Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perhe- ja vammaispalveluiden lautakunta
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 60


 

 

Perhe- ja vammaispalveluiden palveluiden myynti toiselle hyvinvointialueelle

 

Pevamltk 10.06.2024 § 60  

3226/00.01.01.01/2024  

 

 

 Valmistelija: Vammaisten asumispalvelut, palveluyksikköjohtaja Eija Pennanen, puhelin 044 740 1600, eija.pennanen@pshyvinvointialue.fi

 

 

Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (616/2021) 57 § 2 momentin mukaan Vaalijalan kuntayhtymältä siirtyi Pohjois-Savon hyvinvointialueelle asumispalveluyksiköitä ja päivä- ja työtoimintayksiköitä sekä yksiköiden henkilöstöä.  Voimaanpanolaissa todetaan; mikäli siirtyvissä asumispalveluyksiköissä tai päivä- ja työkeskustoiminnassa on ennen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain voimaantuloa järjestetty palveluja myös muiden hyvinvointialueiden asukkaille, hyvinvointialueet ovat velvollisia sopimaan viimeistään 31 päivänä toukokuuta 2022 toiminnan jatkumisesta.

 

Vaalijalan kuntayhtymästä siirtyneissä asumispalveluyksiköissä asuu asukkaita Keski-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Etelä-Savon hyvinvointialueilta.   Vammaisten asumispalveluyksiköissä asuu yhteensä 12 aikuista asiakasta.  Tämän lisäksi Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueet ostavat Pohjois-Savon hyvinvointialueelta lasten tilapäishoidon palvelua kahdelle asiakkaalle.

 

Pohjois-Savon hyvinvointialueen ja Etelä-Savon hyvinvointialueen välille on laadittu sopimus, voimaanpanolain säännösten mukaisesti, jossa on sovittu Pohjois-Savon hyvinvointialueelle siirtyneissä asumisyksiköissä asuvien ja päivä- ja työtoiminnassa käyvien Etelä-Savon hyvinvointialueen asukkaiden palvelujen järjestämisestä sekä Etelä-Savon hyvinvointialueen asumispalveluyksiköissä, Vaalijalan osaamis- ja tukikeskuksessa asuvien sekä päivät- ja työkeskustoiminnassa käyvien Pohjois-Savon asukkaiden palveluista.  Sopimus on tullut voimaan 31.5.2022.  Muiden hyvinvointialueiden kanssa kyseistä voimaanpanolain 57 §:n 2 momentin mukaista yhteistyösopimusta ei ole laadittu.

 

Pohjois-Savon hyvinvointialueen tulee tehdä voimaanpanolain 57§:n mukaiset sopimukset Keski-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen, ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueiden kanssa. Tämän lisäksi sopimukset vammaispalvelujen yhteistyöstä Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueiden kanssa.

 

Voimaanpanolain 57 §:n mukaista yhteistyösopimuspohjaa, jolla joku toinen hyvinvointialue hankkii meiltä, sellaista palvelua, jota on Vaalijalan kuntayhtymä aikaisemmin tuottanut heidän asukkailleen, on työstetty yhteistyössä hankintatoimen ja lakiasiantuntijan kanssa. Myös sopimus vammaispalveluiden yhteistyöstä hyvinvointialueiden välillä on laadittu.

 

Pohjois-Savon hyvinvointialueen hallintosäännössä on määritelty ja annettu tarpeelliset määräykset hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksenteko- ja hallintomenettelystä. Hallintosäännössä ei ole erillisiä määräyksiä palveluiden myynnistä toiselle hyvinvointialueelle.  Perhe- ja vammaispalveluiden lautakunnan toimivaltaan (hallintosääntö 41 §) kuuluu vastata palvelujen järjestämisestä ja tuotannon ohjaamisesta sekä toiminnan tuloksellisuudesta.   Näin ollen voitaneen katsoa, että myös palveluiden myyminen, tässä tapauksessa vammaisten asumispalveluiden ja päivä- ja työtoiminnan palveluiden, toiselle hyvinvointialueelle kuuluu lautakunnan toimivaltaan.

 

Pohjois-Savon hyvinvointialueen hallintosäännön 55   §:n mukaan toimielin voi päättämässään laajuudessa siirtää toimivaltaansa alaiselleen viranhaltijalle.

 

 

Valmistelijan päätösehdotus:

Perhe- ja vammaispalveluiden lautakunta päättää hyväksyä Pohjois-Savon hyvinvointialueen perhe- ja vammaispalveluiden palveluiden myynnin muille hyvinvointialueille. Lisäksi perhe- ja vammaispalveluiden lautakunta valtuuttaa perhe- ja vammaispalveluiden toimialajohtajan allekirjoittamaan palveluiden myyntiin liittyvät Pohjois-Savon hyvinvointialueen ja  muiden hyvinvointialueiden väliset, voimaanpanolain 57 §:n mukaiset vammaisten asumispalveluita ja päivätoimintaa koskevat yhteistoimintasopimukset.

 

 

Taloudellisuus-, tuottavuus- ja integraatiovaikutusten arviointi

 

Toimivallan peruste hallintosääntö 41 §, Lautakunnan erityistehtävät; vastaa palvelujen järjestämisestä ja tuotannon ohjaamisesta

 

Esittelijä perhe- ja vammaispalveluiden toimialajohtaja

 

Päätösehdotus Perhe- ja vammaispalveluiden lautakunta päättää hyväksyä Pohjois-Savon hyvinvointialueen perhe- ja vammaispalveluiden palveluiden myynnin muille hyvinvointialueille. Lisäksi perhe- ja vammaispalveluiden lautakunta valtuuttaa perhe- ja vammaispalveluiden toimialajohtajan allekirjoittamaan palveluiden myyntiin liittyvät Pohjois-Savon hyvinvointialueen ja  muiden hyvinvointialueiden väliset, voimaanpanolain 57 §:n mukaiset vammaisten asumispalveluita ja päivätoimintaa koskevat yhteistoimintasopimukset.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.