Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ikäihmisten neuvosto
Pöytäkirja 20.12.2023/Pykälä 49


 

 

Ikäihmisten neuvoston ajankohtaiset ja tiedoksisaatettavat asiat

 

Ikaneuv 20.12.2023 § 49  

12453/00.02.15/2023  

 

 

 Valmistelija: Laila Hytönen, puh. 044 717 6175, laila.hytonen@pshyvinvointialue.fi

 

Ikäihmisten neuvosto on nimennyt edustajansa hyvinvointialueen aluevaltuustoon sekä ikäihmisten ja hoivapalveluiden lautakuntaan. Toimielimiin nimetyt edustajat tuovat neuvoston kokouksissa esille toimielinten päätöksenteossa olevia ja muita ajankohtaisia asioita.

 

Neuvoston kokousten kuulumiskierroksilla kuullaan ajankohtaisia asioita ja terveisiä kuntien neuvostoista. Kuulumiskierros toteutetaan  siten, että jokainen neuvoston jäsen käyttää lyhyen puheenvuoron sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Kierros toteutetaan kokousajan puitteissa. Tarvittaessa kesken jäänyttä kierrosta jatketaan seuraavassa kokouksessa.

 

Lisäksi käydään läpi ikäihmisten neuvostolle saapuneet asiakirjat ja postit.

Esityslistan oheisaineistona:

  

 

Päätösehdotus 1. Merkitään tiedoksi neuvoston edustajien ajankohtaiset asiat.

2. Merkitään tiedoksi neuvoston jäsenten ajankohtaiset asiat ja terveiset kuntien neuvostoista. Kierros alkaa Kuopion neuvoston asioilla ja jatkuu sen jälkeen aakkosjärjestyksen mukaisesti jäsenestä Tiihanoff.

 

Päätös 1. Merkittiin tiedoksi neuvoston edustajien ajankohtaiset asiat.

2. Kuopion neuvoston edustaja poistui kokouksesta, mutta hän toimittaa neuvoston jäsenille erikseen koosteen neuvoston työskentelystä.
Iisalmessa tiedonkulkua neuvostojen välillä varmistetaan siten, että ikäihmisten neuvoston esityslista välitetään kunnan neuvoston jäsenille tiedoksi.
Pielavedellä neuvoston toiminta on ollut vähäistä.
Sonkajärvellä hyvinvointialueen asioita käydään läpi kokouksissa. Oman paikkakunnan asioihin vaikuttaminen ensisijaista.
Keiteleellä neuvosto antanut lausuntoja ja käynyt esittäytymässä vanhusten kerhohuoneella. Kokouksissa käydään läpi hyvinvointialueen kokousasioita. Hyvinvointialueen tiedottamiseen toivotaan parannusta.
Kaavilla neuvoston toimintaa on vaikeuttanut sihteerien vaihtuvuus.
Lisäksi tuotiin esille Tuusniemen kuntotanssit ja joulujuhlan järjestäminen. Siilinjärvellä neuvostolla hyvin edustukset kaupungin eri toimielimissä. Huolta herättänyt palvelujen (esim. Kela, poliisi) katoaminen kunnista. Tärkeää olisi tarjota palveluja esim. kerran viikossa toimivien yhteispalvelupisteiden avulla.

Keskustelua ikäihmisten neuvoston rajoitetusta edustuksesta hyvinvointialueen toimielimissä ja hallintosääntöön tarvittavista muutoksista. Asia ei ole edennyt, joten otetaan seuraavaan kokoukseen neuvoston asiaksi.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Anja Lehtonen liittyi kokoukseen Teams-yhteydellä klo 14.43. Pirkko Ohvo ja Marja-Leena Kärkkäinen poistuivat kokouksesta klo 14.45.