alkaen.
Ennakkovaikutusten arviointi
Toimivallan peruste hallintosääntö 43 §, Lautakunnan erityistehtävä kohta 10
Esittelijä ikääntyvien palveluiden toimialajohtaja
Päätösehdotus Ikäihmisten ja hoivapalveluiden lautakunta hyväksyy liitteen mukaisen perhehoidon toimintaohjeen ikäihmisille sovellettavaksi 1.1.2025 alkaen.
Päätös Merkitään pöytäkirjaan, että Riitta Raatikainen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 14.00.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |