Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vammaisneuvosto
Pöytäkirja 19.12.2023/Pykälä 55



 

Muut asiat

 

vammneuv 19.12.2023 § 55 

 

 

  • Infoa asiakaslaskutuksen ja koteihin jaettavan tiedotteen tilanteesta.

 

Päätös  Merkittiin tiedoksi saapunut selvitys.
     
Oheisaineistona:
-Selvitys vammaisneuvoston esitykseen muutoksista asiakaslaskutukseen


Viestinnästä saadun tiedon mukaan koteihin jaettava paperinen infolehtinen on tulossa kertaluonteisesti loppukeväällä. Julkaisu siirtyy keväälle, koska infolehtiseen odotetaan päätöksiä palvelurakenteen uudistuksesta ja kustannussyistä paperisia tiedotteita ei ole mahdollista toimittaa säännöllisesti.
Viestintään on välitetty toive säännöllisestä, 2-3 kertaa vuodessa toimitettavasta paperisesta infolehtisestä, joka toimitettaisiin hyvinvointialueen jokaiseen talouteen. Siten viestintä saavuttaisi esimerkiksi ne ikäihmiset, vammaiset ja vähävaraiset, joilla ei ole digitaitoja tai varaa lehtitilauksiin.

Keskustelua Kelan korvaamien taksimatkojen ongelmista. Sihteeri toimittanut neuvostojen jäsenille tietoa toiminnasta ongelmatilanteissa. Tietoa välitetty eteenpäin omissa verkostoissa. Todettiin, että Kelan vaatima taksinkuljettajien koulutus tulee tarpeeseen.
Myös Myk:n toiminnassa havaittu ongelmia. Toiminta koetaan joustamattomaksi eikä asiakkaalle myönnettyjä erillisoikeuksia huomioida riittävästi. Palvelualuejohtaja vie palautetta eteenpäin. Seuraavaan kokoukseen pyydetään Myk:n edustaja ja/tai toimitetaan neuvoston kysymyksiä vastattavaksi.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 15.10.