Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yleisten palveluiden lautakunta
Pöytäkirja 08.02.2024/Pykälä 14


 

 

Asiakirjan antamista koskevan ratkaisuvallan siirtäminen, yleisten palveluiden lautakunta

 

Yleisltk 18.01.2024 § 6 

 

 

 

 Valmistelija: Janne Niemeläinen

 puh. 044 717 9460, janne.niemelainen(at)pshyvinvointialue.fi

 

 

Julkisuuslain 14 §:n mukaan viranomaisen asiakirjan antamisesta päättää se viranomainen, jonka hallussa asiakirja on, jollei julkisuuslain 15 §:n 3 momentissa tai muualla laissa toisin säädetä. Kunnanvaltuusto voi hallintosäännössään kuitenkin antaa tässä laissa tarkoitettuna viranomaisena toimivalle kunnalliselle toimielimelle oikeuden siirtää päättämässään laajuudessa asiakirjan antamista koskevaa viranomaisen ratkaisuvaltaa alaiselleen viranhaltijalle. Samoin aluevaltuusto voi hallintosäännössään antaa tässä laissa tarkoitettuna viranomaisena toimivalle hyvinvointialueen toimielimelle oikeuden siirtää päättämässään laajuudessa asiakirjan antamista koskevaa viranomaisen ratkaisuvaltaa alaiselleen viranhaltijalle. Tiedon antamisesta asiakirjasta, joka on laadittu viranomaisen toimeksiantotehtävää suoritettaessa tai annettu toisen viranomaisen lukuun suoritettavaa tehtävää varten, päättää tehtävän antanut viranomainen, jollei toimeksiannosta muuta johdu. Tiedon asiakirjan sisällöstä antaa se viranomaisen henkilöstöön kuuluva, jolle viranomainen on tämän tehtävän määrännyt tai jolle se hänen asemansa ja tehtäviensä vuoksi muuten kuuluu.

 

Hallintosäännön 56 §:n mukaan toimielin voi päättämässään laajuudessa siirtää asiakirjan antamista koskevan viranomaisen ratkaisuvaltansa alaiselleen viranhaltijalle.

 

Valmistelijan päätösehdotus:

Yleisten palveluiden lautakunta päättää siirtää toimivallan asiakirjan antamisesta lautakunnan ratkaisuvaltaan kuuluvassa asiassa toimialajohtajalle, palvelualuejohtajalle ja palveluyksikköjohtajalle/-päällikölle, kullekin oman tehtäväalansa osalta.

 

Taloudellisuus-, tuottavuus- ja integraatiovaikutusten arviointi

 Ei vaikutusta.

 

Toimivallan peruste hallintosääntö 55 §

 

Esittelijä yleisten palveluiden toimialajohtaja

 

Päätösehdotus Yleisten palveluiden lautakunta päättää siirtää toimivallan asiakirjan antamisesta lautakunnan ratkaisuvaltaan kuuluvassa asiassa toimialajohtajalle, toimilinjajohtajalle, palvelualuejohtajalle ja palveluyksikköjohtajalle/-päällikölle, kullekin oman tehtäväalansa osalta.

 

Päätös Yleisten palveluiden lautakunta päätti siirtää asian uudelleen valmisteluun.

 

 

 

Yleisltk 08.02.2024 § 14  

776/00.01.02.04/2023  

 

 

 Valmistelija: Janne Niemeläinen

 puh. 044 717 9460, janne.niemelainen(at)pshyvinvointialue.fi

 

 

Julkisuuslain 14 §:n mukaan viranomaisen asiakirjan antamisesta päättää se viranomainen, jonka hallussa asiakirja on, jollei julkisuuslain 15 §:n 3 momentissa tai muualla laissa toisin säädetä. Kunnanvaltuusto voi hallintosäännössään kuitenkin antaa tässä laissa tarkoitettuna viranomaisena toimivalle kunnalliselle toimielimelle oikeuden siirtää päättämässään laajuudessa asiakirjan antamista koskevaa viranomaisen ratkaisuvaltaa alaiselleen viranhaltijalle. Samoin aluevaltuusto voi hallintosäännössään antaa tässä laissa tarkoitettuna viranomaisena toimivalle hyvinvointialueen toimielimelle oikeuden siirtää päättämässään laajuudessa asiakirjan antamista koskevaa viranomaisen ratkaisuvaltaa alaiselleen viranhaltijalle. Tiedon antamisesta asiakirjasta, joka on laadittu viranomaisen toimeksiantotehtävää suoritettaessa tai annettu toisen viranomaisen lukuun suoritettavaa tehtävää varten, päättää tehtävän antanut viranomainen, jollei toimeksiannosta muuta johdu. Tiedon asiakirjan sisällöstä antaa se viranomaisen henkilöstöön kuuluva, jolle viranomainen on tämän tehtävän määrännyt tai jolle se hänen asemansa ja tehtäviensä vuoksi muuten kuuluu.

 

Hallintosäännön 56 §:n mukaan toimielin voi päättämässään laajuudessa siirtää asiakirjan antamista koskevan viranomaisen ratkaisuvaltansa alaiselleen viranhaltijalle. Tyypillisiä lautakunnan päättämiä asioita, jotka koskevat po. lautakunnan asiakirjoja ovat esim. hankintoihin liittyvät asiakirjat ja muut lautakunnan päätösten liitteinä olevat asiakirjat.

 

Valmistelijan päätösehdotus:

Yleisten palveluiden lautakunta päättää siirtää toimivallan asiakirjan antamisesta lautakunnan ratkaisuvaltaan kuuluvassa asiassa toimialajohtajalle, palvelualuejohtajalle ja palveluyksikköjohtajalle/-päällikölle, kullekin oman tehtäväalansa osalta. Tällä päätöksellä ei siirretä ratkaisuvaltaa asiakas- tai potilasrekisterin asiakirjojen antamiseen.

 

 

Taloudellisuus-, tuottavuus- ja integraatiovaikutusten arviointi

 Ei vaikutusta

 

Toimivallan peruste hallintosääntö 55 §

 

Esittelijä yleisten palveluiden toimialajohtaja

 

Päätösehdotus Yleisten palveluiden lautakunta päättää siirtää toimivallan asiakirjan antamisesta lautakunnan ratkaisuvaltaan kuuluvassa asiassa toimialajohtajalle, toimilinjajohtajalle, palvelualuejohtajalle ja palveluyksikköjohtajalle/-päällikölle, kullekin oman tehtäväalansa osalta. Tällä päätöksellä ei siirretä ratkaisuvaltaa asiakas- tai potilastietojen antamiseen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.