Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vammaisneuvosto
Pöytäkirja 15.08.2023/Pykälä 35


 

Muut asiat

 

vammneuv 15.08.2023 § 35 

 

 

  • Valtakunnallista kehitysvammaisten viikkoa vietetään 1.-7.12. 2023 itsemääräämisoikeuden teemalla. Kansainvälinen vammaisten päivä on samalla viikolla 3.12. Keskustelu neuvoston osallistumisesta (esimerkiksi neuvoston jäseniä mukana paikallisissa tapahtumissa, lehtijuttu).

 

 

 

Päätös  Siilinjärvellä 3.12 klo 14 srk-talolla järjestettävään tapahtumaan neuvoston jäseniä mukaan mahdollisuuksien mukaan. Toimittajaa pyydetään paikalle tekemään juttua, puheenjohtaja on yhteydessä lehdistöön. Lisäksi neuvoston jäsenet voivat olla mukana oman paikkakuntansa tapahtumissa ja tiedottaa neuvoston toiminnasta.

Tiedoksi tuotiin Varkaus-salissa toteutettavat apuvälinemessut 5.10, kohderyhmänä vanhukset ja vammaiset.

Puheenjohtaja ilmoitti, että hän voi pyydettäessä tulla vierailemaan kuntien neuvostojen kokouksissa.

Alueellisten neuvostotapaamisten osalta todettiin, että suunnitteluun kaivataan koordinointiapua. Vanhus- ja vammaisasiahenkilö on yhteydessä alueille ja antaa tukea suunnitteluun.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 15.05.