Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 209


 

 

Valtuustoaloitteiden käsittely

 

Ahall 03.06.2024 § 209  

2442/00.01.02.04/2024  

 

 

 Valmistelija: Janne Niemeläinen, puh. 044 717 9460, janne.niemelainen(at)pshyvinvointialue.fi

 

Hallintosäännön 156 §:n mukaan aluehallituksen on vuosittain

kesäkuun loppuun mennessä esitettävä aluevaltuustolle luettelo

valtuutettujen tekemistä ja aluehallitukselle lähetetyistä aloitteista,

joita aluevaltuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Aluevaltuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Esityslistan liitteenä:

-          luettelo vuoden 2023 aikana käsittelyistä aloitteista

 

Liitteenä olevaan luetteloon on koottu tiedot vuoden 2023 aikana

käsitellyistä aloitteista sekä tiedot aloitteista, joita aluevaltuusto ei ollut käsitellyt loppuun 31.12.2023 mennessä

 

Loppuun käsittelemättömiä aloitteita on ollut vuodenvaihteessa yhteensä 8 aloitetta, joista 6 on käsitelty vuoden 2024 puolella.

Valmistelijan päätösehdotus:

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto merkitsee tiedoksi vuoden 2023 lopussa keskeneräisinä olleiden valtuustoaloitteiden käsittelyvaiheet tiedoksi.

 

Taloudellisuus-, tuottavuus- ja integraatiovaikutusten arviointi
 Ei vaikutusta.

 

Toimivallan peruste hallintosääntö 35 §, kohta 15

 

Esittelijä hyvinvointialuejohtaja

 

Päätösehdotus Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto merkitsee vuoden 2023 lopussa keskeneräisinä olleiden valtuustoaloitteiden käsittelyvaiheet tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.