Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kokonaisturvallisuuslautakunta
Pöytäkirja 05.10.2023/Pykälä 87



 

 

Talousarviomuutokset 2023, pelastustoimi ja turvallisuuspalvelut

 

Kokoltk 05.10.2023 § 87  

3804/02.02.00/2023  

 

 Valmistelija: Reija Sihvola p. 044 718 8125, reija.sihvola(at)pshyvinvointialue.fi

 

Kuluvan vuoden talousarviomuutokset tehdään tammi-elokuun ennusteen perusteella. Talousarviomuutokset käsitellään aluehallituksessa 23.10.2023 ja aluevaltuustossa 13.11.2023.

Toimialojen, joilla on lautakunta, pitää viedä talousarviomuutosesitykset lautakunnille tiedoksi.

 

Hallintosäännön 91 § mukaan talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä aluevaltuustolle siten, että aluevaltuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana.

Määrärahan muutosesityksessä on selvitettävä myös muutoksen vaikutus toiminnan tavoitteisiin ja tuloarvioihin. Jos tavoitteet eivät ole saavutettavissa talouden perusteissa tapahtuneista muutoksista johtuen, on aluevaltuuston hyväksyttävä myös tavoitteita koskevat muutokset. Vastaavasti toiminnan tavoitteiden tai tuloarvion muutosesityksessä on selvitettävä muutoksen vaikutukset määrärahoihin ja tehtävä tarvittavat muutokset niihin. Aluevaltuusto päättää toimielinten määrärahojen ja tavoitteiden muutoksista, jos organisaatiota muutetaan talousarviovuoden aikana.

 

Toimialan menot ovat talousarviossa 2023 yhteensä 26,4 M€ ja tulot 2,9 M€. Talousarviomuutoksen ja ennusteen myötä menot ovat yhteensä noin 29,1 M€:

 

  • Pelastustoimen sijaismäärärahat 0,6 M€ ovat keskitetyssä sijaishallinnassa, mutta menot kohdistuvat toimialalle.
  • Henkilöstölle on 1.3.2023 alkaen arkipyhävapaat, joiden sijaismäärärahatarve on 0,3 M€.
  • Henkilöstölle on maksettu ns. kertaerä, kulut yhteensä 0,2 M€.
  • Palveluiden ostoissa uutena eränä on vartiointipalvelukulut 1,7 M€ (toimialalla ei ko. määrärahaa).
  • Aineet, tarvikkeet ja tavarat -menoluokassa ennustetaan ylitystä 0,3 M€.
  • Hyvinvointialueella on tehty kertapoistoja, joiden vaikutus toimialalle on 0,1 M€.
  • Leasingmaksuissa tulee säästöä 0,2 M€.
  • Vakuutusmaksuissa syntyy säästöä 0,1 M€.
  • Investointeja siirtyy pitkien toimitusaikojen vuoksi vuodelta 2023 vuodelle 2024 yhteensä 0,4 M€.

Turvallisuuspalveluiden tuottaman ulkoisen koulutuspalvelumyynnin vähennys pienentää toimialan tuloarviota noin 40.000 euroa. Turvallisuuskoulutuksen suuntaaminen pääasiassa hyvinvointialueen omalle henkilöstölle vähentää vastaavasti muiden toimialojen ostopalveluita. Toimialan talousarviomuutoksilla ei ole vaikutusta toiminnan tavoitteisiin.

Esityslistan liitteenä: Pelastustoimi- ja turvallisuuspalvelut toimialan talousarviomuutosesitys 2023

Taloudellisuus-, tuottavuus- ja integraatiovaikutusten arviointi

Turvallisuuspalveluiden turvallisuuskoulutusta kohdistetaan vuonna 2023 pääasiassa hyvinvointialueen omalle henkilöstölle suuren koulutustarpeen vuoksi. Muutos tukee hyvinvointialueen strategisia henkilöstöön ja toimintaympäristöön liittyviä tavoitteita. Panostamalla oman henkilöstön koulutukseen voidaan vähentää ostopalveluna hankittavaa turvallisuuskoulutusta.

 

Esittelijä pelastustoimi- ja turvallisuuspalveluiden toimialajohtaja

 

Päätösehdotus Kokonaisturvallisuuslautakunta päättää merkitä tiedoksi vuotta 2023 koskevan talousarviomuutoksen ja lähettää sen aluehallitukselle ja edelleen aluevaltuustolle käsiteltäväksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merkitään pöytäkirjaan, että Reija Sihvola poistui kokouksesta klo 16.44 käsittelyn päätteeksi.