Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pshva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yleisten palveluiden lautakunta
Pöytäkirja 15.06.2023/Pykälä 78


 

 

Oikaisuvaatimus viranhaltijapäätökseen 16.5.2023 § 64/2023 Ritva Vitri

 

Yleisltk 15.06.2023 § 78  

2378/01.01.03/2023  

 

 

 Valmistelija: Ritva Vitri, palveluyksikköjohtaja, sotekeskuspalvelut, ritva.vitri(at)pshyvinvointialue.fi

 

Mirja Hänninen on tehnyt oikaisuvaatimuksen koskien 16.5.2023 tehtyä henkilöstöpäätöstä §64/2023.

 

Oikaisuvaatimuksessa todetaan, että työnantaja ei voi yksipuolisella ilmoituksella muuttaa aiemmin sovittua ja lainvoimaiseksi tullutta päätöstä. Lisäksi todetaan, että Mirja Hännistä ei ole kuultu palkanalentamisessa, eikä tehtävän vaativuus ole vähentynyt. Lisäksi todetaan, että 2567,47 €/kk esitys ei huomioi millään tavalla sote-alan sopimuksen mukaisia palkankorotuksia.

 

Hallintolain 51 §:n mukaan viranomaisen on korjattava päätöksessään oleva ilmeinen kirjoitus- tai laskuvirhe taikka muu niihin verrattava selvä virhe. Virhettä ei saa kuitenkaan korjata, jos korjaaminen johtaa asianosaiselle kohtuuttomaan tulokseen eikä virhe ole aiheutunut asianosaisen omasta menettelystä.

 

Hallintolain 52 §:n mukaan asianosaiselle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi ennen kirjoitusvirheen korjaamista, jollei se ole tarpeetonta.

 

Viranhaltijapäätöksellä §64/2023 on tehty itseoikaisu päätökseen §25/2023 koskien Mirja Hännisen valintaa toistaiseksi voimassa olevaan fysioterapeutin tehtävään eteläiseen sotekeskukseen Varkauden avokuntoutukseen. Itseoikaisu on tehty hallintolain 51 §:n perusteella, koska §25/2023 päätökseen on kirjoitettu virheellisesti fysioterapeutin kori 2 palkkaus, vaikka Mirja Hännisen tehtävänkuva vastaa kori 1 palkkausta.

 

Varkaudessa on vuonna 2022 tarkasteltu tehtäväkohtaisia palkkoja työnvaativuuden arviointiin pohjautuen. Avokuntoutuksessa on 1.10.2022 alkaen ollut käytössä fysioterapeuteille kaksi palkkakoria, joista kori 1 sisältää fysioterapeutin peruskoulutuksen mukaiset perustehtävät ja tehtäväkohtainen palkka on 2567,47 €/kk. Kori 2, jossa tehtäväkohtainen palkka on 2711,63 €/kk, sisältää fysioterapeutin vaativat tehtävät, joihin sisältyy itsenäisesti suoritettavia vaativia ja laaja-alaisia tehtäviä. Nämä laaja-alaiset tehtävät eivät ole mahdollisia fysioterapeutin peruskoulutuksella vaan edellyttävät lisäkoulutusta. Tehtäväkohtaiset palkat on päivitetty ja ne päivittyvät myös jatkossa yleiskorotusten mukaisesti.

 

Viranhaltijapäätöksessä §25/2023 Mirja Hänniselle on virheellisesti merkitty tehtäväkohtainen palkka kori 2 mukaisesti 2711,63 €/kk. Virhe on huomattu myöhemmin ja päätökselle on tehty hallintolain 51 §:n perusteella itseoikaisu henkilöstöpäätöksellä §64/2023 kumoamalla virheellinen päätös ja korjaamalla uuteen päätökseen Mirja Hänniselle hänen koulutuksensa ja tehtäväkuvansa mukainen fysioterapeutin perustehtävän palkkaus 2567,47 €/kk.

 

Mirja Hänninen on hoitanut samaa tehtävää sijaisena 26.2.2022 alkaen ja tässä määräaikaisessa tehtävässä hänellä on ollut sama kori 1 mukainen palkkaus. Eteläisen alueen alue-esihenkilö Leena Kuusikko, joka toimii Varkauden avokuntoutuksen esihenkilönä, on tuonut esille Mirja Hänniselle päätökseen tulleen virheellisen palkkauksen korjaamisen perusteet.  Oikaisuvaatimuksessa todetaan aivan oikein, että tehtävän vaatimus ei ole vähentynyt. Mirja Hännisen fysioterapeutin tehtävä on vaativuudeltaan edelleen kori 1 perustehtävän mukainen. Kori 2 edellyttämät laaja-alaiset tehtävät ja niihin liittyvä lisäkoulutus eivät toteudu Mirja Hännisen kohdalla.

 

Viranhaltijapäätöksellä §64/2023 ei ole tehty päätöstä perusteettomasta palkan alentamisesta vaan suoritettu itseoikaisuna selvä kirjoitusvirhe.

 

Kysymyksessä on hallintolain 51 §:n mukaisen selvän kirjoitusvirheen korjaaminen, joka ei johda asianosaisen osalta kohtuuttomaan lopputulokseen. Hallintolain 52 §:n mukaan asianosaista ei tarvitse kuulla, jos se on tarpeetonta. Tässä tapauksessa kuuleminen on selvästi ollut tarpeetonta. Hänniselle on

kerrottu virheen korjaamisen perusteet ja Hänninen on tiennyt, että hän tulee hoitamaan samaa tehtävää, jota hän hoiti määräaikaisessa työsuhteessa. Edellä olevasta johtuen Hännisellä ei ole voinut olla perusteltuja odotuksia palkkauksen nousun suhteen, joka voisi olla kuulemisen perusteena.

 

Esityslistan oheisaineistona:

-          oikaisuvaatimus

-          viranhaltijapäätökset §25/2023 ja §64/2023

 

 

Valmistelijan päätösehdotus:

Yleisten palveluiden lautakunta hylkää Mirja Hännisen oikaisuvaatimuksen perusteettomana.

 

Esittelijä yleisten palveluiden toimialajohtaja

 

Päätösehdotus Yleisten palveluiden lautakunta hylkää Mirja Hännisen oikaisuvaatimuksen perusteettomana.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.